Tilaa Uutiskirje!

Kunnon journalismi on haudanvakavaa – tai sitten ei

Näkökulmat

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimituksen esimies.

Suomessa ja maailmalla on viime ajat puhuttu journalismista ylevästi, syystäkin. Kun valeuutiset ja meeminheittäjät valtaavat tilaa tietoympäristöstä, on journalismin korostettava omaa luotettavuuttaan. Democracy Dies in Darkness, julistaa Washington Post nykyisin logonsa alla. Totuus on tärkeämpää kuin koskaan, totesi puolestaan mainoskampanjassaan taannoin The New York Times. Asiaa.

Samalla journalistisista tuotteista on tässä ylevyyden ajassa tulossa totisempia kuin kenties koskaan, ja se on sääli. Rentous, irrottelu, ilma ja hauskuus uhkaavat kadota, mikä saattaa olla myös riski. Väite voi tuntua hullulta ajassa, jossa uutismediaa syytetään lähinnä viihteellistymisestä ja lifestyleistymisestä. Mistä siis on kyse?

Rentous, irrottelu, ilma ja hauskuus uhkaavat kadota, mikä saattaa olla myös riski.

Huumori, irrottelu ja asioiden kepeä käsittely ovat aina kuuluneet journalismiin. Pilapiirrokset ja pakinat ovat perua lehdistön syntyjuurilta saakka, ja kevyempi sanailu oli lehdissä pitkään ennemminkin normi kuin poikkeus.

Uudemmalla ajalla journalismi eli 1990-luvulta jonnekin 2000-luvulle saakka gonzon ja hulluttelun kulta-aikaa, pitkää villiä 90-lukua. Suomessa suunnannäyttäjä oli silloinen Nyt-liite, joka teki hienoja reportaaseja, mutta tykitti niiden lomaan aivan päättömän rentoa journalismia (haastateltavilta esimerkiksi kysyttiin säännöllisesti, kuinka karvainen heidän takapuolensa on). City-lehti ja monet muut komppasivat. Tuon ajan soihtu palaa yhä: Imagen takasivulla on vitsipalsta, Ilta-Sanomissa pakinoi Jyrki Lehtola ja Kuukausiliitteessä Kuukautinen. Muuten ilmapiiri on toinen.

Sosiaalisen median keskusteluissa journalismilta vaaditaan nykyisin usein ennen kaikkea perusarvojen kunnioitusta. Faktojen tarkistaminen, tasapuolisuus ja asioiden arvottaminen painoarvon, ei vain myyvyyden, mukaan ovatkin valeuutisten ajassa perusteltuja vaatimuksia. Niistä on todella pidettävä huolta.

Aika ajoin kuitenkin tuntuu siltä, että samalla vaatimuslistalla on myös tyyli, jonka tulisi olla jylhää tai suorastaan haudanvakavaa. Vaatimus saa erilaisia muotoja: Journalismin kannattaisi listata tilastoja, ei kertoa tarinoita. Vakavilla asioilla ei pitäisi vitsailla. Viihde ei kuulu journalismin aiheeksi.

Vaatimuksen laadukkaasta journalismista ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa, että journalismista katoaa rentous. Yhdysvalloissa HBO:n tuottama Last Week Tonight -ohjelma on juontajansa John Oliverin johdolla tuottanut sarjan kovan luokan juttuja – vitseihin käärittyinä. Tämä, jos mikä, laajentaa journalismin kantomatkaa. Kepeys tai gonzoa lähestyvät oivallukset tai oudot ja yllättävät näkökulmat ovat yksi – mutta eivät tietysti ainoa – tapa tuoda yleisö vaikean aiheen äärelle, kiinnostumaan siitä.

Somessa eri juttutyyppien erottaminen on vaikeaa, ja vaarana on väärinymmärrys. Vitsit tai omaperäiset näkökulmat on kyettävä avaamaan lukijalle niin, että ero ”vakavaan” sisältöön on selvä. Nyt vaarana on kuitenkin ennemminkin se, että toimittajat hylkäävät some-reaktioiden pelossa humoristisen genren kokonaan. Jokaisen tai edes useimman jutun ei kuulu olla vitsi. Sääli olisi silti, jos journalismista katoaisi hauskuus kokonaan.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast