Tilaa Lehti!

Mäntsälässä pian yksi lehti vähemmän

Ajankohtaiset

Esa Kaupunkilehdet myi Mäntsälän Uutiset Suomen Lehtiyhtymälle kesäkuussa. Jo ennen kauppaa Lehtiyhtymä kustansi myös kaupunkilehti Mäntsälän Viikkouutisia sekä kaksi kertaa viikossa ilmestyvää, tilattavaa Mäntsälä-lehteä. Vuoden vaihteessa kolmen lehden toimitukset tukitoimintoineen yhdistyvät ja Mäntsälän Viikkouutiset lakkaa ilmestymästä.

Jäljelle jää yksi tilattava ja yksi kaupunkilehti.

– Markkina ei riitä kolmelle lehdelle millään, Suomen Lehtiyhtymän toimitusjohtaja Jorma Hämäläinen perustelee yhdistämistä.

Henkilöstövaikutusten hän uskoo jäävän ”minimaalisiksi”, sillä konsernissa riittää tehtäviä Uudellamaalla.

Kauppa sinetöi Lehtiyhtymän Mäntsälän valloituksen. Vuonna 2010 Mäntsälä-lehti siirtyi Lehtiyhtymälle Paikalliskustannus Alangolta. Samana vuonna Lehtiyhtymä perusti Mäntsälän Viikkouutiset.

– Meitä rohkaisi näille markkinoille järvenpääläisten kauppojen toive saada ostettua samalta luukulta myös Mäntsälän ilmoittelu, Hämäläinen kertoo.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.