Sulje

Konsepti on työkalu ja lupaus lukijalle

 

Maija Töyry opettaa aikakauslehtijournalismia Taideteollisessa korkeakoulussa. Käytännön kokemusta lehtikentältä hän on saanut kymmenissä eri kehityshankkeissa. (Kuva: Touko Hujanen)

• Sanomalehden konseptin ja sisällön kehitykseen voi lainata työkaluja aikakauslehtien toiminnasta.

• Suurempi osa jutuista voitaisiin suunnitella hyvissä ajoin.

Tämä jutun aiheita ovat lukijalähtöisyys, mediakonseptit, juttuformaatit ja lehden työprosessien mallintaminen.

Näkökulma on, miten näitä aikakauslehdissä käytössä olevia toimintatapoja voitaisiin hyödyntää sanomalehdissä.

Jutun tavoite on antaa työkaluja sanomalehden työtapojen ja sisältöjen kehittämiseen, eli olla hyödyksi lukijalle: toimituksen esimiehelle tai toimittajalle. Tavoite on linjassa Suomen Lehdistön oman mediakonseptin ja tavoitteiden kanssa.

Näistä asioista on päätettävä ennen jutun kirjoittamista, sanoo Maija Töyry, Taideteollisen korkeakoulun aikakauslehtijournalismin professori.

Töyryn mukaan aikakauslehtien ja sanomalehtien erot ovat kaventumassa, koska internet on muuttanut suhdetta uutiseen. Uusin tieto on jo saatu sähköisistä medioista, ja se pakottaa jokaisen sanomalehden pohtimaan oman konseptinsa kehittämistä. Siksi sanomalehti voisi oppia jotain aikakauslehtien työtavoista.

Töyry tiivistää mediakonseptin kehittämisen kolmeen vaiheeseen. Niistä ensimmäinen on lehden arvojen, tavoitteiden ja lukijoiden tarpeiden määritteleminen. Seuraavaksi tarkistetaan, toteutuvatko tavoitteet ja arvot lehden sisällöissä, juttutyypeissä ja ulkoasussa. Jos eivät, suunnitellaan sivukarttaa ja juttutyyppejä ja mietitään millainen työprosessi on. Vasta sitten tartutaan päivittäiseen journalistiseen työhön, jossa jutut suunnitellaan, toteutetaan ja editoidaan.

Parhaimmillaan kehityshankkeessa onnistutaan sopimaan yhteisistä tavoitteista ja niiden toteuttamistavoista. Koulutuksella puolestaan varmistetaan toimituksen osaaminen uusien vaatimusten edessä.

– Sanomalehden kohdalla usein ajatellaan, että konsepti ja lajityyppi ovat yksi ja sama asia, koska lehtien erot ovat aika pieniä. Sanomalehtiä voisi kehottaa kehittämään yksilöllisyyttään ja eroa muista sanomalehdistä, Töyry sanoo.

Sanomalehden lajityyppejä ovat esimerkiksi paikallislehdet, maakuntalehdet ja kaupunkilehdet, joista jokainen eri niminen lehti on oma konseptinsa.

Tavoitteet ja lukija on sovittava yhdessä

Tutkimus- ja kehityshankkeissa Töyry kertoo törmänneensä toistuvasti samaan ongelmaan. Toimituksille on ollut epäselvää, kenelle juttuja oikeastaan tehdään.

Perinteisesti aikakauslehti on ollut lukijakeskeinen media ja sanomalehti tekijäkeskeinen, sanoo Töyry. Se tarkoittaa, että aikakauslehtiä konseptoidaan tarkkaan tiettyjä lukijaryhmien tarpeita ajatellen. Sanomalehdessä toimittajien journalistiset käytännöt määrittävät sisällön ja lehteä tehdään ”kaikille”.

– Toimittajilla voi olla päässään oma mallilukijansa, mutta siitä ei ole keskusteltu yhdessä.

Koska neutraalia yleisjournalismia ei Töyryn mukaan ole olemassakaan, jokaisessa jutussa täytyy päättää ja rajata näkökulma. Erilaisia näkökulmia on oltava runsaasti eri puolilla lehteä, jotta jokaiselle on jotain.

– Sanomalehteä voi tehdä kaikille, mutta yksittäistä juttua ei, sanoo Töyry.

Erilaisten näkökulmien syntyminen puolestaan ei saa olla sattumanvaraista, vaan monipuolisuudesta on huolehdittava järjestelmällisesti.

– On purettava auki mitä lehdessä pitäisi olla ja sovittava siitä. Tällaisia yhteisesti sovittuja tavoitteita ei ole yleensä sanomalehdissä tehty.

Lehden sisällön kehittäminen ei onnistu, jos tavoitteet ovat epäselvät tai jos ne ovat eri osapuolilla erilaiset.

Lukijakeskustelun tueksi tarvitaan tietoa. Töyryn mielestä ongelma on, että toimitukset ovat jääneet hieman syrjään lukijatutkimuksesta ja jättäneet alueen markkinointiosastolle. Toimituksen pitäisi tuntea lukijoidensa elämä, tarpeet ja mediankäyttötavat.

Työprosessit ja juttutyypit kuntoon

Miten varmistetaan, että todella tuotetaan sellaista lehteä, kuin on tavoitteena?

Tavoitteiden siirtäminen lehden pinta-alalle tarkoittaa sivukartan suunnittelemista, lehden työprosessien uudistamista ja huomion kiinnittämistä suunnitteluun ja visuaalisuuteen.

Maija Töyryn mukaan sanomalehdessä on perinteisesti eletty kädestä suuhun ja suunniteltu uutispäivä kerrallaan. Osa suunnittelusta ja deadlineista voitaisiin kuitenkin siirtää aiemmaksi.

– Toimittajat eivät halua luopua rakastamastaan viime hetken kiireestä ja taistelusta deadlinea vastaan, vaikka monet jutut voisi tehdä hyvissä ajoin, Töyry sanoo.

Tällaisessa mallissa ongelma on, että jutut tulevat taittoon viime hetkellä ilman, että niitä olisi työprosessin aikana ehditty suunnitella tai editoida.

Juttujen suunnittelu tarkoittaa usein vain aiheista puhumista, ei näkökulman ja muodon täsmentämistä. Silloin jokainen juttu aloitetaan alusta ilman vakiintunutta juttuformaattia.

Ajoissa suunnittelu parantaisi Töyryn mukaan myös visuaalisuutta. Usein ongelma on, että teksti ja kuva kohtaavat toisensa vasta taittajan käsissä.

Töyry kehoittaakin tarkastelemaan kriittisesti oman lehden sisältöjä. Kuukauden lehdistä voi vaikka laskea, kuinka suuri osa jutuista olisi voitu suunnitella etukäteen ja kuinka moni juttu todella on sen päivän uutinen.

– Jos sata prosenttia lehdestä täytetään viime hetkellä, se ei tuota riittävää laatua kovenevassa mediakilpailussa.

Suunnittelu ja editointi ovatkin laadun varmistamisen keinoja.

Eräässä kehitysprojektissa toimitus vastusti erilaisten juttutyyppien luomista, ettei lehdestä tulisi liian samanlainen viikosta toiseen. Kun lehteä tutkittiin, todettiin että kun jokainen sai tehdä mitä halusi, jutut olivatkin hyvin samanlaisia. Vasta erilaisten juttumuotojen tietoinen suunnittelu toi vaihtelua rutinoituihin kaavoihin.

Sivukartalla päivän uutismateriaalille voi varata tietyn tilan, mutta tehdä muun aineiston aikaisemmin.

Eri kehityshankkeiden parissa työskennellessään Töyry on huomannut, että tyypillisesti lehtien ongelmat kasautuvat taittoon, kun materiaalit tulevat liian myöhään. Silloin ratkaisu ei ole lisätä taiton resursseja, vaan korjata ongelma suunnittelupäässä.

Ongelmien havaitsemisessa auttaa usein toimituksen työprosessien mallintaminen, eli työvaiheiden kirjaaminen ylös. Silloin mietitään, kuka tekee juttuprosessin aikana päätöksiä ja missä vaiheissa jutusta keskustellaan yhdessä.

– Sanomalehden työprosesseista puuttuu usein sellaiset tsekkauspisteet jutun teon aikana. Eli toimittaja tekee työsä itsenäisesti, jutut vain menevät lehteen, ja aamulla katsotaan, miten työ onnistui.

Uudet vaatimukset – uutta osaamista

Kun lehden mediakonsepti on saatu täsmennettyä, voidaan keskittyä sisältöön ja ilmaisuun.

Kerronnan muodot ovat työkaluja tavoitteiden toteuttamiseen. Töyry muistuttaa, että uutinen on vain yksi tekstilaji muiden joukossa – kaiken lisäksi yliarvostettu sellainen. Lukijan lempimuoto on tarina.

– Eri kerronnan tapojen osaamisessa on usein puutteita. Se on koulutuskysymys, jota ei voi jättää toimittajan oman harrastuneisuuden varaan. Ammattitoimittajan on hallittava useita tekstilajeja ja kyettävä tuottamaan teksti sovitusta näkökulmasta sovittuun juttuformaattiin, Töyry sanoo.

Töyry on törmännyt kehityshankkeissa tilanteisiin, joissa on huomattu että toimituksen osaaminen tai resurssit eivät riitä sovittujen tavoitteiden toteuttamiseen. Esimerkiksi jos on sovittu kaikkien toimittajien kirjoittavan kolumneja, mutta osa ei hallitse tekstilajia. Tai jos päätetään, että myös toimittajat kuvaavat keikoilla, mutta taidot eivät riitä siihen.

– Jos toimittajilta vaaditaan uusia kerrontatapoja, siihen on tarjottava koulutusta, Töyry muistuttaa.

Viimeinen osa kehitystyötä ovat palautekäytännöt. Palaute voi toimia vasta kun toimituksella on yhteisesti sovitut tavoitteet ja yhteinen käsitys halutusta työn laadusta.

– Ilman sitä palautetilaisuudet ovat vain sosiaalisesti karmeita, Töyry sanoo.

Ja itseasiassa palautetta tulisi antaa työprosessin eri vaiheissa – ei vasta lopussa. Suunnittelevassa ja editoivassa työprosessissa palaute parantaa jutun laatua jo matkan varrella.

> Jutun lähteenä on käytetty myös Maija Töyryn artikkelia Lukijalähtöisyys aikakauslehtijournalismissa teoksessa Journalismi murroksessa (2009).

Kommentit