Tilaa Uutiskirje!

Maaseudun Tulevaisuus lanseerasi metsälehden – ”Perinteisen sanomalehden aika ei ole millään tavalla ohi”

Jouni Kemppainen vinkkaa, millainen on hyvä sanomalehden liite.

Maaseudun Tulevaisuus ryhtyi tammikuun lopulla julkaisemaan uutta ajankohtaislehteä. ”Liitteet ja teemanumerot ovat lukijoidemme mieleen. Ne ovat monille tärkeitä ammatillisessakin mielessä. Ne ovat myös kannattavia ja lehdellemme tärkeitä tässäkin suhteessa”, kertoo päätoimittaja Jouni Kemppainen. Kuva: Kari Salonen.|MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen.
Ajankohtaiset

Viestilehdet Oy ryhtyi tammikuun lopulla julkaisemaan uutta MT Metsä -ajankohtaislehteä. Kymmenen kertaa vuodessa ilmestyvä lehti jaetaan Maaseudun Tulevaisuuden tilaajille sekä 20 000 suurimmalle metsänomistajalle eri puolille Suomea.

MT Metsän tavoitteena on taustoittaa ja syventää Maaseudun Tulevaisuuden metsäuutisointia.

– Käsittelemme asiaa metsänomistajan näkökulmasta. Juuri näkökulma on olennainen. Teemme juttuja metsänhoidosta, puukaupasta, hiilensidonnasta, metsästyksestä, eräilystä ja muusta metsän virkistyskäytöstä tästä näkökulmasta, kertoo päätoimittaja Jouni Kemppainen.

Sisällöissä on tarkoitus huomioida myös ilmastonmuutos.

– Metsien merkitys hiilen sidonnassa on ollut merkittävää jo pitkään ja me olemme käsitelleet tätä asiaa vuosien ajan erityisen tarkasti. Ympäristönäkökulma on meille aivan ensiarvoisen tärkeää. Muun muassa EU-kirjeenvaihtajamme yksi päätehtävistä on ollut tämän asian seuraaminen.

Uusi lehti on iso panostus

Metsäuutisointiin keskittyvää kuukausilehteä ryhdyttiin julkaisemaan, koska sille on Kemppaisen mukaan tilausta. Maaseudun Tulevaisuudessa on viime vuosina muutenkin lisätty metsäaiheisia sisältöjä sekä printtilehteen että verkkoon.

– Vastaanotto on ollut hyvä. Muun muassa verkkopalvelumme, jolla voi arvioida oman metsänsä hintaa suhteutettuna samalla alueella tehtyihin kauppoihin on ollut suosittu.

MT Metsä on iso panostus Maaseudun Tulevaisuudelle. 32-sivuinen julkaisu ilmestyy 10 kertaa vuodessa.

– Printin osalta uusia lehtiä syntyy tunnetusti nykyään harvoin. Me uskomme siihen, että perinteisen sanomalehden aika ei ole tässäkään suhteessa millään tavalla ohi. Uuden kuukausilehden tekeminen toki maksaa, Kemppainen sanoo.

Hän kuitenkin uskoo, että uusi lehti on kannattavaa liiketoimintaa, koska se on ”peruste maksaa MT:n tilauksesta ja kenties tulevaisuudessa myös erikseen tilattava tuote”.

Uuden lehden vuoksi Maaseudun Tulevaisuuden toimitukseen palkataan kaksi uutta metsäaiheisiin keskittyvää journalistia. Lehteen on otettu myös uusia avustajia ja kolumnisteja.

– Muun muassa Unto Hämäläinen, Roman Schatz ja Pekka Ervasti ovat joukossamme mukana, Kemppainen kertoo.

Hyvä liite hyödyttää lukijaa

Maaseudun Tulevaisuus julkaisee MT Metsän ohella lukuisia muitakin liitteitä ja teemanumeroita. Useista lisukkeista ei Kemppaisen mukaan ole haittaa – päinvastoin.

– Liitteet ja teemanumerot ovat lukijoidemme mieleen. Ne ovat monille tärkeitä ammatillisessakin mielessä. Ne ovat myös kannattavia ja lehdellemme tärkeitä tässäkin suhteessa.

Millainen sitten on hyvä sanomalehden liite?

– Sellainen, joka innostaa lukemaan. Olennaista on, että lukija kokee saavansa merkittävistä asioista kiinnostavasti tehtyjä juttuja. Tärkeää on, että jutuista on lukijoille myös suoraa hyötyä, Kemppainen sanoo.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Lehtiarkisto

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast