Kun toimituksissa puhutaan avoimuuden ja läpinäkyvyyden tärkeydestä, sillä tarkoitetaan yleensä mahdollisuutta saada tietoa viranomaisten ja yritysten toiminnasta.
Välillä puhutaan myös omien toimitusprosessien avaamisesta, jotta lukijoiden luottamus ei horjuisi. Onpa 2000-luvun mittaan esitetty, että läpinäkyvyys olisi uusi objektiivisuus – yleisön on helpompi luottaa journalismiin, jos se ymmärtää, miten journalismia tehdään.
Datan jakaminen ei ole uusi ajatus. Yle on julkaissut avoindata.fi-palvelussa muun muassa MOT:ia varten kerättyjä yritystukiaineistoja, vaalikonevastauksia ja uusimpana koulujen väistötiloista kerättyjä tietoja.
The Economist on ottanut askeleita avoimuuteen julkaisemalla tietokantoja, joiden pohjalta lehti on tehnyt juttuja. Ensimmäisenä jaettiin tietoa Big Mac -indeksistä, jota käytetään eri maiden hintojen ja ostovoiman vertailuun.
Mutta millä perusteilla Economist päätyi aloittamaan Big Mac -indeksistä? Ensinnäkin koska sen faktat perustuvat julkiseen dataan, eli ne on luvallista julkaista. Jos lehti ostaa tietoa muilta, saattavat lisenssiehdot kieltää sen jakamisen.
Toisekseen toimitus on siistinyt ja organisoinut tiedot käyttökelpoiseen ja koneluettavaan muotoon, jolloin muiden toimitusten ei tarvitse tehdä samaa uudestaan. Niissä voidaan keskittyä miettimään, voisiko valmiin datan pohjalta jalostaa uudenlaisia ideoita.
Jokainen viranomaiselta dokumentteja paperimuodossa saanut ymmärtää, että tämä on tärkeä askel. Pelkkä sisältö ei riitä, vaan tieto pitää myös saada helppokäyttöiseen muotoon.
Jokainen viranomaiselta dokumentteja paperimuodossa saanut ymmärtää, että tämä on tärkeä askel. Pelkkä sisältö ei riitä, vaan tieto pitää myös saada helppokäyttöiseen muotoon.
Automatisoitua juttujen läpivalaisua tekee espanjalainen Transparent Journalism -hanke. Se julkaisi lokakuussa työkalun, joka analysoi artikkeleiden sisältöä ja läpinäkyvyyttä. Läpinäkyvyyttä arvioidaan kahdeksan eri tekijän perusteella. Niihin kuuluvat muun muassa uutiskriteerien kertominen, lähteiden käyttö, tapahtumapaikka, toimittajien nimet, lisätietoa antavat dokumentit sekä julkaisu- ja päivitysajankohdat.
Entä jos läpinäkyvyys ei rajoitu pelkästään yksittäisiin juttuihin tai juttuprosesseihin? Hollantilainen De Correspondent on vienyt oman toimintansa läpivalaisun kenties pisimmälle. Viisivuotias julkaisu ei ota vastaan mainosrahaa, vaan toimii pitkälti tilausmaksujen varassa.
Se on myös alusta asti kertonut lukijoille, mihin rahat menevät. (On hankala kuvitella, että vuosikymmeniä toiminut media pystyisi humpsauttamaan samalla tavalla budjetti-Excelinsä julkisiksi.)
Viime vuoden budjetti oli 3,8 miljoonaa euroa. Tärkeimmät tulonlähteet olivat tilausmaksut ja kirjamyynti, joiden osuudet kokonaistuloista olivat 78 ja 14 prosenttia. Eniten rahaa kului palkkoihin ja palkkioihin (45 prosenttia), teknologiaan (18 prosenttia) sekä kuviin ja kuvituksiin (9 prosenttia).
Euromäärät ovat aina kiinnostavia, mutta kiinnostavampaa on, miten Correspondent perustelee budjettiavoimuutta. Ensinnäkin se osoittaa lukijoille, että ilman heidän tukeaan julkaisun pyörittäminen olisi mahdotonta.
Euromäärät ovat aina kiinnostavia, mutta kiinnostavampaa on, miten Correspondent perustelee budjettiavoimuutta. Ensinnäkin se osoittaa lukijoille, että ilman heidän tukeaan julkaisun pyörittäminen olisi mahdotonta.
Toisekseen se auttaa lukijoita ymmärtämään, mitä etenkin isot ja työläät juttuhankkeet maksavat. Vanha viisaus sanoo, että tutkiva journalismi ei ole koskaan tuottanut tarpeeksi rahaa omien kulujensa kuittaamiseen, vaan sitä on tuettu muiden osastojen tuotoilla.
Kolmanneksi läpinäkyvyys motivoi lukijoita jatkamaan tilaustaan tai jopa lisäämään kuukausimaksuaan – De Correspondent siirtyi äskettäin malliin, jossa jokainen voi itse määrätä tilaushinnan suuruuden. Lukijakyselyissä moni sanoo arvostavansa sitä, että valtaosa rahasta menee journalismin tekemiseen eikä muihin kuluihin.
On selvää, että läpinäkyvyys ei ole ihmelääke. Michael Karlssonin ja Christer Clerwallin tuoreen Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan suurinta osaa lukijoista toimituksellisten prosessien avaaminen ei erityisesti kiinnosta.
Useimmat lukijat eivät olleet panneet merkille koko asiaa, eikä se noussut esille ryhmähaastatteluissa ennen kuin tutkijat kysyivät aiheesta. Mutta ei siitä haittaakaan ollut.
Kolme vinkkiä avoimuuteen
1. Entä jos kertoisit yhden juttuprojektin hinnan lukijoille? Kollegat osaavat kyllä laskea sen, lukijat tuskin.
2. Jos jaat juttusi taustatietoja, esitä ne sellaisessa muodossa, että niistä on hyötyä muillekin. Kollegat voivat tehdä taustatietojen pohjalta jatkojuttuja, lukijat tarkastaa juttujen oikeellisuuden.
3. Jos avaat toimintaasi, varaudu siihen, että se saa lukijat vaatimaan entistä enemmän läpinäkyvyyttä.
