Sanomalehteen on muodostunut vuosikymmenien kuluessa tapoja, joilla houkutellaan selailevaa lukijaa sisään juttuun. Iso pääkuva, ytimekäs otsikko, tekstinostot. Usein juuri isolla fontilla painettu nosto herättää tunteen, kiinnostuksen ja sitä kautta halun aloittaa lukemisen.
Verkkoversiossa se sama nosto saattaa kuitenkin karkottaa lukijan.
Jutun palastellut elementit, jotka ovat käyttökelpoisia sisäänmenopisteitä isolla paperipinnalla, toimivatkin eri tavalla kapealla kännykän ruudulla. Juuri kun lukija on päässyt tarinan imuun, ruudulle lävähtää nosto, joka keskeyttää tarinan.
Toki verkkojuttukin kaipaa silmäiltävyyttä. Sitä, että lukija voi vierittää juttua vähän eteenpäin ja silmään tarttuvien kohtien perusteella päättää, ryhtyykö lukemaan juttua tarkemmin. Tai hän voi katsella vain pääkohdat. Perustekstiä isommilla teksteillä, ovat ne sitten väliotsikoita tai muita jutun rytmittäjiä, on siksi paikkansa.
Mitä jos isokokoisemmat tekstit voisivatkin täyttää näitä kahta verkkolukijan tarvetta yhtä aikaa: sekä kuljettaa tarinaa eteenpäin että houkutella jatkamaan? Ne siis olisivat osa tarinaa isommalla fontilla, eivät toistoa leipätekstistä.
Mitä jos isokokoisemmat tekstit voisivatkin täyttää näitä kahta verkkolukijan tarvetta yhtä aikaa: sekä kuljettaa tarinaa eteenpäin että houkutella jatkamaan? Ne siis olisivat osa tarinaa isommalla fontilla, eivät toistoa leipätekstistä.
Toinen tärkeä huomionherättäjä on jutun pääkuva. Lehdessä se on yleensä jutun suurin kuva. Siksi siihen mahtuu tarvittaessa paljon yksityiskohtia.
Verkossa on päinvastoin: pääkuva on usein pieni esikatselukuva, joka kilpailee huomiosta lukuisten muiden verkon esikatselukuvien kanssa. Kun ykköskuva on postimerkin kokoinen, tiukka rajaus vaikkapa ihmisen kasvoihin herättää todennäköisemmin huomion. Yleiskuva ei enää toimikaan.
Sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat myös tottuneet toisenlaisiin kuviin kuin lehdessä. Ne on otettu usein kännykällä, ja ihmiset kuvaavat omaa elämäänsä. Yksityiskohdat ovat usein pääosassa.
Yksityiskohdat toimivat myös jutun kolmannessa tärkeässä sisäänmenokohdassa, otsikossa. Kun otsikolla kykenee luomaan konkreettisia mielikuvia lukijan päähän, pystyy usein herättämään myös tunteen ja siten halun napsauttaa juttu auki.
Otsikosta on tullut verkossa se kaikkein tärkein sisäänmenoväylä. Siksi siihen syntyy joskus liikaakin latausta – klikkiotsikoita. Latausta, joka isolla lehden pinnalla jakautuu monien eri sisäänmenopisteiden kesken.
Otsikosta on tullut verkossa se kaikkein tärkein sisäänmenoväylä. Siksi siihen syntyy joskus liikaakin latausta – klikkiotsikoita. Latausta, joka isolla lehden pinnalla jakautuu monien eri sisäänmenopisteiden kesken.
On mahdollista, että kysymykset nostosta, pääkuvasta ja otsikosta muuttuvat tulevaisuudessa merkityksettömiksi. Voi olla, että meillä on rullalle käärittäviä näyttöjä – ja jälleen käytössä iso pinta myös mobiililaitteissa. Voi olla, että sisällöt on integroitu entistä kiinteämmin arkisiin laitteisiimme, joiden käyttötavoista meillä ei ole vielä aavistustakaan.
Silloin pohdinta nostoista voi tuntua hauskalta historialliselta yksityiskohdalta.
Se, mikä tavalla tai toisella pysyy, on huomion hakeminen omalle sisällölle. Ja siinä pätevät samat lait kuin ennenkin: jos pystyy koskettamaan ja sitten vielä tarjoamaan oivalluksia, on vahvoilla.
Kilpailu siitä, kuka tämän tekee parhaiten, tuskin kevenee. Hyvää yleisön kannalta on se, että me toimittajat joudumme hiomaan viestimme aina vain selkeämmiksi.
