Sulje

KSF Media hyppäsi kielimuurin yli

Ruotsinkielisiä sanomalehtiä julkaiseva KSF Media osti maanantaina Loviisan Sanomain Oy:n osake-enemmistön.

Noin vuoden ajan valmisteltu kauppa tekee Loviisassa ilmestyvistä entisistä kilpailijoista, Loviisan Sanomista ja Östra Nylandista yhteistyökumppaneita.

Samalla KSF Media astuu kielimuurin yli.

Toimitusjohtaja Henrik Johanssonin mukaan muutos ei ole niin iso kuin ulospäin saattaa vaikuttaa, vaikka KSF Median omistaja Konstsamfundet pyrkiikin edistämään ruotsin kielen asemaa.

– Ajatus, että voimme toimia muillakin kielillä kuin ruotsilla, löytyy noin viisi vuotta vanhasta strategiasta, Johansson sanoo.

Hänen mukaansa yhtiöllä ei ole ”hirveitä laajenemissuunnitelmia” suomenkieliselle lehtikentälle, mutta se “ei ole poissuljettuakaan”.

Ostajan kiinnostusta juuri Loviisan Sanomia kohtaan lisäsi lehden vakaa talous.

– Loviisan Sanomissa pienillä resursseilla tehdään hyvää tulosta vuodesta toiseen. Siellä on yrittäjähenkisyyttä, jota meidän talosta ei ehkä löydy yhtä paljon. Hyvät käytännöt Lovarista pitää tuoda meille, Johansson sanoo.

 

Lovari haki kumppania

KSF Median tavoite on säilyttää uutiskilpailu ja kehittää molempia lehtiä erillisinä tuotteina samalla, kun tukitoiminnoista etsitään synergiaa.

– Tämä on meidän kannalta toivottu ratkaisu, jota olimme itse valmistelemassa, joskin aloite tuli ostajilta, Loviisan Sanomien päätoimittaja-toimitusjohtaja sekä osakas Arto Henriksson kommentoi.

Hän toimii jatkossa myös KSF Median Loviisan alueen tulosvastaavana.

Henrikssonin mukaan Loviisan Sanomat on pitkään hakenut yhteistyökumppaneita lähialueen lehdistä ja myös paikallisesta puhelinyhtiöstä. Halukkaita ostajia oli useita, ja myös KSF Median kanssa neuvoteltiin eri otteissa.

Kaupan suurimmaksi eduksi hän näkee sen, että Loviisan Sanomien uusi omistaja on mediayhtiö. Entinen pääomistaja logistiikkayhtiö Container Finance pyörittää muun muassa konttiliiketoimintaa.

– Mediayhtiöltä meillä on lupa odottaa taustatukea, osaamista ja kehityspanosta aivan eri tavalla kuin konttiyhtiöltä, Henriksson sanoo.

 

Ilmoitusmyynti yhteen ensin

Syksyn aikana Loviisaan muodostuu noin 20 henkilön mediatalo, joka harkitsee yhteisiä tiloja.

Ensimmäisenä yhdistetään Loviisan Sanomien ja Östra Nylandin ilmoitusmyynti ja pohditaan Loviisan Sanomien integrointia konsernin sähköisiin julkaisujärjestelmiin. Toimitukset pidetään erillisinä, ja sisältöyhteistyö rajoittuu jo kielieron takia ainakin aluksi kuvavaihtoon.

Keskusteluja henkilöstöjärjestelyistä ei ole vielä käyty, mutta Henrik Johanssonin mukaan tukitoiminnoissa työt saattavat Loviisassa vähetä.

 

”Suuri henkinen muutos”

Kysymys itsenäisyydestä herättää paikallislehtikentässä tunteita. Arto Henrikssonin näkemystä ”konserniin kuulumisen turmiollisuudesta” on muuttanut työ Sanomalehtien Liiton paikallislehtijaostossa.

– On erittäin hyviä paikallislehtikonserneja, ja sitten sellaisia, jotka eivät panosta lehtien kehittämiseen, Henriksson sanoo ja kertoo vakuuttuneensa KSF Median kuuluvan parempaan kastiin.

Henkistä muutosta Henriksson luonnehtii suureksi.

– Hengissä pysymisen vimma on ollut meille tärkeä motivaattori. On sopeutumista siihen, että ollaan osa isoa konsernia.

 

Lisää KSF Median ja Loviisan Sanomien kaupoista Loviisan Sanomien ja Östra Nylandin sivuilla.

Kommentit