• LEHDISTÖTILAISUUS
• AIKA 19.8.2022 
• PAIKKA Loviisan Sanomien toimitus, kirkon piha, Valkon VPK:n paloasema, K-Supermarketin piha ja vierasvenesatama 
• PAIKALLA Loviisan Sanomien eläköityvä päätoimittaja Arto Henriksson 
• AIHE Uutisvoitot ja -tappiot, paikallislehtien omistuskuviot, paikallisjournalismin kriittisyys 
• TARJOLLA Hellettä, kahvia ja jäätelöä

Jokainen päätoimittaja muistetaan jostain, ja Loviisan Sanomien Arto Henriksson erityisesti pyllykuvioista. 

Marraskuussa 2011 Henriksson sai mielenkiintoisen mutta ei erityisen merkittävältä kuulostaneen uutisvinkin. Eräs lähde kertoi ohimennen, että Loviisan kirkon penkkien maalauksessa oli ollut ongelmia, ja jotkut kirkossa kävijät olivat sotkeneet housunsa. Se meni Henrikssonin papereissa lokeroon ”syytä tarkistaa”, ja hän lisäsi vinkin toimituksen juttulistalle. 

Kun muut aiheet oli jaettu, Henriksson päätti itse lähteä käymään kirkossa, joka sijaitsee vain 50 metrin päässä Lovarin toimituksesta. Hän pääsi sähkömiehen vanavedessä sisään takaovesta. 

Kirkossa oli pimeää, eikä Henriksson aluksi erottanut mitään erityistä. Mutta kun silmät muutamassa sekunnissa tottuivat hämärään, päätoimittajan uutisniskakarvat nousivat pystyyn: kirkon penkkeihin oli piirtynyt tolkuton määrä pyllyniskemiä. Tarkkuuslaskennan perusteella niitä oli yhteensä 137. 

Edellisenä iltana kirkossa järjestetyssä konsertissa oli ollut yli tuhat ihmistä. Kuivan pintakerroksen alla ollut märkä maali oli ilmeisesti kuumuuden takia noussut pintaan ja sotkenut vaatteita.

Henriksson kiirehti toimituksen tekemään uutisen, joka julkaistiin verkossakin. Pian sitä siteerasivat iltapäivälehdet ja STT. Sitten uutinen levisi ulkomaille, muun muassa Reutersille ja BBC:lle. Erityisen laajalle levisi kuva, jossa erään pyllykuvion sanottiin muistuttavan enkeliä. 

– Mulle tuli haastattelupyyntöjä usean tunnin ajan, viimeisin Etelä-Afrikasta, Henriksson muistelee Lovarin toimituksen palaverihuoneessa helteisenä elokuun perjantaina. 

Pyllykuviouutisointi on sinällään vain kuriositeetti Henrikssonin uralla ja Loviisan Sanomien historiassa. Toisaalta se on myös lehden kaikkien aikojen toiseksi luetuin uutinen ja oppikirjaesimerkki siitä, kuinka nöyrä paikallisjournalistin on oltava heikkojen signaalien äärellä. Koskaan ei tiedä, mitä vähäpätöiseltä vaikuttavan uutisvinkin takaa paljastuu. 

Paikallislehdelle on aina ollut erityisen tärkeää tehdä myös human interest -juttuja. 

– Kirjon pitää olla monipuolinen, niin että jokainen löytäisi mielijuttujaan. Ei voi olla kautta linjan hauskoja juttuja, mutta ei myöskään vakavia kuntapolitiikan juttuja. 

”Sanoin, että sori vaan, meidän on tästä uutisoitava ystävyyssuhteesta huolimatta.” 

Kun tämä kirjoitus ilmestyy, Arto Henriksson on jo jäänyt pois Loviisan Sanomista, jota hän johti viime ajat vain päätoimittajana mutta aiemmin myös toimitusjohtajana ja omistajana. 

25 vuoteen mahtuu uutisvoittoja ja -tappioita, lehden omistuspohjan vaihdoksia ja tasapainoilua sen kanssa, miten huolehditaan ansainnasta mutta pidetään samalla huoli kriittisestä journalismista. 

Pienellä paikkakunnalla piirit ovat pienet, ja moni jutunaihe koskettaa tuttuja ja jopa sukulaisia. Kun Henrikssonin veli lähti mukaan paikallispolitiikkaan, Arto muistutti hänelle, että lehti uutisoi, jos uutisoimisen aihetta on, vaikka päätoimittaja jääväisikin itsensä. 

Hiljattain Henriksson kertoo käyneensä keskustelua erään lievään rikokseen syyllistyneen luottamushenkilön kanssa, joka on samalla hänen perheystävänsä. 

– Sanoin, että sori vaan, meidän on tästä uutisoitava ystävyyssuhteesta huolimatta. 

Kyseinen luottamushenkilö ymmärsi journalismin ja journalistin tehtävän, mutta kaikki eivät ymmärrä. Henrikssonin uran varrella ”yli yhden käden sormilla laskettava määrä” ihmisiä on katkaissut suhteensa Henrikssoniin lehden tekemän journalismin vuoksi. 

– Kriittisyyden kanssa on hyvä tehdä töitä, ettei uinahda kesken kaiken, hän toteaa. 

Henriksson on tottunut eikä pidä pahana, että missä tahansa hän liikkuukaan, ihmiset tulevat juttelemaan, kertomaan juttuvinkkejä ja antamaan palautetta lehdestä. Hän pitäisi huolestuttavana, jos kukaan ei koskaan yrittäisi vaikuttaa sisältöihin. 

– Se on viesti, että paikallislehti on tärkeä ja merkityksellinen. Epäterveitä vaikuttamis­yrityksiä on hyvin harvoin. 

Niinpä olikin melkoinen yllätys, että yksi tällaisista yrityksistä sattui Henrikssonin viimeiselle työviikolle Loviisan Sanomien päätoimittajana. 

Kun Henriksson oli jäänyt eläkepäiviään edeltävälle kesälomalle, hän julkaisi vielä poikkeuksellisen pääkirjoituksen. Siinä hän kertoi, kuinka paikallisen K-Supermarketin kauppias oli yrittänyt painostaa lehteä jättämään julkaisematta kaupan hintalappuongelmista kertovan mielipidekirjoituksen. Kun mielipidekirjoitus julkaistiin, kauppias irtisanoi ilmoitussopimuksensa Loviisan Sanomien kanssa.

Pääkirjoitusta siteerattiin Suomen suurimpia medioita myöten ja siitä tuli Henrikssonin uran kaikkien aikojen luetuin pääkirjoitus. Oli lähes täydellinen lopetus päätoimittajan uralle päästä viimeisessä pääkirjoituksessa alleviivaamaan, mikä on paikallisen journalismin merkitys. 

– Kyllä se oli kauppiaan syöttö meidän lapaamme. Jonkin verran olen saanut kommentteja, että tämän täytyi olla suunniteltu viimeiselle viikolleni, mutta ei tällaista voi suunnitella, Henriksson sanoo. 

Häntä on kohun jälkimainingeissa harmittanut ainoastaan se, että joissakin kommenteissa on annettu ymmärtää, että kaikki paikallislehdet olisivat täysin riippuvaisia kauppojen ilmoituksista. 

– Paikallislehtikenttä on hyvin heterogeeninen. Osassa työskentelee motivoituneita huippuammattilaisia, mutta on myös muunlaisia toimijoita. 

– Kauppiaat ovat tärkeitä, mutta eivät niin elintärkeitä, että sen takia jouduttaisiin kumartelemaan. 

”Kauppiaat ovat tärkeitä, mutta eivät niin elintärkeitä, että sen takia jouduttaisiin kumartelemaan.” 

Henrikssonin uran aikana paikallislehti ja sen päätoimittajan rooli on muuttunut portinvartijasta sisäänheittäjäksi, joka tekee syötteitä sosiaaliseen mediaan ja pyrkii ohjaamaan liikennettä lehden sivuille. Henriksson visioi, että tulevaisuuden ansaintalogiikka voi hyvin olla sellainen, että paikallislehti verkkosivuineen toimii lähinnä alustana erilaiselle paikalliselle sisällölle, josta osa on journalistista ja osa lukijoiden ja muun yleisön, esimerkiksi paikallisten vaikuttajien, tekemää.  

Tällöin paikallislehti antaisi sisällöille luotettavuuden leiman, ja journalistien rooli olisi nykyistä enemmän seuloa ja tarkastaa julkaistavaa sisältöä. 

Olennaisinta kuitenkin on, että paikallislehti pystyy kertomaan ihmisille asioista, joista mikään muu väline tai sosiaalinen media ei kerro. 

– Suurin osa lukijoista tietää, että paikallislehti levittää varmistettuja ja laadukkaita sisältöjä. Ihmiset tietävät, että lehden velvollisuus on korjata, jos tulee virheitä. Se on tärkein voimavara. 

