Verkon analytiikka osoittaa, että useimmissa lehdissä lukijoita kiinnostavat juuri nyt tapahtuvat uutiset sekä toimituksen oma, uniikki ideointi – pintaa syvemmälle menevä tutkiva journalismi, analyysit, henkilökuvat ja reportaasit.
Silti harva kertoo näissäkään jutuissa, miksi aiheesta kirjoitetaan.
Miksi juuri tämä tarina on kertomisen arvoinen tai uutinen perkaamisen väärti?
Onko tapaus esimerkki isommasta ilmiöstä vai poikkeuksellisen törkeä ja siksi tärkeä? Onko aihe poikkeuksellisen ajankohtainen vai nostalginen vuosipäivän vuoksi? Koskeeko asia monia vai niin harvoja, että he harvat luulevat olevansa sen kanssa yksin?
Juttujen tekoprosessien avaamisesta on puhuttu pitkään. Silti uusia kokeiluja on tehty harvoin. Journalisteina uskomme enemmän tarinan kuin lukijalupausten voimaan.
Kerromme jutun sisällä, millaista taustatyötä juttuun on tehty, keitä haastateltavat ovat ja miksi he kommentoivat aihetta. Pahimmillaan jätämme nämä asiat kuitenkin jutun loppuun: kokoamme ne faktaksi tai mainitsemme kursivoidussa tekstissä.
Siksi olisi virkistävää nähdä jutun keskellä Miksi tämä juttu tehtiin- tai Näin tämä juttu tehtiin -laatikko. Se olisi kuin lahjapaketti, jonka lukija voi halutessaan avata ja katsoa, millä reseptillä aihetta on käsitelty.
”Parhaimmillaan työtapa voisi auttaa lukijaa hahmottamaan asioiden mittasuhteita ja vähentää näin kritiikkiä ilmiöiden vähättelystä tai suurentelusta.”
Toimituksen valintojen taustoittaminen ei kaikissa aiheissa ole realismia tai tarpeen.
Parhaimmillaan työtapa voisi kuitenkin auttaa lukijaa hahmottamaan asioiden mittasuhteita ja vähentää näin kritiikkiä ilmiöiden vähättelystä tai suurentelusta.
Tapa toisi myös näkyväksi, miten faktoja tarkistetaan tai kuinka aineistoa on koottu.
Jos juttua varten on luettu pinotolkulla kokouspöytäkirjoja tai kahlattu läpi oikeuden materiaaleja useammalta vuodelta, tietoa on turha pantata.
Mikään ei estäisi käyttämästä mallia jopa haastateltaville tehtyjen kysymysten kertomiseen. Näin lukija näkisi, mitä on kysytty, ei vain, mitä on vastattu.
Ratkaisu toimisi myös tilanteessa, jossa jutussa haastatellut asiantuntijat ovat jostakin aiheesta eri mieltä.
Silloin asiantuntijoiden taustoja olisi mahdollista avata lukijalle titteliä laajemmin. Edustaako esimerkiksi haastateltu tutkija oman alansa vallitsevaa näkemystä aiheesta vai haastaa sen? Onko kyse aiheesta, joka jakaa asiantuntijoita vai josta asiantuntijat ovat yksimielisiä? Näin journalismiin – ja tieteeseen – kuuluvat näkökulmaerot avautuisivat selkeämmin.
Yksittäisissä jutuissa tätä on jo kokeiltu.
Esimerkiksi Ylen MOT on avannut osassa jutuistaan toimituksen työtapoja. Miksi aihetta tutkittiin -mallia on käytetty erityisesti silloin, kun jutun tiedonhankintakeinot ovat olleet poikkeuksellisia.
Helsingin Sanomat julkaisi puolestaan elokuun alussa jutun parisuhdeväkivallan uhrin viimeisestä vuodesta.
Painetussa lehdessä juttua edeltävällä sivulla ja verkossa jutun alussa julkaistiin toimitukselta-osuus, jossa kerrottiin juttukokonaisuuden taustoja. Samalla käytiin läpi surmiin liittyvää faktaa: surmat ovat vähentyneet, muissa henkirikoksisssa uhri on yleensä mies, mutta aiheesta on silti tärkeä puhua, koska kuudessa tapauksessa kymmenestä naisen surmaa entinen tai nykyinen kumppani.
Jutun kirjoittanut Anu Nousiainen kertoi Twitterissä, että tekstillä haluttiin kuvata lukijalle ennakkoon, mistä on kyse, koska ”kaikki eivät halua lukea tällaisista asioista, osa ei omien kokemustensa takia pysty”. Näin toimitus huomioi esimerkiksi lehteä lukevat lapset ja nuoret.
Tämän mallin soisi yleistyvän rikosuutisissa. Se suhteuttaisi tapausten yleisyyttä. Uhreja ei vähätellä, mutta lukijoita ei myöskään pelotella, kun konteksti on alusta asti jutussa mukana.
