Huhtikuussa 2023 sain yllättäen poliisilta kirjeen, jossa oli ilmoitus rikostutkinnan lopettamisesta.
Se oli outoa: en ollut tiennyt, että minua oli epäilty rikoksesta.
Ilmoituksen mukaan tutkinta oli liittynyt vuoden 2021 alussa Suomen Kuvalehteen tekemääni juttuun. Se käsitteli neuvostoajoilta peräisin olevaa kulttuuriyhdistystä nimeltä Venäläinen kulttuuridemokraattinen liitto (VKDL) sekä Kremlin asiaa ajavaa, vuonna 2007 perustettua epävirallista Suomen ulkovenäläisten koordinaationeuvosto -organisaatiota.
Molempien puheenjohtajana oli tuolloin liikemies Kyösti Kosloff.
VKDL sai Suomen valtiolta satojen tuhansien eurojen tuet ja avustukset vuodessa, mutta samaan aikaan yhdistyksen puheenjohtaja Kosloff ajoi Kremlin asiaa koordinaationeuvostossa. Hän oli myös muun muassa mukana Kremlin äänitorvena tunnetun dosentin Johan Bäckmanin organisoimissa tapahtumissa.
SK:n jutun pääteemana oli kysymys siitä, oliko kaksilla rattailla ajaminen asiallista.
Kosloff ei ollut halunnut puhua puhelimessa, joten lähetin hänelle kysymyksiä sähköpostilla. Yksi niistä kuului näin: ”Etkö koe ristiriitaa siinä, että VKDL:n nimissä haet avustusta Suomen valtiolta ja samaan aikaan toimit Venäjän agenttina hyvin näkyvästi?”
Kosloff ei pitänyt etenkään agentti-sanan sisältäneestä kysymyksestä. Hän alkoi vaatia minulta anteeksipyyntöä, uhkasi käräjillä ja rikosilmoituksella, lähetti Suomen Kuvalehden päätoimittajalle ja muille esihenkilöille minua arvostelleen viestin, kertoi kaivaneensa tulotietojani sekä vihjasi selvittäneensä missä asun.
Kysymykseni olivat kriittisiä mutta asiallisia. Agentti-sana sopi asiayhteyteen, ja se esiintyi vain Kosloffille lähettämässäni sähköpostissa, ei jutussa.
En pyydellyt anteeksi, vaan tein jutun ja annoin Kosloffille Journalistin ohjeiden mukaisesti sitaatit ja osin muutenkin juttua luettavaksi etukäteen. Tein joitakin korjauksia hänen toiveidensa mukaan, ja juttu meni ulos.
”Trollin kanssa vielä voi pärjätä, mutta kun journalistia vastassa ovat sekä trollit että poliisi, ovat vitsit vähissä.”
Sen koommin en ollut kuullut Kosloffista pihaustakaan ennen poliisin kirjettä.
Tutkinnan lopettamisilmoituksen mukaan epäilty rikos oli tapahtunut tammikuun lopussa 2021, kun Kosloffin mielestä valheellisesti olin kutsunut häntä Venäjän valtion agentiksi.
Poliisin mukaan ”asiassa poliisille toimitetun materiaalin pohjalta asian esitutkintakynnys on ylittynyt, ja poliisin näkemyksen mukaan asiassa on tullut syytä epäillä kunnianloukkausta.”
Mistään ei käynyt ilmi, miksi poliisi ei ollut kertonut rikosepäilystä minulle.
Lisäksi poliisi totesi: ”Näyttökysymysten osalta asiassa ei ole kyetty toimittamaan arviota siltä osin, mitkä seikat ovat riidanalaisia ja mitkä riidattomia.”
Poliisi siis ei ollut kuullut minua, mutta ajatteli silti minun saattaneen syyllistyä rikokseen. Tutkintakin oli päätetty vain, koska rikos oli vanhentunut – ei siksi, että rikosta ei ollut.
Poliisi myös ilmoitti, että tutkinnan päättäminen ei vapauttanut minua mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta.
Olin tyrmistynyt.
Kosloffin toimintaa en ihmetellyt, sillä Kremlille myönteiset tahot voivat olla hyvin aggressiivisia journalistien painostajia.
Mutta nyt Suomen poliisi tarjosi heille aseen: dokumentin siitä, että journalistia oli ollut syytä epäillä kunnianloukkauksesta ja että vain rikoksen vanheneminen oli lopettanut tutkinnan.
Poliisilta pyytämäni esitutkintamateriaalien perusteella Kosloffin todisteena oli ollut kuvakaappauksia, joissa muun muassa näkyi agentti-sanan sisältänyt sähköpostini.
Jostain syystä Kosloff oli antanut poliisille myös omia, minulle lähettämiään uhkausviestejä: ”Hanki hyvissä ajoin hyvä lakimies, niin mennään käräjille, kun nyt sitä olet kerjäämässä”. Niihin poliisi ei näyttänyt kiinnittäneen huomiota.
Yritin selvittää asiaa sähköpostitse tutkinnan päättämisilmoituksen allekirjoittaneen rikosylikonstaapelin kanssa, mutta en saanut selkeitä perusteluja poliisin toimille.
Ensin ajattelin, että annan asian olla – olinhan vapautunut rikosepäilystä asian vanhennuttua.
Sitten sisuunnuin, sillä mielestäni poliisin tapa kohdella työtään tehnyttä journalistia oli törkeä. Kantelin poliisin toiminnasta eduskunnan oikeusasiamiehelle toukokuussa 2023.
Yllättäen syyskuussa 2023 sain poliisilta uuden ilmoituksen tutkinnan päättämisestä. Oikeusasiamies oli lähettänyt Poliisihallitukselle asiasta lausuntopyynnön, ja poliisi oli tutkinut asian uudestaan.
Poliisihallitus myönsi, että asiassa oli menty pahasti metsään, minkä taustalla olivat valtava jutturuuhka ja tutkijanvaihdokset. Poliisihallituksen mielestä minulla oli ollut faktojen valossa perusteet esittää kriittisiä kysymyksiä Kosloffille myös agentti-teemasta.
”Selvitysten perusteella muodostuu käsitys, että varsinaista harkintaa siitä, onko asiassa syytä epäillä rikosta, ei ole suoritettu missään vaiheessa.”
”Poliisilaitos pitää aivan ilmeisenä, ettei asiassa ole ollut syytä epäillä rikosta ja näin ollen kantelija on asetettu aiheetta rikoksesta epäillyn asemaan.”
Huhtikuussa 2024 oikeusasiamies antoi oman päätöksensä, jossa lähinnä kerrattiin Poliisihallituksen omat havainnot.
Tapaukseni ei ollut läheskään niin karmiva kuin esimerkiksi journalisti Johanna Vehkoon kafkamainen pyöritys oikeuslaitoksen rattaissa.
Silti se herätti kysymyksen siitä, miten hyvin viranomaiset ymmärtävät journalistien työtä ja miten helppoa vaikkapa Kremlin trollin on painostaa etenkin kaltaisiani freelance-journalisteja esimerkiksi aiheettomilla rikosilmoituksilla.
Trollin kanssa vielä voi pärjätä, mutta kun journalistia vastassa ovat sekä trollit että poliisi, ovat vitsit vähissä.
