Tilaa Uutiskirje!

TURPO­NAINEN

TURPO­NAINEN

Minna Holopainen on työskennellyt STT:ssä 25 vuotta, josta lähes puolet päätoimittajan asemassa.

Kun Venäjä teki valehyökkäyksen kohti Ruotsia pääsiäisenä 2013, Minna Holopaisen tutka kääntyi kohti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa – Kollegat pitävät STT:n päätoimittajaa tiukkana ja vaativana journalistina

Hitaat
  • LEHDISTÖTILAISUUS
  • AIKA 13.10.2022 
  • PAIKKA Cafe Monami Rastilan kartanossa 
  • PAIKALLA STT:n päätoimittaja Minna Holopainen 
  • AIHE STT:n vaikeat vuodet, ulko- ja turvallisuuspolitiikan uutisointi, lähdeverkostot 
  • TARJOLLA Kahvia 

STT:n päätoimittaja Minna Holopainen muistaa tarkalleen hetken, jolloin hänen journalistinen tutkansa lopullisesti kääntyi kohti ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä. 

Pitkäperjantain yönä vuonna 2013 kuusi venäläistä hävittäjää ja kaksi pommikonetta tekivät valehyökkäyksen kohti Ruotsia. Koneet kävivät 30 kilometrin päässä Ruotsin ilmatilasta. Venäjän tavoitteena oli osoittaa iskukykyään, mutta samalla Ruotsi joutui noloon valoon, koska juhlapyhinä sillä ei olisi ollut kunnollista valmiutta vastata oikeaan hyökkäykseen.

Venäjän toimia puitiin kansainvälisessä mediassa mutta erityisesti Suomessa, jossa itänaapurin touhuihin oli historiallisesti suhtauduttu länsinaapuria varautuneemmin.

Jo tuolloin Holopainen arvioi, että Venäjää olisi uutismielessä syytä seurata entistä tarkemmin.

Sitten tuli helmikuu 2014. 

– Krimin valloitus oli jotain todella… Huhhuh… 

Kun vihreitä miehiä alkoi ilmestyä Ukrainan maaperälle, Holopainen oli päätoimittajamatkalla Saksassa. Oli myöhäinen perjantai-ilta. Holopainen ei ole käynyt armeijaa, joten oli pakko googlettaa ”miten miehitetään”.  

Löytyi Maanpuolustuskorkeakoulussa tehty gradu. Siinä kerrottiin, kuinka miehittäjä ottaa ensimmäiseksi haltuunsa muun muassa tienristeyksiä, tv-asemia ja hallintorakennuksia. 

– Ei jumankauta, ne miehittää siellä. Ne on tehneet kaikki ne asiat, Holopainen muistaa ymmärtäneensä.

”Jos minun pitäisi antaa lompakkoni jollekin, voisin antaa sen Minnalle.”

Lokakuussa 2022 Holopainen istuu Rastilan leirintäalueen kupeessa sijaitsevassa kahvilassa. Hän on ehdottanut haastattelua tänne, koska asuu Vuosaaressa ja oli ajatellut pitää vapaapäivän. (Jo kahvijonossa selviää, ettei onnistunut.) 

Yhdessä vaiheessa haastattelua Holopaisen on myös pakko puuttua siihen, että ehdotimme yhdeksi mahdolliseksi haastattelu- ja kuvauspaikaksi Suomenlinnan upseerikerhoa. Hän piti sitä niin huvittavana ehdotuksena, että kertoi siitä pojalleenkin. He nauroivat asialle yhdessä. Holopainen sanoo, ettei tosiaankaan istu missään upseerikerhoilla. 

Hänen vinoilunsa tuntuu ennemmin lämminhenkiseltä huumorilta kuin ivalliselta tylytykseltä.

Holopaisen kanssa työskennelleetkin sanovat, että vaikka hän suhtautuu asioihin vakavasti, hän on työyhteisössä hauska ja sosiaalinen. 

Holopaisen lähellä pitkään työskennellyt STT:n toimituspäällikkö Laura Kolu kuvailee Holopaista tiukaksi ja vaativaksi pomoksi. Moni muukin nostaa esiin hänen eettisyytensä ja tarkkuutensa journalismissa. 

– Hän on valmis hylkäämään hyvätkin jutut, jotka eivät täytä hänen vaatimuksiaan, Kolu sanoo. 

Tiukkuus ja tarkkuus näkyvät esimerkiksi siten, että Holopainen kehottaa toimittajia aina soittamaan vielä yhden puhelun, jotta faktat varmasti pitävät ja lähteytys on riittävällä tasolla. 

Toisaalta Kolu sanoo Holopaisen olevan myös sydämellinen ja huomioonottava. Eräs alainen on sanonut Kolulle, että Minnan huoneessa voi ”vapaasti vollottaa”. 

Eräs päätoimittajakollega taas kuvailee Holopaisen moraalia ja integriteettiä hyvin korkeiksi. 

– Jos minun pitäisi antaa lompakkoni jollekin, voisin antaa sen Minnalle, hän sanoo. 

Holopainen itse vaikuttaa kiusaantuneelta, kun kerron taustahaastatteluissa ilmi tulleista kuvauksista. 

Korkea moraali ja eettisyys? 

– Perusjuttu. 

Poikkeuksellinen into uutistilanteissa? 

– Ei kukaan kysy ajokoiralta, miksi se lähtee jäniksen perään. Uutistoimittajat lähtevät uutisen perään. 

Kollegat kuvailevat Holopaista helposti lähestyttäväksi ja sosiaaliseksi päätoimittajaksi. Hän itse sanoo, että ovi on pidettävä auki kaikille, jotta vaikeatkin asiat tulevat päätoimittajan tietoon.

Jos STT:lle pitäisi antaa kasvot, ne olisivat epäilemättä Minna Holopaisen kasvot. Hän on työskennellyt uutistoimistossa vuodesta 1997, uutispäätoimittajana vuosina 2010–2018 ja sen jälkeen vastaavana päätoimittajana. 

Kun Holopainen perheineen muutti Suomeen vuonna 1997, hän pääsi 32-vuotiaana kesätöihin STT:n ulkomaantoimitukseen. Se oli kesä, jolloin transatlanttinen yhteistyö oli pinnalla. 

Sinä kesänä toimitussihteeri onnistui järjestämään Holopaiselle Viron pääministerin Mart Siimannin haastattelun, mitä voi pitää isona asiana kesätoimittajalle.  

Holopaisen piti tavata pääministeri Eteläsatamassa ja haastattelu piti tehdä laivamatkalla Tallinnaan, jonne Siimann oli menossa hautajaisiin. Pääministeriä ei kuitenkaan laivassa näkynyt, joten Holopainen tiedusteli asiasta laivan kapteenilta. Tämä tiesi kertoa, että Siimann oli jo aiemmin lähteneen aluksen kyydissä.

Kapteeni sai puhelinyhteyden toiseen laivaan, ja pääministerin seurue jäi odottamaan kesätoimittajaa Tallinnan satamaan. Siellä sovittiin, että Holopainen voi tehdä haastattelun paluulaivamatkalla. 

Tallinnassa odotellessa Holopainen näki muun muassa Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaita, mikä kertoi lännettymisen ilmapiiristä.

Paluumatkalla Siimannin haastattelukin lopulta onnistui, ja Holopainen meni vielä päivän päätteeksi toimitukseen kirjoittamaan jutun. 

– Tätä olen aikoinaan kertonut uusille kesätoimittajille esimerkkinä siitä, että kaikenlaisia tilanteita tulee ja mokatakin voi. Mutta asiat pitää pyrkiä ratkaisemaan. Jos tulee eteen suljettu ovi, pitää keksiä keino päästä sisään. 

”Ei kukaan kysy ajokoiralta, miksi se lähtee jäniksen perään. Uutistoimittajat lähtevät uutisen perään.”

STT:n asema suomalaisessa mediakentässä oli pitkin 2010-lukua epävakaa. Holopainen sanoo tehneensä päätyökseen kriisijohtamista vuodesta 2013. Hän on ollut suunnittelemassa yt-neuvotteluja, joiden seurauksena pitkäaikaisiakin kollegoita on irtisanottu ja organisaatiota muokattu uuteen uskoon. 

