Tilaa Uutiskirje!

Luetko sinä? -kampanja kasvattaa sanomalehtikriitikoita

Näkökulmat

Jonna Tolonen, Sanomalehtien Liiton nuoret lukijat ja sanomalehti opetuksessa -toiminnan yhteyspäällikkö

Viime viikolla käytiin keskustelua suomalaisen kritiikin tilasta Otso Kantokorven kirjoituksen myötä. Keskustelu koski niin hyvän kritiikin tasoa ja merkkimäärää kuin kritiikin moniäänisyyden kapenemista sanomalehtitalojen toimituksellisen yhteistyön seurauksena.

Kritiikin äärellä on myös tänään käynnistyvä Sanomalehtien Liiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen valtakunnallinen Luetko sinä? -yhteiskampanja. Sen tavoitteena on kasvattaa kasiluokkalaisista kriitikoita. Kolmannen kerran järjestettävän kampanjan idea on, että nuoret kirjoittavat kirjallisuusarvioita ennen julkaisemattomasta novellista, jonka kirjoittaa viime vuoden Finlandia Junior -voittaja Christel Rönns.

Viime syksynä  kampanjaan osallistui lähes 12 000  kasiluokkalaista kirjoittamalla oman kirjallisuusarvionsa. Lehdet ympäri Suomen julkaisivat alueidensa koululaisten arvioita. Palkitut arviot olivat ansioituneita, kypsiä ja kriittisiä. Kriitikon roolin harjoitteleminen sai myös kiitosta opettajilta:

Novelliarvostelun kirjoittaminen on oppilaille motivoivaa, kun he tietävät, että muuallakin Suomessa tehdään samaa ja että osa arvosteluista julkaistaan lehdessä ja niitä luetaan!

”Koen tämän [kampanjan] hyvin tärkeäksi ja tehokkaaksi tavaksi innostaa nuoria lukemaan ja analysoimaan lukemaansa.”

Tänä syksynä kampanja huipentuu jälleen lokakuun kymmenentenä, Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä.

Elokuvakriitikko Jutta Sarhimaan @JuttaSarhimaa kommentti Twitterissä kritiikkikeskusteluun: ”Kulttuuri elää sen merkityksien pohdinnasta. Kritiikki [on] lyömätön alusta sille.”

Luetko sinä? -kampanjassa kasiluokkalaiset antavat oman panoksensa suomalaisen kirjallisuuskritiikin moniääniselle tulevaisuudelle.

Lisää aiheesta