Tilaa Uutiskirje!

”Nettiä tehdään nyt entistä herkemmin ja nopeammin” – Maksumuurit yleistyvät paikallislehdissä

Freemium on suosituin maksumalli paikallislehtien verkkosivuilla, selviää Suomen Lehdistön kyselystä. Seuraavaksi eniten käytetään kovaa maksumuuria.

Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina otti maksumuurin käyttöön elokuun lopulla. Päätoimittaja Taina Tukia kertoo, että verkon maksullisuus on nopeuttanut kolmihenkisen toimituksen rytmiä. ”Olemme lähestulkoon päivälehti, kun verkkosisältöjä ilmestyy päivittäin!” Kuva: Jan Sundman.|
Ajankohtaiset

Yhä useampi paikallislehti on ryhtynyt käyttämään verkkosivuillaan maksumuuria, selviää Suomen Lehdistön kyselystä.

Kyselyyn vastasi noin kolmannes Sanomalehtien Liiton jäseninä olevista 134 paikallislehdestä. Verkkokysely lähetettiin päätoimittajille elokuun lopulla.

Kyselyyn vastanneista paikallislehdistä niukasti yli puolet (noin 51 prosenttia) hyödyntää verkkosivuillaan jotakin maksumallia. Heistä noin 43 prosenttia on siirtynyt maksullisuuteen viime vuonna ja noin 24 prosenttia toissa vuonna.

Useat päätoimittajat myös vastasivat, että muuria ollaan pystyttämässä parhaillaan tai se on tulossa lähiaikoina. Tällaisia lehtiä ovat muun muassa Alasatakunta, Auranmaan Viikkolehti, Laitilan Sanomat, Lieksan Lehti, Outokummun Seutu, Pielisjokiseutu, Uudenkaupungin Sanomat, Ylä-Satakunta ja Paikallislehti Somero.

– Tähän saakka olemme pärjänneet ilman, mutta viimeisen vuoden kuluessa tarve on kasvanut. Nyt maksumalli on työn alla ja tulossa käyttöön jo tänä syksynä, jos kaikki menee projektissa suunnitelmien mukaan, kertoo Alasatakunnan vastaava päätoimittaja ja toimitusjohtaja Heikki Nurmela.

Freemium on suosituin maksumalli

Verkossa hyödynnettäviä maksuportteja on useita erilaisia. Suurin osa paikallislehdistä hyödyntää freemium-mallia, jossa osa sisällöistä on kaikkien lukijoiden ja osa vain tilaajien saatavilla.

Suomen Lehdistön kyselyyn vastanneista ja maksullisuuteen siirtyneistä paikallislehdistä freemiumia käyttää noin 62 prosenttia.

Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina otti freemiumin käyttöön elokuun lopulla. Paikallislehti ilmestyy kahdesti viikossa Varsinais-Suomessa.

Suurin osa verkkosisällöstä on vain tilaajille, ja kaikkien luettaviksi julkaistaan pääosin poliisi- ja onnettomuusuutisia.

– Muuri on aika tiukka. Katsotaan, miten jutut vetävät lukijoita, ja kehitetään mallia tarpeen mukaan. Tarvittaessa pitää olla valmis ottamaan askel myös taaksepäin, Kunnallislehden päätoimittaja Taina Tukia sanoo.

Verkon lukijoita houkutellaan tilaajiksi muun muassa tutustumistarjouksella, jossa näköislehden ja verkkojutut saa kuukaudeksi ilmaiseksi käyttöönsä. Printtitilaajia maanitellaan verkkoon kahden kuukauden ilmaisella tutustumistarjouksella.

Yhdistelmä- ja digitilausten lukumäärä on Kunnallislehdessä vielä pientä printtiin verrattuna, mutta kasvaa jatkuvasti. Kuluvana vuonna digi- ja yhdistelmätilaukset ovat Tukian mukaan lisääntyneet noin 27 prosenttia.

”Mallilla on helppo kontrolloida tilanteen mukaan, mitkä jutut ovat kaikkien saatavilla ja mitkä eivät.”

Jurvan Sanomissa freemium-malli otettiin käyttöön toissa vuonna.

– Mallilla on helppo kontrolloida tilanteen mukaan, mitkä jutut ovat kaikkien saatavilla ja mitkä eivät. Periaate on, että kaikki jutut, joihin toimitus on tehnyt niin sanotusti omaa työtä ovat tarjolla vain tilaajille. Yleisesti jaossa olleista tiedotteista tehdyt jutut ovat tarjolla kaikille, kertoo päätoimittaja Jaana Ala-Lahti.