Holopainen ei itse halua arvioida sitä, miten raskaat vuodet ovat vaikuttaneet häneen ihmisenä. Kollegoiden mukaan yt-neuvottelut ja toiminnan supistaminen ovat väistämättä uuvuttaneet myös Holopaista. Hän ei kuitenkaan näytä tunteitaan tai väsymystään toimituksessa, vaan säilyttää ammatillisen roolinsa. 

Hän on painottanut alaisilleen vuodesta toiseen, että toimituksessa ei voida muuta kuin pitää katse pallossa eli tehdä mahdollisimman hyvää journalismia ja jättää rahoitusasiat niistä päättävien ihmisten murheeksi.

Yksi iso helpotus tuli kesällä 2018, kun Sanomasta tuli STT:n enemmistö­omistaja 75 prosentin omistusosuudella. Se osti osakkeet Alma Medialta ja TS-Yhtymältä. 

Holopainen sanoo vilpittömästi arvostavansa Sanoman sitoutumista STT:hen. STT saa tehdä journalismia riippumattomasti, vaikka tietysti juttutyypeistä ja palvelutasosta sinänsä käydään keskusteluja. 

Esimerkiksi keväällä 2020 koronapandemian alettua monessa yhtiössä lomautettiin henkilöstöä, mutta STT:ssä ja muissa Sanoman toimituksissa ei. 

– Meille sanottiin, että tämä on väliaikainen tilanne, josta mennään yli. Se kertoo Sanoman sitoutumisesta. 

”Ennen kovia uutisia oli eri tonteilla eri päivinä. Nyt tuntuu, että niitä on kaikilla koko ajan.”

Nykypäivänä uutistoimistoakin ohjaavat aiempaa enemmän kiinnostavuuden kaltaiset uutiskriteerit ja analytiikka. Se on Holopaisen mielestä luonnollista, koska juttuja tehdään yleisölle eikä ”STT:n perinnearkistoon”.  

Uutistoimistojen olemassaolo on kuitenkin kautta niiden historian perustunut paitsi synergiaan – kaikkien ei kannata tehdä kaikkea – myös varalla oloon. Esimerkiksi ulkomaantoimitusta ei voi perustaa tyhjästä sitten, kun Trump on valittu presidentiksi, vaan seurantaa ja osaamista on oltava valmiina. 

Kiinnostavuutta ei STT:ssä ole luotettavuuden kustannuksella. 

– Emme me ole sen jalompia kuin muutkaan, mutta olisi hemmetin huonoa bisnestä aiheuttaa ongelmia asiakkaille tekemällä hirveästi virheitä. 

– Journalismin pitää olla eettisesti ja juridisesti kestävää. Siitä ei voi tinkiä. 

Hän toivoo, että STT:n journalismin laatu on kaiken aikaa kehittynyt. Samaan aikaan on tiedossa, että yksittäisten työntekijöiden kuormitus on kasvanut ja siitä on tullut keskeinen työelämän kysymys journalismin tekemisen lisäksi.

– Ennen kovia uutisia oli eri tonteilla eri päivinä. Nyt tuntuu, että niitä on kaikilla koko ajan. 

STT:n kaikkein tärkein palvelulupaus asiakkailleen on ylläpitää uutistoiminnan suorituskykyä. Se tarkoittaa, että STT on valmiudessa reagoimaan milloin tahansa missä päin maailmaa tahansa tapahtuvaan isoon uutiseen. 

Toinen olennainen asia on ennakointi. STT ylläpitää journalistiseen käyttöön tarkoitettua tietokantaa, jossa on median näkökulmasta kalenteroitu kaikkein olennaisimpia asioita. Tietokannan ylläpito on näkymätöntä työtä, joka vie kuitenkin paljon aikaa. 

– Resurssit eivät ole suuren suuret, mutta ainoa tapa hallita asioita on se, että tietää, mitä on tulossa. 

Holopainen sanoo, että hänen innostustaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan selittää ensisijaisesti journalistinen kiinnostus.

