Sulje

Kaisa Hahto

Mitä apinoisin nobelistilta?

journalismi

”Parhaat ideat ovat syntyneet silloin, kun on epätoivoisimmillaan.”

Miten ihanan lohdullinen ajatus kirjoittajalle, ja miksei myös kenelle tahansa elämän kriisissä kamppailevalle.

Lause ei ole peräisin itsehoito-oppaasta tai luovuusluennoitsijalta. Se tulee suomalaisen talousnobelistin suusta. Bengt Holmströmin ajatuksia julkaistiin laajasti Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen henkilökuvassa syksyllä 2009. Nobel-palkinnon myötä juttu nostettiin uudelleen otsikoihin.

Holmströmin ajatukset ovat terapeuttisinta ja innostavinta, mitä olen oman työni ytimestä hetkeen lukenut.

”Tyhmät kysymykset ovat monen erityisen ansioituneen lehtijutun salaisuus.”

”Tyhmät kysymykset ovat tärkeitä. Pitää kehdata kysyä.”

”Pitää uskaltaa sanoa, ettei ymmärrä. En ole hirveän nopeaälyinen, tai joissain asioissa ehkä olen, mutta olen jääräpäinen ja superrehellinen. Jos en ymmärrä, kysyn.”

Tyhmät kysymykset ovat monen erityisen ansioituneen lehtijutun salaisuus. Jos aihe on vieras tai hankala, tyhmien kysymysten kautta sen vääntää samasta rautalangasta niin itselleen kuin lukijalle. Usein se toimii. Helppoa tekstiä on helppo lukea, vaikka aihe olisikin vaikea.

Lisäksi tyhmät kysymykset voivat kyseenalaistaa jotain sellaista, mitä fiksummat pitävät itsestäänselvänä. Absoluuttisia totuuksia kun harvoin on olemassa. Voi avautua jotain uutta. Pitää vain kestää se pieni hetki kysymyksen esittämisen jälkeen. Sen aikana haastateltavan kasvoilla saattaa läikähtää hämmennys.

Nobelistin mietteitä tieteen tekemisestä voi härskisti soveltaa toimittajuuteen, vaikka yksittäisen jutun aikajänne on aivan muuta kuin akateemisessa työssä. Myöskään lopputulos ei ole Nobelin arvoista.

Epätoivo lienee kuitenkin tasaveroisen tuttua. Kulmien ja tarinoiden kaivaminen vaatii journalistilta jatkuvan kaaoksen ja epävarmuuden sietämistä. Kun juttua lähtee tekemään, ei usein tiedä, mihin kärkeen se päätyy, mitä löytyy vai löytyykö mitään. Lisätykytyksenä kummittelee, saako ketään kiinni, kuka suostuu haastatteluun ja mitä hänestä saa irti. Taustalla nakuttaa tietoisuus palstatilasta, joka lehteen on jutulle joka tapauksessa varattu.

”Hyvät kysyjät ovat kullan arvoisia. Vastaajia maailmasta löytyy paljon.”

Holmström sanoo kirjoittavansa vähän siksi, että se on hänelle vaikeaa.

”Tekstin pitää olla loogista ja jäsenneltyä, vaikka ihmisen ajattelu ei ole lineaarista vaan rönsyilee, kuten keskustelukin, varsinkin minun puheeni.”

Tämäkin pitäisi sanoa useammin ääneen. Tiedon haaliminen, omat pähkäilyt ja näppiksen laidalla pursuilevat muistiinpanopaperit ovat prosessin vaihe, jossa voi ahdistaa. Vaikka kirjoittaminen on ajattelua, niin on se myös tekniikkaa, joka jatkuu ajatuksen tuolle puolen. Kauneus on rakenteessa, mutta niin myös vaikeus. Pitkissä jutuissa se korostuu.

Vielä yksi viisaus Holmströmiltä. Se on hyvä muistaa myös journalismissa aikana, jolloin toimittajilta aivan erityisen innokkaasti toivotaan kolumneja ja mielipiteitä.

”Kaikessa tieteessä oikean kysymyksen asettaminen on haastavin osa työstä. Hyvät kysyjät ovat kullan arvoisia. Vastaajia maailmasta löytyy paljon.”

Kommentit