Tilaa Uutiskirje!

Medialiiton ehdotus: Jakelua yhdistettävä ja kilpailutettava – julkisen rahoituksen tarve arvioidaan myöhemmin

Ajankohtaiset

Medialiitto esittää valtiovallalle järeitä toimia jakelupalveluiden turvaamiseksi uuden hallitusohjelman mukaisesti. Toimiin pitäisi ryhtyä heti, sillä lehtien jakelun hinta on riistäytymässä käsistä. Päivälehdillä jakelukustannusten osuus nettomyynnistä on kasvanut seitsemässä vuodessa 20 prosentista 30 prosenttiin.

Jos mitään ei tehdä, nykyinen kustannuskehitys johtaa valtaviin tappioihin koko toimialalle. Spring Advisor -konsulttitoimiston tekemän selvityksen mukaan vuoteen 2030 mennessä jakelutoimialan vuosittainen liikevoitto olisi nykymenolla yli 300 miljoonaa euroa miinuksella. Vuosien 2019–2030 aikana alijäämää kertyisi kaikkiaan 2,4 miljardia euroa.

”Julkisen rahoituksen pohdinta tulee vaakakuppiin myöhemmin. Ensin pitää selvittää, miten tuki järjestettäisiin. Sen tuominen nykyiseen palvelurakenteeseen aiheuttaisi monia ongelmia.”

Medialiitto esittääkin selvityksensä pohjalta Suomen postipalveluiden uudistusta, joka turvaisi kansalaisten tiedonsaannin mahdollisimman tasapuolisesti tulevaisuudessa. Postiremonttiin sisältyisi erillisten posti- ja lehtijakeluiden yhdistäminen sekä alueellisen jakelun kilpailuttaminen. Medialiitto toivoo myös Postin yhteiskunnallisen palvelutehtävän ja markkinatoimijan roolin eriyttämistä.

Kuluttajille tämä näkyisi siten, että kahdesta päivittäisestä postinjakokerrasta siirryttäisiin yhteen, mahdollisimman varhaiseen jakokertaan.

Konsulttiselvitys painottaa vahvasti myös julkisen tuen tarvetta, joka olisi 800 miljoonan euron luokkaa vuoteen 2030 mennessä. Ilman sitä 2,4 miljardin euron aukkoa ei ole mahdollista kuroa umpeen. Medialiitto ei kuitenkaan tässä vaiheessa ota esityksessään suoraan kantaa tuen tarpeeseen.

– Julkisen rahoituksen pohdinta tulee vaakakuppiin myöhemmin. Ensin pitää selvittää, miten tuki järjestettäisiin. Sen tuominen nykyiseen palvelurakenteeseen aiheuttaisi monia ongelmia, sanoo Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast