Tilaa Uutiskirje!

Median pitää kantaa vastuunsa somen armoille joutuvista haastatelluista, jotka se nostaa kielteiseen julkisuuteen, sanoo Ulla Järvi

Järvi sattui paikalle, kun vastuussa ollut ylilääkäri sai tiedon Turun Sanomien paljastusjutusta koskien Kupittaan sairaalan väärinkäytöksiä ja väkivaltaa. Siitä lähti idea Armoton media -äänitietokirjaan.

Ulla Järven mielestä toimittajien pitäisi kommunikoida riittävästi myös kielteisessä valossa esiintyvien haastateltavien kanssa. ”Integriteetti varmaan säilyy sitä paremmin, mitä vähemmän toimittaja tutustuu ihmisiin, mutta säilyykö inhimillisyys.”
Ajankohtaiset

Turun Sanomat julkaisi palkitun juttunsa Kupittaan psykiatrisessa sairaalassa tapahtuneista väärinkäytöksistä ja väkivallasta vuonna 2016. Olit sattumalta paikalla kouluttamassa kriisiviestintäseminaarissa, kun sairaalan ylilääkäri sai sähköpostiinsa kommenttipyynnön ja tiedon jutusta. Mikä hänen näkökulmastaan prosessissa meni pieleen, tietokirjailija ja tiedetoimittaja Ulla Järvi?

Hän joutui vastaamaan muutamassa tunnissa kysymyksiin pitkään valmistellussa jutussa, johon hänet oli asemoitu valmiiksi. Hän ei ollut edes työpaikallaan ja vastasi muistinvaraisesti tapahtumista osin ajalta ennen kuin hän aloitti työssään. Kun muistinvaraisuus kirjoitettiin juttuun, syntyi vaikutelma vastuutaan vähättelevästä johtajasta. Siinä oli sekä esimiehen että lääkärin vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia asioita, joita olisi pitänyt kommentoida.

Minusta tilanne oli kohtuuttoman vaikea. Istuimme siinä ikkunalaudalla ja neuvoin, että kerro kaikki vaan. Ei ollut epäilystäkään, etteikö juttu olisi totta.

Koit, että syyllinen ja vastuullinen menivät jutuissa sekaisin. Kertooko esimerkki jotain laajemmin erittäin kielteiseen julkisuuteen joutuvien asemasta?

Yleispätevää on se, miltä syyllisen paikalle julkisuudessa asemoidusta tuntuu ja että me toimittajat emme yleensä tiedä siitä mitään. Moni mediassa syylliseksi leimattu kuvaa, miten heidän ympärilleen syntyy tyhjiö, ikään kuin epämiellyttävä julkisuus tarttuisi. Jutuilla on myös pitkät jäljet. Toimittaja kysyi vielä vuosien jälkeen ylilääkärin mahdolliselta tulevalta esimieheltä, miten potilasturvallisuus varmistetaan, jos hänet valitaan.

Armoton media -äänitietokirjasi mukaan erittäin kielteiseen julkisuuteen joutuneet kokevat liki mahdottomaksi oman versionsa saamisen julkisuuteen ja että mahdolliset virheet jäävät elämään. He kokevat raskaaksi myös kärjekkään kerronnan. Mitä toimittajien pitäisi tehdä toisin?

Jos paljastusjuttua on tehty pitkään, olisi kohtuullista, että toimittaja on haastateltavaan yhteydessä henkilökohtaisesti, ei vain nopeasti sähköpostilla, mikä on tyypillistä. Epäkohdista ei pidä jättää kertomatta, mutta voi miettiä, kuinka paljon tunteisiin vetoamista tarvitaan. Kyse on koko toimituksen vastuusta.

Toimitukset perustelevat lyhyttä vastausaikaa väärinkäytöstapauksissa sillä, etteivät haastatellut ehdi peitellä jälkiään. Kupittaa-jutun kirjoittanut toimittaja Rebekka Härkönen kertoo kirjassasi, että jos jutuissa ei asetu uhrin puolelle, rikoksen tekijä voi näyttää olosuhteiden uhrilta. Ymmärrätkö tätä?

Tämähän on true crimen ongelma. On aiheellista, että rikos- ja oikeustoimittajat miettivät, kuinka paljon antaa rikoksen tekijän puolustella itseään. Mutta erittäin kielteisessä julkisuudessa on paljon muutakin kuin rikoksia. Jos rikosjournalismin genre siirtyy laajemmin journalismin, silloin erityisesti korostuu päätoimittajan vastuu.

Jos ihminen on johtajana julkisen terveydenhoidon laitoksessa, ei hän myöskään nopeasti pakene mihinkään.

Äänikirjasi pääväite on, että median pitäisi ottaa huomioon sosiaalisen median raaistuneen keskustelukulttuurin vaikutukset juttujen kohteille. Miten?

Toimittajalla ja julkaisijalla on suuri vastuu siinä, miten päähenkilöt kehystetään juttuun. En ole varma, minkä verran yleisökään nauttii roisto kiinni -journalismista kaikissa aiheissa. Algoritmit ruokkivat vihanaamoja ja negatiivisen julkisuuden kierrettä, mutta pitääkö tiedotusvälineiden ruokkia sitä?

JSN:n Eero Hyvönen sanoi Journalistissa, että toimitukset ovat lisänneet nimettömiä haastatteluja osin juuri suojatakseen haastateltuja yleisön reaktioilta. Onko tämä oikea tapa?

Erittäin harmillista, jos sellainen lisääntyy. Juuri Lääkäripäivilläkin oli puhetta häirinnästä ja siellä keskusteltiin, ettei ole pakko aina antaa haastatteluja. Ihan hirveää, hörhöthän ovat joka tapauksessa äänessä.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast