Sulje

Kaija Jäppinen 

Lähemmäksi tekijöitä ja merkitystä

Kaija Jäppinen, Suomen Lehdistön päätoimittaja

Kaija Jäppinen, Suomen Lehdistön päätoimittaja

Kun lehdet tekevät uudistuksia, tavoitteeksi asetetaan tavallisimmin se, että päästäisiin lähemmäksi lukijoita ja kyettäisiin palvelemaan heitä entistä paremmin. Sen parempia päämääriä ei lehdillä voi ollakaan.

Käsissäsi oleva Suomen Lehdistökin on hieman pessyt kasvojaan sitten viime vuoden. Meillä viilausten tavoite on ollut päästä entistä lähemmäksi tekijöitä ja tekemistä. Tämä ei tarkoita, ettemmekö ajattelisi lukijoita.

Alan ammattilehtenä meille se kuitenkin tapahtuu luontevimmin keskittymällä alan ihmisiin, tekemisiin, tulevaisuuteen ja lehdistön merkitykseen. Ammattilehden olemisen oikeutus syntyy sen hyödyllisyydestä lukijoilleen, olipa hyöty sitten ideoita tai tietoa omaan työhön, kontakteja tai näkymiä alan tulevaisuuteen.

Olemme koskeneet lähinnä pintaan muualla paitsi ajankohtaisosassa lehden alkupuolella. Sinne on tullut uutena Lehti-ihminen-palsta. Ala vilisee kiinnostavia ihmisiä, ja heitä emme ole aiemmin juuri esitelleet muuten kuin tiukasti työhön liittyneissä jutuissa. Nyt annamme enemmän tilaa ihmiselle.

Aloitamme myös Hatunnoston: sillä paikalla toimitus nostaa oman arvionsa mukaan esiin jäsenlehtiin liittyvän asian tai teon, joka kannattaa muidenkin huomata.

Juttu muutti maailmaa -palsta kertoo jo nimellään, mistä on kyse. Se, että sanomalehdistö todella pystyy vaikuttamaan ihmisten elämään ja arkeen, on journalismin upeaa ydintä.

Antakaa tekin aihevinkkejä.

Lehden alkupuolen uudistukseen liittyy myös se, että siirrämme joidenkin juttujen julkaisemisen verkkoon. Tekeillä olevilla verkkosivuillamme pääpaino tulee olemaan muun muassa alan ajankohtaisissa tapahtumissa, ei niinkään painetun lehden juttujen jakamisessa. Sivuille tulee myös vaihtuvien kirjoittajien Lehtiharava-blogi.

Hyvin merkittävä uusi asia on se, että jäsenlehdet ovat ottaneet Suomen Lehdistön yhdeksi työpaikkailmoittelun kanavaksi. Nytkin tarjolla on kymmeniä kesätyöpaikkoja paikallislehdissä.

Erään jäsenlehdestä saamani sähköpostin loppusanoina oli lause ”yhdessä olemme parempia”. Hyvin sanottu, eikö vain.

Kommentit