Itä-Häme valitsi freemium-mallin kahdesta syystä.

– Että tilaajat tuntisivat saavansa rahoilleen vastinetta, mutta sivuilla kävisi myös muita, päätoimittaja Ari Viuhko sanoo.

Paikallislehti Joutsenossa ryhdyttiin käyttämään freemiumia viime vuonna. Päätoimittaja Sari Pullinen kertoo, että maksumalli valikoitui keskusteluissa, joita hän kävi yhdessä kahdeksan muun ESV-Paikallismedioiden päätoimittajan kanssa.

– Totesimme sen [freemiumin] toimivimmaksi: ilmaisia juttuja on tarjolla herättämään kiinnostusta lehteä kohtaan, mutta journalistista työtä enemmän vaatineista jutuista tulee maksaa, Pullinen sanoo.

Kova maksumuuri korostaa tilaajien etua

Kova maksumuuri on kyselyn perusteella toiseksi suosituin maksumalli paikallislehdissä. Kaikki sisällöt vain tilaajien saataville on laittanut noin 29 prosenttia kyselyyn vastanneista paikallislehdistä, jotka ovat siirtyneet maksullisuuteen verkossa.

Sodankylässä ilmestyvä Sompio-lehti otti kovan maksumuurin käyttöön viime vuonna.

– Jos verkkolehti olisi vapaasti luettava, olisi pelko lehden tilaajien loppumisesta. Tällä ratkaisulla annetaan mahdollisuus tilata paperilehti tai nettilehti kunkin mielenkiinnon mukaan mutta vain maksumuurin kautta, kertoo päätoimittaja-toimitusjohtaja Jari Haavisto.

”Haluamme, että tilaajamme saavat täyden hyödyn tilauksestaan.”

Kovaa maksumuuria hyödyntävät myös muun muassa Alma Mediaan kuuluvat KMV-lehti, Suur-Keuruu ja Valkeakosken Sanomat.

– Linjaus tehtiin yhtiössämme. Olemme todenneet, että aamusta iltaan päivittyvä paikallinen verkkopalvelu on arvokas. Myös sen tekeminen maksaa, joten sen on syytä olla maksullinen, sanoo Valkeakosken Sanomien päätoimittaja ja Alma Median paikallislehtiryhmän vetäjä Mari Tuohiniemi.

– Haluamme, että tilaajamme saavat täyden hyödyn tilauksestaan, sanoo KMV-lehden ja Suur-Keuruun päätoimittaja Eija Ruoho.

Työrytmi nopeutuu, lukijoiden palvelu paranee

Kunnallislehdessä maksumuuri on nopeuttanut kolmihenkisen toimituksen rytmiä. Aiemmin printti oli selvä ykkönen, sillä tilaajat olivat ensisijaisesti siellä. Nyt kun tilaajia on myös verkon puolella, täytyy digistä huolehtia uudella tavalla.

– Nettiä tehdään nyt entistä herkemmin ja nopeammin. Olemme lähestulkoon päivälehti, kun verkkosisältöjä ilmestyy päivittäin! Tukia toteaa.

Lukijat ovat Tukian mukaan kuitenkin kärsivällisiä eivätkä välttämättä odota aiempaa kiihkeämpää tempoa.

– Päivittäismediassa on kova kilpailun aihe, kuka ehtii ensin. Meiltä jaksetaan odottaa sitä omaa, aitoa ja läheistä paikallista sisältöä ja tarinallisuutta.

”Printissä on juttu ja muutama kuva, netissä taas voi olla kuvagalleria ja lukukokemusta voidaan muutenkin rikastaa.”

Moni Kunnallislehden lukija haluaa yhä lukea lehden paperisena. Verkossa lukijoita voidaan Tukian mukaan kuitenkin palvella paremmin.

– Printissä on juttu ja muutama kuva, netissä taas voi olla kuvagalleria ja lukukokemusta voidaan muutenkin rikastaa.

Tukia arvioi, että maksumuuri saattaa myöhemmin vaikuttaa printtilehden ilmestymispäivien määrään – jos verkon merkitys kasvaa ja lukijat siirtyvät digiin enenevissä määrin.

> Lue lisää sanomalehtien maksumalleista Suomen Lehdistöstä 6/2019.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta