Helsingin Sanomien printtilehdessä julkaistiin tänään ensimmäinen Lasten uutiset -aukeama, joka on suunnattu 6–12-vuotiaille. Lisäksi HSTV:ssä voi perjantaisin katsoa Lasten uutiset -lähetyksen, ja verkkoon (HS.fi/lastenuutiset) lasten uutisia tehdään koko ajan.
Päätoimittaja Päivi Anttikosken mukaan Lasten uutisten on tarkoitus paikata se aukko, että Suomessa ei alakouluikäisille lapsille ole ollut tarjolla omia uutisia. Muissa Pohjoismaissa tämäntyyppistä sisältöä tuottavat sekä yleisradioyhtiöt että isot sanomalehdet.
– Lapset ovat jatkuvasti aika rajujenkin uutisten ympäröiminä. Haluamme auttaa heitä ymmärtämään, mitä asiat tarkoittavat ja mitkä ovat niiden syyt.
Miksi Suomessa ei sitten ole juurikaan tehty erillisiä juttuja lapsille?
– Minusta se on aika outoa. Ehkä on ajateltu, että lapset eivät tarvitse uutisia ja heitä pitää varjella. Tosiasia on, että lasta voidaan varjella vain tiettyyn rajaan asti. Esimerkiksi tanskalaisissa lasten uutisissa käsitellään kaikkea terrori-iskuista lähtien, mutta lapsille sopivalla tavalla.
”Ehkä on ajateltu, että lapset eivät tarvitse uutisia ja heitä pitää varjella. Tosiasia on, että lasta voidaan varjella vain tiettyyn rajaan asti.”
Vakavat aiheet ovat kuitenkin vain osa Lasten uutisia. Pääaihe nostetaan suoraan lasten elämästä: ensimmäisellä kerralla jutussa käsitellään koulujen alkamisaikaa. Lisäksi aukeamalla julkaistaan muun muassa lasten maun mukaisia reseptejä sekä koosteet tärkeimmistä uutistapahtumista, joista voi lukea lisää verkosta.
Lisäksi Lasten uutisilla on Anttikosken mukaan mediakasvatuksellinen tavoite.
– Maailman hahmottaminen luotettavan tiedon kautta edistää medialukutaitoa. Lapset ovat tulevia lukijoitamme ja katsojiamme. Mitä aikaisemmin saamme jonkinlaisen kontaktin heihin, sitä parempi.
Lasten uutisiin palkattiin tuottajaksi Fanny Fröman. Hänen lisäkseen uutisia tekevät Haaga-Helia ammattikorkeakoulun toimitusharjoittelija Maija Liikkanen ja ennen kaikkea myös lapset.
– Lapsitoimittajat pääsevät mukaan tekemään juttuja, ja meille saa lähettää juttuja ja ideoita. Haluamme, että lasten ääni kuuluu voimakkaasti, Anttikoski sanoo.
Lasten uutisten verkkosivuille muokataan myös Helsingin Sanomien jutuista lyhyempiä ja helppolukuisempia versioita.