Vuonna 2012 KSF Media osti Loviisan Sanomat Henrikssonilta ja hänen yhtiökumppaniltaan. Toimitalon yläkertaan sijoitettiin konsernin ruotsinkielisen paikallislehden Östra Nylandin toimitus. Myynti ja muut taustatoiminnot olivat yhteisiä, mutta sisällöissä lehdet kilpailivat aidosti ja reilusti. 

Henriksson vitsailee, että Östra Nylandissa tiedettiin, minkä ilmanvaihtokanavan kautta Lovarin toimituspalavereita saattoi kuunnella. 

– Aina kun Arto lähti ovesta ulos, ajattelin, että mitä hän tietää ja me emme tiedä, sanoo Östra Nylandin entinen päätoimittaja Stefan Holmström, josta tulee nyt Henrikssonin seuraaja Loviisan Sanomissa. 

Holmström sanoo, että Henrikssonin jäljiltä Loviisan Sanomat on hyperpaikallinen ja helposti lähestyttävä lehti. Myös Henrikssonin maine uutishaukkana on jättänyt jälkensä. Kun Holmström hiljattain meni raportoimaan eräälle palopaikalle, palomestari oli todennut, että ”se on yleensä Arto, joka kertoo palokunnalle, missä palaa”. 

Syynä on Henrikssonin pitkä historia vapaapalokunnassa, jossa hän on toiminut esimerkiksi sukeltajana. Sillä urallaan hän nosti Loviisan vesistä yhteensä 11 ruumista. Roolien välillä on joutunut tasapainoilemaan, sillä kaikkia palokuntakeikoilta saatuja yksityiskohtia ei ole voinut kertoa lehdessä. 

Kirkon ovet ovat tänään kiinni, emmekä pääse ihmettelemään pyllykuviopenkkejä. Kirkon pihalla Henriksson kertoo, että seurakunta on lehdelle tärkeä yhteistyökumppani. Esimerkiksi koronan aikaan Loviisan Sanomat striimasi jumalanpalveluksia, ja nyt yhteistyötä on esimerkiksi 360-sisällöissä eli mihin tahansa suuntaan katseltavissa kuvissa ja videoissa. 

Kunnat ja seurakunnat ovat tietysti luontevia ja tärkeitä yhteistyökumppaneita paikallislehdille. Sekään ei silti saa vaikuttaa journalismiin. 

– Kun seurakunnassa oli aikanaan johtamisongelmia ja henkilöstön tyytymättömyyttä, niistä uutisoitiin normaaliin tapaan, samalla tavalla kuin kaupungin myötä- ja vastoinkäymisistä. 

Henriksson sanoo, että kriittisen journalismin on mahdollistanut se, että lehden kulloisetkin omistajat eivät ole puuttuneet sisältöihin.

Kun Lovari siirtyi KSF Median omistukseen, Henriksson sai omistajalta johtajasopimukseensa kirjallisen lupauksen, että lehden linjaan ei kajota. 

Aikanaan lehden omistanut laivanvarustaja Nordströmkin omisti kaupungissa sataman lisäksi hotellin ja muita yrityksiä, mutta ei Henrikssonin mukaan koskaan edes ilmeellä ilmaissut, ettei pitäisi lehden sisällöstä. 

Henrikssonin mukaan päätoimittajan on olennaista tehdä jo kättelyssä journalismin pelisäännöt selviksi omistajille, niin ongelmilta vältytään myöhemmin. 

– Jos asiat jäävät häilymään, voi syntyä valtatyhjiö, jossa omistaja käyttää omistajaohjausta, joka ei periaatteessa ollenkaan sovi sanomalehteen. 

”Jos asiat jäävät häilymään, voi syntyä valtatyhjiö, jossa omistaja käyttää omistajaohjausta, joka ei periaatteessa ollenkaan sovi sanomalehteen.”

Kun KSF Media vuoden 2015 alussa yhdisti Östra Nylandin Borgåbladetiin, Lovari jäi Loviisan ainoaksi paikallislehdeksi. Henriksson sanoo, että hän yritti vuosien mittaan ostaa lehteä takaisin itselleen KSF Medialta, mutta neuvottelut eivät tuottaneet tulosta. Vuonna 2019 lehden uudeksi omistajaksi tuli Mediatalo Keskisuomalainen. 

Nyt Henriksson sanoo, että Lovari on Keskisuomalainen-konsernin sisäisessä laskennassa lievästi tappiollinen lehti. Syynä ovat ennen kaikkea konsernin lehdelle jyvittämät laskennalliset kulut. Esimerkiksi painokulut nousivat Henrikssonin mukaan yli 20 prosenttia omistajanvaihdoksen myötä.  

– Laskin, että itsenäisenä lehti olisi ollut mahdollista saada kannattavaksi. 

Se onnistuisi Henrikssonin mukaan esimerkiksi kilpailuttamalla ja keventämällä konsernikuluja sekä tekemällä paikallisten yritysten kanssa enemmän mainos- ja mediayhteistyötä.

– Nykyään lehti on konseptilehti, samanlainen kuin konsernin muut lehdet. Mutta pyrimme edelleen olemaan niin paikallisia kuin mahdollista. 

Henriksson korostaa monessa eri yhteydessä, että paikallislehtiä ei voi niputtaa yhteen, vaan niiden tekijät, omistuspohjat ja taloudelliset tilanteet ovat erilaisia. 

– On myös sellaisia lehtiä, jotka ovat hyötyneet siitä, että ovat siirtyneet osaksi konsernia. Konserni voi tuoda apua, jos paikkakunnalla on muuten vaikea toimia elinkelpoisesti. 

Henriksson on ollut päätoimittajana edistysmielinen ja uskonut jo pitkään siihen, että liiketoiminta muuttuu digitaaliseksi. Kymmenen vuotta sitten hän veikkasi, että 2020-luvulla paikallislehtien ansainnasta pääosa tulisi jo verkosta. Arvio meni pieleen, sillä esimerkiksi Loviisan Sanomien tuloista noin 85 prosenttia tulee edelleen paperilehdestä. 

Muutos on kuitenkin käynnissä ja verkkoluvut kasvussa. Henriksson havainnollistaa, että esimerkiksi 100 euron printtitilauksesta jää taittamisen, painamisen, jakelun ja verojen jälkeen lehdelle katetta noin 5 euroa. Sen sijaan 60 euron digitilauksesta kuluja tulee selvästi alle 10 euroa, joten kate on yli kymmenen kertaa printtitilausta isompi. 

– Ja digitilaus tulee perille lumimyrskyistä huolimatta. Vielä kun seuraava sukupolvi oppii tilaamaan lehtiä. 

Pitkin haastattelua Henriksson on antanut ymmärtää, että Loviisan Sanomien päätoimittajan pestin jättäminen on hänelle haikeaa.  

– Kun on 25 vuotta tehnyt tätä, ihmiset ovat asemoineet minut – ja olen itsekin asemoinut itseni – tiettyyn rooliin. Siitä pois oppimista on täytynyt tehdä määrätietoisesti. Että status ei ole enää sellainen kuin aiemmin, hän pohtii kahvikupillisen ääressä Loviisan satamassa. 

Henriksson kertoi hyvissä ajoin, että aikoo jäädä pois 61-vuotiaana. Hän halusi välttää mielikuvaa, että lähtöön liittyisi dramatiikkaa. 

Sen hän kuitenkin myöntää, että olisi saattanut jatkaa pidempään, jos olisi onnistunut ostamaan lehden takaisin itselleen ennen kuin se myytiin Keskisuomalaiselle. Isossa konsernissa päätäntävalta on väkisinkin kauempana kuin täysin itsenäisessä ja paikallisesti omistetussa lehdessä. 

Täysin Henriksson ei kuitenkaan malta Loviisan Sanomia jättää. Hän jatkaa kolumnistina ja aikoo myös tehdä freelancerina juttuja ja striimauksia jatkossakin. 

Hän arvioi Loviisan Sanomiin jättämäkseen perinnöksi lehteen yhdistetyn palvelulupauksen, että jos jotakin tapahtuu, Loviisan Sanomat kertoo siitä. Se on tarkoittanut jatkuvaa valmiutta lähteä hälytyksiin arkena ja pyhinä, iltaisin ja viikonloppuisin.  

Valmiuden on Henrikssonin mukaan mahdollistanut se, että lehden toimituspäällikkönä aiemmin pitkään työskennellyt vaimo Auli Henriksson on hoitanut toimituksen arjen pyörittämisen. Eikä Artolla itsellään ole ollut tarvetta vapaa-ajalla esimeriksi golfata. Hän on kaikki nämä vuodet saanut kiksinsä siitä, että oma uutinen tai video lähtee leviämään. 

– Jos jotain on tapahtunut, minulla on ollut tarve mennä kertomaan siitä.