Journalistisen laatunsa vuoksi arvostettu verkkolehti Slate pyristelee vastavirtaan nettijournalismin käytännöissä. Lehdessä tehdään määrätietoisesti juttuja, jotka vallitsevan viisauden mukaan ovat aivan tolkuttoman ylipitkiä verkossa julkaistavaksi. Jopa kymmenien tuhansien sanojen mittaiset huolellisesti laaditut jutut tai juttusarjat ovat Slaten yritys erottautua uutisaggregaateista, pikauutismyllyistä ja myös Minä itse -bloggareista.
Nieman Labin blogissa Slaten toimitus kiittelee Fresca-nimellä tunnettua projektia. Sen on koettu olevan palkitseva niin toimittajien kuin julkaisunkin näkökulmasta. Ja yleisökin on ottanut pitkät jutut kiinnostuneesti vastaan – mikä puolestaan ilahduttaa ilmoittajia.
Projektissa on annettu Slaten toimittajille vapaata päivittäistyöstään velvoitteena tehdä kerrankin juttu tai useampi heitä itseään kiinnostavasta aiheesta. Juttuja on syntynyt esimerkiksi maan hammashuollosta ja taloudesta sekä siitä, miksei Yhdysvaltoihin ole kohdistunut terrori-iskuja vuoden 2001 jälkeen. Toimittajien mukaan juuri tällainen journalismin tekeminen on sitä, mikä aikanaan heitä on alalle vetänyt.
Jutut eivät ole tekstierämaata, joskin niiden ilme on varsin maltillinen. Vilkkuvien ja välkkyvien elementtien asemesta jutuissa on käytetty harkittua grafiikkaa ja multimediaa. Linkkejä on runsaasti, eikä lehdestä ulos vieviä linkkejä arastella.
Näillä ”ylipitkillä” jutuilla on ollut kolmesta neljään miljoonaan lukijaa. Epäilemättä monilla pätkäjutuilla on vilkaisijoita enemmän, mutta luvut kertovat myös perusteellisten lukujuttujen kiinnostavan yleisöä. Sopii uumoilla, että iPadit ja muut nettiin yhteydessä olevat lukulaitteet ovat omiaan tällaisille jutuille, jotka tarjoavat hyvällä tavalla perinteisen lukukokemuksen höystettynä verkon mausteilla.
Slatessa ollaan vakuuttuneita siitä, ettei tärkeintä ole maksimoida kävijämääriä, vaan saada oikeanlaiset lukijat kiinnittymään lehteen. Pitkämuotoinen verkkojournalismi houkuttelee lehden lukijoiksi ”fiksua” väkeä, joka myös on uskollista löytäessään mieltymyksiään vastaavaa sisältöä. Laadukkaalla journalismilla Slate pyrkii luomaan omaleimaista mainetta verkkomaailmassa. Tällä ”fiksun” maineella tavoitellaan sitoutuneita ilmoittajia.
Pitkien juttujen projektit eivät ole Slaten mukaan tulleet sinänsä kalliiksi, mutta laatujournalismi vaatii aikaa. Slate seuraa strategiallaan esimerkiksi Googlea, joka antaa työntekijöidensä puuhastella viidenneksen työajastaan uusien ideoiden parissa. Yksi tämän vapaan ajan tuotoksista oli Google News.
> Juttua Slaten pitkien juttujen projektista Nieman Labin blogissa
> Esimerkki Slaten pitkistä jutuista
Guardianin verkkolehti on rikastuttanut ennestäänkin monipuolista blogitarjontaansa integroimalla juttujen tekoon ulkopuolisia bloggareita. Tiede- ja oikeusteemojen tiimoille on koottu bloggareiden verkosto, joka tuo Guardianiin monipuolisuutta näiden aiheiden käsittelyyn.
Tuoreessa tiedeblogien osastossa on neljä vakituista bloggaajaa toimituksen ulkopuolelta. Nämä kirjoittavat niinkin erilaisista aiheista kuin hiukkasfysiikasta tai politiikasta. Osaston viides blogi käsittelee muilla tieteenaloilla menossa olevia keskusteluja. Guardianin oikeusblogien osasto toimii samalla periaatteella.
Ydinajatuksena blogiverkostojen luomisessa on toimituksellisen osaamisen ja tiedon yhdistäminen eri aiheista hyvinkin syvällisesti perillä olevien ulkopuolisten kirjoittajien tarjontaan. Blogit ovat Guardianin huomassa, mutta eivät sen tuottamia. Ulkopuolisten bloggareiden juttuja ei editoida, mikä on epäsoinnussa perinteisten lehden tekemisen periaatteiden kanssa. Guardianissa ollaan tietoisia juridista riskeistä, mutta ne on päätetty ottaa.
Toimintamallista hyvä esimerkki on oikeudesta kirjoittava bloggari Tim Kevan, joka bloggaa sekä Guardianissa että omassa BabyBarista-blogissaan. Kevan muuten siirtyi Guardianiin Timesista sen jälkeen, kun Times oli ryhtynyt maksulliseksi. Bloggarina Kevan ei pitänyt ajatuksesta, että hänen juttunsa eristettäisiin lukijoista maksumuurilla.
> Juttua aiheesta Nieman Labin blogissa
Emphas.is on yritys tuoda joukkorahoitusmalli kuvajournalismin kentälle. Tällaista crowd funding -mallia on verkkojournalismissa tavattu aikaisemminkin, mutta lähinnä jutuntekopuolella. Tunnetuin esimerkki lienee Spot.us, joka tekee juttuja ”yhteisörahoitusperiaatteella” – toisin sanoen juttuprojektien toteuttamiseen kerätään rahaa etukäteen lukijoilta tai muilta aiheesta kiinnostuneilta.
Emphas.is sanoo pyrkivänsä vastaavalla tavalla luomaan uudenlaisia yhteyksiä kuvaajien ja heidän yleisöjensä välille. Arkisempana tavoitteena on varmaankin löytää kuvajournalisteille uusia keinoja rahoittaa työtään.
Projekti käynnistyy varsinaisesti vasta ensi vuoden puolella, mutta jo nyt se markkinoi itseään sekä mielikuvilla että nimekkäillä kannatuspuheenvuoroilla. Sivusto avautuu teksteillä, joissa kysytään, miltä tuntuisi, jos sinä olisit ollut vuonna 1944 Robert Capan postituslistalla ja itse lähettänyt hänet kuvausretkille.
Muun muassa Timen ja Newsweekin kuvapäälliköt sekä useat palkitut kuvaajat esittävät sivustolla kannatuksensa Emphas.is:n idealle.
Sosiaalinen media alkaa olla myös varttuneempien hallussa. Yhdysvalloissa melkein joka toinen 50–64-vuotiaista käyttää sosiaalista mediaa, ja yli 65-vuotiaistakin neljännes. Toki nuoret ovat laajemmin ottaneet uudet viestintävälineet käyttöönsä; 18–29-vuotiaista melkein 90 prosenttia käyttää sosiaalista mediaa, kertoo Pew-tutkimuslaitoksen selvitys.
Merkittävää on kuitenkin se, että viimeisen vuoden aikana juuri vanhemmat ikäluokat ovat lisänneet tuntuvasti sosiaalisen median käyttöään. Mainituissa kahdessa vanhemmassa ikäluokassa ”somen” käyttö kaksinkertaistui vuodessa.
> Pew’n raportti Older adults and social media
Vahtikoiran vahtikoiralla on oma vahtinsa Britanniassa. PCC Watch -blogi sanoo pitävänsä säännöllisesti silmällä sikäläisen lehdistöneuvoston Press Complaints Commissionin (PCC) toimia.
Välittömänä kannustimena on varmaankin ollut edelleen jatkuva debatti News of the Worldin toimituksen tiedonhankintamenetelmistä. Lehden väitetään salakuunnelleen julkisuuden henkilöitä, ja PCC:n toimia asiassa on moitittu lepsuiksi.
Salakuuntelujupakka ei ole kuitenkaan PCC Watchin ainoa teema, vaan blogissa käsitellään laajemminkin itsesääntelyn tilaa ja pulmia Britanniassa. Blogin taustalla on Media Standards Trust, joka on journalismin laadusta huolestunut säätiö. Sen mukaan brittijournalismia vaivaavat esimerkiksi virheiden lisääntyminen, yleistynyt itsesensuuri ja tutkivan journalismin hiipuminen. Säätiön hallituksessa on muun muassa Guardianin ja BBC:n edustajia, entinen tuomari ja yksi piispakin. PCC Watch on yksi säätiön rahoittamista projekteista.
