Noora Pinjamaa, 28, on valittu Viestintäalan tutkimussäätiön asiamieheksi ja Medialiiton uuden kasvun toimialueen asiantuntijaksi.
Pinjamaa viimeistelee väitöskirjaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa media-alan digitalisaatiosta ja sosiaalisen median vaikutuksista media-alan yritysten liiketoimintaan. Hän on myös vieraileva tutkija Berkeleyn yliopistossa Yhdysvalloissa. Pinjamaa on työskennellyt muun muassa Bonnier Publicationsilla digitaalisen markkinoinnin asiantuntijana sekä projektipäällikkönä Aller Medialla.
Kauppatieteiden maisteri Pinjamaa aloittaa tehtävässä toukokuun alussa.
Anna Onali-Ovaska, 35, on nimitetty Itä-Hämeen aluetoimittajaksi. Hän korvaa eläkepäiville kesäkuun alussa siirtyvän aluetoimittaja Osmo Kuisman.
Onali-Ovaska valmistui vuonna 2008 Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan tiedotusoppi.
Hän on toiminut aiemmin toimittajana muun muassa Etelä-Saimaassa, Kymen Sanomissa, Suomen Tietotoimistossa ja äitiysloman sijaisena Itä-Hämeessä.
Onali-Ovaska operoi 1. huhtikuuta alkaen kotoaan Joutsasta käsin lehden levikkialueella.
Heli Koskinen on nimitetty Alma Median kustantaman Valkeakosken Sanomien toimituksen esimieheksi 9.3. alkaen. Hän siirtyy tehtävään Nokian Uutisista.
> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.