Mummo koputti työhuoneeni ovenpieleen varovasti. Kurkkasi sisään. Ei selvästikään halunnut olla vaivaksi, mutta kun oli pakko.
Hieman arasti mummo kertoi asiansa. Hän oli saanut Rantalakeuden muistutuslaskun mutta ei päässyt maksamaan sitä. Verkkopankkia ei ollut, eikä pankista saanut palvelua kuin tiettyinä viikonpäivinä. Hän halusi maksaa laskun heti.
Lupasin auttaa.
Aloitin Rantalakeuden uutena päätoimittajana tammikuun alussa, ja vientiä on riittänyt. Olen istunut lounailla kunnanjohtajien kanssa, tutustunut urheiluseurojen toimijoihin, verkostoitunut yrittäjien kanssa, kahvitellut seurakuntien väen kanssa ja ties mitä.
Onnitteluja ja yhteydenottoja on tullut kymmeniä niin yhteistyökumppaneilta kuin lukijoilta.
Kohtaamisissa on toistunut sama kaava. Ensin epävarmuus värisee ilmassa. Millainenhan se uusi päätoimittaja on? Voikohan sen kanssa tulla toimeen?
Olen ajatellut niin, että olen oma itseni. Olen nimittäin parhaimmillanikin kehno näyttelijä. Lopulta kohtaamiset ovat olleet lähes poikkeuksetta antoisia, välittömiä ja hauskojakin.
Osasin odottaa yhteydenottoja, mutta lopulta niiden määrä yllätti. Työskentelin aiemmin verkkouutispäällikkönä poliittisessa lehdessä, eivätkä lukijat olleet siellä aivan yhtä innokkaita.
Olen tulkinnut kiinnostuksen uuteen päätoimittajaan johtuvan siitä, että oma lehti koetaan lakeudella hyvin tärkeäksi. Rantalakeus on myös useana vuonna kuulunut palkittujen lehtien joukkoon kerran viikossa ilmestyvien lehtien sarjassa Uutismedian liiton kilpailussa.
”Työskentelin aiemmin verkkouutispäällikkönä poliittisessa lehdessä, eikä siellä lukijat olleet aivan yhtä innokkaita.”
Kuuden kunnan alueella ilmestyvä Rantalakeus on kokoaan suurempi yhteisöllisyyden luoja. Perinteisen paikallislehtijournalismin lisäksi lehdellä on nimikkotapahtumia, striimejä, videoita, podcasteja ja monenlaista yhteistyökuviota. Kuuluminen Kaleva Median konserniin on antanut muskeleita keskittyä tekemiseen.
Parhaimmillaan paikallislehdet voivat paitsi välittää tietoa lukijoille myös luoda yhteisöllisyyttä ja hyvää pössistä.
Yhteisöllisyys voi olla vähän hähmäinen käsite, mutta minulle se on tunnetta, jossa ihminen kokee kuuluvansa johonkin ryhmään, kuten vaikka kylään tai kaupunkiin. Tarve kuulumisesta johonkin on taas jokaiseen ihmiseen syvään juurtunut ominaisuus. Pohjimmiltaan yhteisyyden tunne pitää yhteiskunnat koossa.
Yleviä ajatuksia, mutta minulle paikallisjournalismi toteuttaa demokratiassa tätäkin tärkeää tehtävää tiedonvälityksen lisäksi.
Alun mummo palasi toimistolle toisen kerran. Hän kaivoi laukusta ison, mehevän oranssin appelsiinin ja ojensi sen minulle. Palkkioksi.
Tuli tärkeä olo. Vastaavia, mieltä ylentäviä hetkiä on ehtinyt tulla jo muitakin.
Kuten silloin kun rehtori kiitteli kukkapuskan kanssa onnistuneen Uutisten viikon jälkeen. Tai ensimmäisenä työpäivänä, kun kaksi herrasmiestä tuli tapaamaan uutta päätoimittajaa vartin yli yhdeksän.
Kaksikko halusi tietää, jatkuvatko Rantalakeuden nimikkohiihdot. Ei hätää, tietysti jatkuvat.
Relevantti kysymys mutta erityisen mieleenpainuvaksi kohtaamisen teki se, että koko lakeus oli peittynyt ikijäähän. Pakkasta oli 33 astetta kolmatta päivää. Kaikki – joilla ei ollut pakottavaa tarvetta – pysyivät sisätiloissa itseään ja autoaan säästellen.
Silloin tuli niin tärkeä olo, että pyyhin salaa silmäkulmat hihaan.
