Keskijohdossa on oltava askel, mieluusti kaksi, muuta toimitusta edellä.
Talouselämä-lehden uutispäällikkö Mirva Heiskanen sanoo, että hänen on nykyään valmisteltava töitä entistä paremmin, jotta toimittajat pystyvät sujuvasti hyppäämään liikkuvasta junasta toiseen.
– Toki esimiehet ovat aina tehneet sitä, mutta kyllä se varmasti on viime vuosina lisääntynyt.
Toimittajilla on enemmän työtä kuin ennen. Jutut eivät valmistu kerralla, vaan niitä pitää versioida ja rikastaa. Tämän päälle pitäisi käydä vielä keskustelua somessa. Myös laatuvaatimukset ovat kasvaneet, koska lukijoiden ja tilaajien ajasta kamppailevat yhä useammat tahot.
Työ on pirstaloitunut.
– Juttuja tuotetaan eri alustoille ja brändeihin. Samaan aikaan sosiaalisen median merkitys juttujen markkinointikanavana on kasvanut, Heiskanen sanoo.
Heiskanen on yksi niistä väliportaan pomoista, jotka päivästä toiseen ideoivat ja editoivat, tsemppaavat ja vaativat, jotta lukijat saisivat eteensä parasta mahdollista journalismia.
Kysyimme Heiskasen lisäksi kolmelta muulta väliportaan pomolta, miten työ toimituksissa on viime vuosina muuttunut ja miltä journalismin tulevaisuus näyttää. Ainakin kiire on lisääntynyt.
Heiskanen sanoo, että kiire on aina kuulunut ammattiin, ja kokemuksen myötä sitä ja stressiä sietää aiempaa paremmin. Arjessa voi siis luottaa siihen, että asiat hoituvat ajallaan, koska ovat aina ennenkin hoituneet. Mutta silti päivittäin eteen tulvivien asioiden määrä aiheuttaa puhaltelua kokeneellekin pomolle.
– Nykyään en koskaan lähde töistä ilman, että olen tehnyt seuraavalle päivälle työlistan valmiiksi. Sillä tavalla pidän hommat kasassa ja varmistan, että työt eivät tule vapaa-ajalle.
Väliportaan rooli korostuu median digisiirtymässä. Lappeenrannan LUT-kauppakorkeakoulussa tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että uudistukset eivät toteudu, jos keskijohto ei sitoudu niihin.
Aamulehden toimituspäällikön Riina Nevalaisen mielestä muutoksessa on ollut olennaista, että digistä on tehty koko toimituksen asia. Väliportaan esihenkilöt ovat tietysti olleet avainasemassa, kun on otettu käyttöön uusia toimintatapoja tai työkaluja. Tästä huolimatta tärkeintä on, että motivaatio ja halu oppia lähtevät jokaisesta työntekijästä itsestään.
Aamulehdessä suurin murros on Nevalaisen mukaan jo takana päin. Nyt lehdellä on selvä strategia siihen, millaisilla sisällöillä ja millä tavalla myytynä on mahdollista tehdä taloudellisesti kestävää digijournalismia.
Tekeminen on kirkastunut esimerkiksi niin, että Tampereen ja Pirkanmaan asiat tulevat selvänä ykkösenä. Aikaa voidaan käyttää laadukkaaseen journalismiin, koska analytiikka kertoo, että se tuo tilauksia. Nevalainen arvioi, että Aamulehden verkossa kokonaisuus on lukijoille nyt harkitumpi kuin vielä kymmenen vuotta sitten.
Hän näkee digisiirtymän helpottaneen myös omaa rooliaan, koska tavoitteiden asettaminen ja niiden viestiminen toimitukselle on selkeää ja helppoa.
– Meille on ihan luontevaa keskustella toimituksen kesken analytiikasta tai vaikkapa siitä, millaiset otsikot toimivat verkossa.
Nevalainen on työskennellyt Aamulehdessä 15 vuotta ja arvioi, että hänen uransa aikana uutistilanteet ovat jonkin verran nopeutuneet.
– Ammattitaidon merkitys korostuu. Pitää pystyä nopeasti päättämään, mikä on journalistisesti kestävä tapa toimia.
Merja Könönen on ollut yli kymmenen vuotta vuoroja tekevä uutispäällikkö STT:llä eli uutistyön kovassa ytimessä.
Vuosien varrella STT:n toimitus on pienentynyt ja erikoistoimituksia on vähennetty. Samaan aikaan uutisaiheet maailmassa eivät ole vähentyneet, pikemminkin päinvastoin.
– Väliportaan pomon ahdistuksen aihe on, että enää ei voi valita vain kiinnostavia aiheita ja jättää muita pois. Nyt pitää yhden päivän agendalla tehdä valintaa kiinnostavien aiheiden välillä.
Aiheita ja ideoita katsotaan yhä enemmän lukijan vinkkelistä. Kiinnostavuuden ja tärkeyden lisäksi mietitään, kuinka hyödyllisiä jutut ovat. Monet vuosittain toistuvat rutiinijutut, kuten eri ansioista palkittujen ihmisten haastattelut, ovat jääneet pois.
Könönen myöntää, että paineitakin välillä on. Väliportaassa kun pitää vastata monelle taholle talon sisällä mutta toisaalta kuunnella myös STT:n asiakkaiden eli mediatalojen toiveita. Taustalla väijyvät uutistoimiston rahoitukseen ja tehtävään liittyvät epävarmuudet.
Könönen sanoo, että pitäisi muistaa myös monet hyvät asiat. Esimerkiksi lasten ja nuorten tavoittamiseen on viime aikoina löydetty potentiaalisen toimivia ratkaisuja eri medioissa.
– Ei tässä kuolleessa tilassa olla, vaan valtavan paljon hienoa journalismia tehdään eri puolilla.
Yhden asian Könönen haluaa erikseen nostaa esiin. Vaikka erikoistoimittajuus on monissa taloissa vähentynyt, kannattaisi kuitenkin pitää huolta siitä, että toimituksissa on taustoiltaan, kiinnostuksen kohteiltaan ja iältään heterogeeninen joukko ihmisiä.
– Se lisää laaja-alaisuutta, osaamista ja eri näkökulmia. Mediankin pitäisi heijastaa sitä maailmaa, josta uutisia ja juttuja tehdään.
Salon Seudun Sanomissa (SSS) uutistuottaja Jarkko Turpeinen joutuu nykyään aiempaa tiukemmin keskittymään siihen, että lehti saa tärkeimmät perusuutiset kerrotuksi päivittäin. Kovin paljon henkilöhaastatteluita tai kevyempää sisältöä ei hänen mukaansa ehditä tehdä.
– Toki jonain päivinä on niitäkin, mutta on vain pakko priorisoida, mikä on uutislehden tarkoitus, Turpeinen sanoo.
Turpeinen kuvaa Salon Seudun Sanomien organisaatiota hyvin suoraviivaiseksi. Erikoistoimittajia tai -toimituksia ei juuri enää ole, ja esimerkiksi kulttuurijutut ovat uutistoimituksen harteilla.
Vuosia sitten SSS:ssä oli vielä kaksi uutistuottajaa, mutta vuodesta 2014 lähtien Turpeinen on vastannut yksin uutistoiminnan käytännön pyörittämisestä päivävuorossa.
Työhön kuuluu ideointia, palavereja ja keskusteluja toimittajien kanssa. Päivät ovat täynnä pientä sälää ja jatkuvia keskeytyksiä. Jälkikäteen ei aina muistakaan, mitä kaikkea on tullut tehtyä.
Resurssien pienemisen myötä uutistuottajan rooli lehdenteossa on myös Turpeisen mukaan viime vuosina korostunut. On esimerkiksi suunniteltava aiempaa tarkemmin, usean päivän päähän, millaiset aiheet kantavat lehden pääjuttuina. Ja koska kaikista aiheista ei aina synny juttua, on mietittävä varalle myös sellaisia uutisaiheita, jotka varmasti onnistuvat.
Päivittäisen kiireen keskellä ei yksinkertaisesti jää aikaa pitkän ajan kehitysprojekteille.
Kaikesta huolimatta Turpeinen pitää työstään ja näkee journalismilla paljon merkitystä. Esimiehenä hän haluaa pitää kiinni siitä, että työt tehdään laadukkaasti ja samalla kaikkia kohdellaan reilusti ja tasa-arvoisesti.
– Vaikka toimittajien ja kuvaajien työmäärä on myös lisääntynyt, pyrin järjestämään niin, että juttuun olisi mahdollista käyttää sellainen määrä aikaa, että toimittaja itsekin kokee tekevänsä laadukasta ja hyvää työtä.
”Enää ei voi valita vain kiinnostavia aiheita ja jättää muita pois. Nyt pitää tehdä valintaa kiinnostavien aiheiden välillä.”
Tuoreessa Reuters-instituutin tutkimuksessa korostetaan muutoksen keskellä juuri samanlaisia johtamiseen liittyviä arvoja kuin mitä tämän jutun haastateltavatkin kertovat noudattavansa omassa työssään: kysymistä ja kuuntelemista, vastuun jakamista ja kollegiaalisuutta pomottamisen sijaan.
– En hirveästi tykkää sanasta esimies. Ajattelen, että minulla on kollegoita, ja tavoitteena on tasavertainen yhdessä tekeminen, jotta lopputulos on lukijalle paras mahdollinen, Talouselämän uutispäällikkö Mirva Heiskanen sanoo.
Hän toteaa, että kiire aiheuttaa pahimmillaan sen, ettei pysty täysipainoisesti kuuntelemaan ympärillään olevia ihmisiä.
– Tähän rooliin kuuluu se, että pitää olla aikaa kuunnella ja pohtia asioita rauhassa.
Myös Aamulehden Riina Nevalainen kuvaa rooliaan sparraajaksi ja työpariksi. Hän on työskennellyt viimeiset pari vuotta lehden uutistoiminnan johtajana sekä uutistoimittajien ja -päälliköiden lähiesimiehenä.
– Pyrin olemaan tiimini viimeinen selkänoja. Jos esimerkiksi uutisaiheet kariutuvat, pidän huolta, että minulla on plan B. Aina tarvittaessa olen tiimiläisten apuna ja tukena.
Suurella Journalistipalkinnolla esimiestyöstään keväällä palkittu Nevalainen kokee, että väliportaan pomon roolissa hänen on kyettävä vetämään rajoja esimerkiksi siihen, mitä aiheita käsitellään ja mitä ei. Samalla pitää huolehtia siitä, että mahdolliset paineet eivät siirry eteenpäin muille työntekijöille.
– Jossain vaiheessa mottoni oli sanoa kysyjille aina, että ei ole kiire, ehdin hyvin jutella. Nyt etämaailmassa on ollut välillä pakko sanoa, että pieni hetki, Nevalainen kuvailee.