Jos STT:n toimituksessa on hiljainen uutispäivä, moni tietää, että ”Minnalla on varmaan joku turpoaihe.” Osaa toimituksesta se huvittaa, osaa kyllästyttää. Moni tietysti arvostaa sitä, että STT on järjestänyt Holopaisen johdolla koulutusta ja taustatilaisuuksia ajankohtaisista turvallisuuspolitiikan aiheista. 

Holopainen sanoo, että hänen kiinnostuksensa turvallisuuspolitiikkaan ei kumpua mistään muusta kuin journalistisesta syystä. Vuoden 2014 tapahtumien myötä hän ryhtyi systemaattisesti opiskelemaan asioita ja luomaan lähdeverkostoja.  

Hän muistaa istuneensa jo vuosia sitten esimerkiksi Mika Aaltolan toimistossa kyselemässä, miten kansainvälisiä suhteita oikein tutkitaan. 

Lähdeverkoston rakentaminen on hidasta työtä, mutta nykypäivänä myös entistä helpompaa: pikaviestipalvelujen kautta keneen tahansa asiantuntijaankin saa yhteyden periaatteessa sekunneissa. 

Eräs entinen alainen arvioi, että Holopainen on onnistunut välttämään kuplautumista luomalla aitoja lukija- ja lähdesuhteita.  

– Se mahdollistaa myös oman toiminnan kriittisen tarkastelun, hän sanoo. 

Lähdeverkoston rakentaminen on tietysti uutistoimiston päätoimittajan rooliin elimellisesti kuuluvaa työtä. Pitää osata vinkata toimitukselle hyviä haastateltavia ja tarvittaessa itse hankkia skuupeille vahvistuksia omista lähteistä. 

Holopainen sanookin, että journalistin työssä kaikkein parasta on juuri mahdollisuus altistaa itsensä kaikenlaisille asioille ja kysyä keneltä tahansa oikeastaan mitä tahansa. 

– Se on ihan välttämätöntä. Miten voi johtaa, jos ei itse ymmärrä asioita, Holopainen kysyy. 

”Journalismin pitää olla eettisesti ja juridisesti kestävää. Siitä ei voi tinkiä.”

Pari viikkoa ennen haastattelua Holopainen twiittasi kriittisesti Helsingin Sanomien päätoimittajan Kaius Niemen toiminnasta niin sanotussa Viestikoekeskus-uutisoinnissa.  

Se oli poikkeuksellinen ulostulo, koska päätoimittajat eivät juuri tätä ennen olleet ottaneet kantaa kollegansa toimintaan. Holopainen huomasi, että asiasta keskusteltiin kiivaasti journalistipiireissä, mutta ei julkisuudessa. Hän ajatteli, että jonkun on puhuttava. 

Haastattelussa hän sanoo, että on olennaista erottaa mahdolliseen turvallisuussalaisuuksien paljastamiseen liittyvä oikeusjuttu päätoimittajan vastuusta, jota hänen twiittiketjunsa käsitteli. 

Holopainen sanoo muistavansa hyvin syksyn 2003, jolloin toimituksissa valmistauduttiin nykylakiin, jonka mukaan päätoimittaja ei automaattisesti ole vastuussa yksittäisestä jutusta, jos ei ole näyttöä siitä, että hän on tiennyt jutun julkaisusta tai ollut tekemässä julkaisupäätöstä. 

Holopainen itse lähtee siitä, että päätoimittajalle pitää kertoa riskialttiista jutuista. 

– Se vastuu siirtyy sillä hetkellä, kun siitä kerrotaan. Sen jälkeen päätoimittaja alkaa ottaa vastuuta, Holopainen sanoo. 

– Täytyy pitää huolta siitä, että jos joku tulee huoneeseen, hän on tervetullut. Jos sanot, ettei ole aikaa, ne eivät enää tule. 

– Olen sanonut toimittajille, että jos te kerrotte minulle, niin minä kerron poliisille, että tiesin.

Oikaisu 28.11.2022 klo 9.25: Täsmennetty jutun alkuun, että Venäjän koneet kävivät 30 kilometrin päässä Ruotsin ilmatilasta, eivät 30 kilometrin päässä Tukholmasta.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast