On maanantaiaamu, ja tästä alkaa uusi työviikko. Tarkemmin sanottuna tästä alkaa uusi kriisiviikko. Ei onneksi toimituksessa vaan jutuissani.
Mutta ennen kuin normaali työpäivä alkaa, pari sanaa työstäni talouskriisin kimpussa.
Olen taloustoimittaja, jonka tehtäviin kuuluu kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden seuraaminen, analysointi ja selostaminen. Muutaman viime vuoden se on ollut yhtä kuin finanssi-, talous- ja velkakriisin eri vaiheiden selostamista.
Saamani palautteen perusteella osa lukijoista moittii ja osa taas kiittää minua taloustoimittamisen ”toisinajattelijaksi”. Osa lukijoista taas tuntuu päätelleen aiheistani, että olen jonkin sortin pahanilmanlintu ja suorastaan toivoisin talouden vastoinkäymisiä.
Onko valtavirrasta poikkeaminen hyvä tai huono asia tai edes oikea havainto, lienee tulkinnallinen kysymys. Mutta ehkä teen jotakin eri tavalla kuin taloustoimittajien enemmistö.
Ensimmäinen ja samalla luullakseni merkittävin ero on se, että suurin osa jutuistani on ajankohtaisten tapahtumien taustoittamiseksi laatimiani analyysejä. Harvoin selostan itse tapahtumia perinteisin uutisjutuin, sen ovat nopeammat jo tehneet. Sen sijaan tehtäväni on tuottaa uutisvirran jatkeeksi omaa puntarointia virran pyörteistä.
Juttujeni tarkoitus on hakea vastauksia kysymyksiin, joita uutiset herättävät mutta jättävät useimmiten vaille vastauksia. Miksi jotakin tapahtui niin kuin tapahtui? Mitä siitä kukaties seuraa? Mitä virallisesta totuudesta jäi kertomatta? Onko talousviranomaisten toimissa itua? Mitä muut kuin asianosaiset tulkitsevat? Mitä maksaa ja kuka maksaa?
Kriisin alkuvaiheista lähtien minusta oli jokseenkin selvää, että pelkästään virallisia lähteitä seuraamalla tästä kriisistä ei saa mitään selvää.
Samoin on vaikuttanut itsestään selvältä, että tässä kriisissä tai kriisitoimissa mikään ei ole itsestään selvää, eikä välttämättä ollenkaan sitä miltä näyttää.
En osaa itse arvioida, olenko kyynikko vai vain skeptikko, mutta kai se on myönnettävä, että en kovin herkästi usko mitään sellaisenaan kuin asianosaiset varta vasten kertovat.
Esimerkiksi Euroopan velkakriisissä on toistaiseksi ennemmin kannattanut epäillä kuin uskoa talousviranomaisten ja muiden asianosaisten julkilausumia. Virallista totuutta ei ole kannattanut ottaa todesta, sillä se ei pääsääntöisesti ole pitänyt paikkaansa. Ei siinä sen kummempaa.
Tähän mennessä oikeastaan mikään ei ole velkakriisin kuluessa sujunut niin kuin talousviranomaiset ovat halunneet, päättäneet ja julistaneet. Ja pelkäänpä, ettei tähän kovin nopeasti tule muutosta.
Kriisitoimien epäonnistuminen on ollut niinkin säännönmukaista, että olen saanut siitä yhden antoisan lähteen juttuideoihin ja näkökulmien hakemiseen. Mitä talousviranomaiset tekevätkään tai lausuvatkaan, kysyn melkein vaistomaisesti, miten ja miksi asiat eivät ehkä sittenkään ole niin kuin näyttävät olevan.
Mutta millä perusteella minulla on kanttia arvostella talousviranomaisia? Kuka oikein luulen olevani, kun rohkenen jutuissani aliarvioida viranomaisten ja talouspolitiikan johtajien viisautta?
En toki keksi juttujani saati juttujeni näkökulmia pelkästään omasta päästäni. Sen sijaan minulla on tilaisuus seurata ja lainata huomattavasti itseäni viisaampien ajatuksia. Yritän parhaani mukaan ”seisoa jättiläisten harteilla”.
Olen vuosien kuluessa hankkinut ja saanut käyttööni useita samoja lähteitä, joita kansainväliset suursijoittajat seuraavat. Luen samoja analyysiraportteja, joiden avulla instituutiosijoittajat muodostavat käsityksensä ja tulevaisuuden odotuksensa talouden tapahtumista.
Suuri osa ajastani kuluukin erilaisten raporttien ja muiden kirjallisten lähteiden lukemiseen.
Itse juttujen kirjoittaminen on se viimeinen työvaihe, joka paketoi kulloisenkin aiheen lukijoille tarjoiltavaksi.
Osa suosikkilähteistäni varoitti finanssikriisistä ja sen syistä ja seurauksista hyvissä ajoin ennen kriisin puhkeamista. Toisin kuin keskuspankit ja muut talousviranomaiset, jotka päinvastoin kiistivät ja vähättelivät vaikeuksia vielä kriisin alettua.
En silti kuvittele, että käytössäni olisi kristallipalloa niin kuin eivät usko parhaat lähteenikään.
Viisaimmat ekonomistit tietävät ja rohkenevat myöntää, että he eivät tiedä, mitä taloudessa seuraavaksi tapahtuu. Hölmöt eivät tätä tiedä eivätkä huiputtajat tätä myönnä vaikka tietäisivätkin.
Minulle ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia myöntää, että en tiedä velkakriisin tai muidenkaan talouskysymysten seuraavaa käännettä. En ujostele myöntää sitäkään, että en taatusti ole aina oikeassa.
Taloustoimittajan kyhäämissä ennusteissa tai totuuksissa ei olisi minusta sitäkään vähää itua kuin talousviranomaisten julkilausumissa.
Sen sijaan uusien näkökulmien tuominen sen yhden ainoan virallisen totuuden rinnalle on toivon mukaan hyödyksi lukijoille, ja auttaa heitä paremmin muodostamaan oma tulkintansa tapahtumista.
Ja seuraavaksi aamun raporttien kimppuun…
Kuka
- Jan Hurri, 52 vuotta. Turkulainen mutta asuu Espoossa.
- Työskentelee Taloussanomien ja uutistoimisto Startelin analyysitoimittajana.
- Opiskellut Tampereen yliopistossa toimittajatutkintoa, joka jäi työkiireiden takia kesken.
- Työkokemus taloustoimittajana Turun Sanomissa 1985–1989, Talouselämä-lehdessä 1989–1997 ja Taloussanomissa lehden perustamisesta lähtien vuodesta 1997.
- Taloustoimittajaksi alun perin sattumalta, kun ensimmäisessä kesätoimittajan pestissä Turun Sanomissa vaihtoehdot olivat urheilu- tai taloustoimitus.
- Sittemmin talouden seuraamiseen ja taloustoimittamiseen syntynyt suoranainen kutsumus ja intohimo.
- Noin 20 viime vuotta saanut keskittyä rahoitusmarkkinoiden ja kansainvälisen talouden seurantaan. Kutsumusta ylläpitää alituinen uuden oppiminen.
Vinkit
- Älä usko mitään pureskelematta.
- Älä luota varsinkaan vieraisiin ”kavereihin” ja imartelijoihin.
- Älä pelkää kyseenalaistaa ”virallista totuutta”, sillä se on myytti.
- Muista, että yksimielinen enemmistö on usein väärässä – ota selvää, miten ja miksi.
- Muista, että kriittisyys ei ole sama kuin negatiivisuus.
