Tilaa Lehti!

Laji­tyyppejä

Kiira Korpi, Hesarin leka ja kulttuurijournalismin paineet – Näin HS:n ja TS:n kulttuuritoimitusten päälliköt arvioivat taidekritiikin paikkaa digijournalismissa

Hitaat
  • LEHDISTÖTILAISUUS
  • AIKA 5.4.2023
  • PAIKKA Kiasman kahvila
  • PAIKALLA Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esihenkilö Aino Miikkulainen ja Turun Sanomien kulttuuriosaston päällikkö Tuomo Karhu.
  • AIHE Kulttuurijournalismin ja taidekritiikin paikka digitaalisessa mediassa.
  • TARJOLLA Kahvia, appelsiinimehua ja croissanteja.

Kritiikki on kuollut! Eläköön kritiikki!

On eletty taas sitä aikaa vuodenkierrosta, kun kulttuuri- ja taidekritiikistä on keskusteltu kiihkeästi ja syvällisin äänenpainoin.

Yksi keskustelun sytyttäjistä oli maaliskuussa Helsingin Sanomissa julkaistu arvio ex-taitoluistelija Kiira Korven runoteoksesta. Arviossa teosta kuvailtiin surkeaksi ja sen julkaisemista pidettiin jopa vastuuttomana.

Virisi julkinen keskustelu paitsi kyseisen kritiikin oikeutuksesta myös siitä, mitä kritiikki ylipäätään on.

Kiasman kahvilan pöydässä Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esihenkilö Aino Miikkulainen vaikuttaa siltä, että on saanut jo aika monta kertaa eri yhteyksissä vastata teemaan liittyviin kysymyksiin.

Hänelle Kiira Korpi -kritiikkiin liittyneestä keskustelusta jäi päällimmäisenä mieleen todistus siitä, että sekä kritiikin kirjoittamisen että sen lukemisen määrä on keskimäärin vähentynyt todella paljon. Kritiikkiä tekstilajina ei oikein nykypäivänä tahdota ymmärtää.

Ja koska kritiikkejä ilmestyy aiempaa vähemmän, myös yksittäiset erityisen kriittiset arviot saavat paljon enemmän huomiota kuin aiemmin.

– Että kun kaikkialla vain suositellaan hirveästi kaikenlaista, niin sitten vaikka kuinka kunnioittavasti yritettäisiin kirjoittaa, että tämä teos on nyt huono, niin sitä ei jotenkin haluta ottaa vastaan, Miikkulainen sanoo.

Ja kun kritiikin määrä kaikkialla on vähentynyt, ”Hesarin paljon puhuttu leka käy isommaksi ja raskaammaksi”.

– Siihen suhtaudutaan vähän niin, että mitä tahansa Hesari kirjoittaakin, se on totuus ja Jumalan sana, vaikka kyse on yhden asiantuntijan arviosta.

Tämä pätee Miikkulaisen mukaan myös paljon vähemmän tunnettujen tekijöiden teoksiin.

– Meillä on ollut sellaisia ihan ok -arvioita, joista on sitten vedetty herne nenään jostakin yksittäisestä lauseesta tai siitä, että ylipäätään kritisoidaan. Tuntuu, että monen on vaikea nykyään kohdata sitä.

Turun Sanomien kulttuuritoimituksen pomo Tuomo Karhu puolestaan sanoo, ettei näe ongelmaa siinä, että Kiira Korpi on julkaissut kirjan eikä siinä, millä tavalla Hesarin kriitikko kirjan arvioi.

Karhun mukaan kaikenikäiset lukijat kuitenkin ymmärtävät nykypäivänä entistä huonommin eri tekstilajeja ja niiden vivahteita.

– Ja mitä tähän kyseiseen tapaukseen tulee, kommentoinnissa näkyi selvästi kulttuurivihamielisyys. On valtavasti ihmisiä, jotka odottavat tilaisuutta päästä nuijimaan kulttuuria.

Tuomo Karhu pitää olennaisena, että kritiikit kirjoitetaan loistavasti. Hän pohtii, että tulevaisuudessa kulttuuritoimittajat ja -kriitikot voisivat kirjoittaa enemmän pidempiä esseitä ja analyyseja.

Suomen Lehdistö kutsui Suomen suurimpiin lukeutuvien päivälehtien kulttuuritoimitusten pomot saman pöydän ääreen keskustelemaan kritiikin ja kulttuurijournalismin roolista digitaalisessa mediassa. 

Miikkulainen aloitti Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esihenkilönä vuonna 2019. Osastolla on parikymmentä toimittajaa, ja tämän lisäksi käytetään paljon freelancereita.

Miikkulaisen omaan rooliin kuuluu suuren toimituksen henkilöstön johtamisen lisäksi vastata osaston pääjutuista, suunnitella ja editoidakin niitä. Hän osallistuu tietysti myös muun sisällön, esimerkiksi kritiikkien suunnitteluun.

Miikkulainen pitää Hesarin kulttuuritoimituksen vahvimpina osa-alueina edelleen kirjallisuutta, musiikkia, elokuvaa, teatteria ja kuvataidetta. Hänen oma tavoitteensa kulttuuritoimituksen pomona on ollut suunnata sisältöjä aiempaa nuoremmille yleisöille ja tehdä juttuja helpommin lähestyttäviksi.

Se on näkynyt esimerkiksi aihevalinnoissa: Hesari käsittelee entistä enemmän esimerkiksi populaarimusiikkia ja suoratoistopalveluiden tarjontaa.

– Silti on tosi tärkeää, että jutut ovat asiantuntevia ja sellaisia, että niistä saa jotain irti myös heavy user.

Karhu taas on työskennellyt nykyään nelihenkisen kulttuuriosaston lukemisto-osaston päällikkönä Turun Sanomissa vuodesta 2010 ja vetää nykyään myös lehden lukemisto-osastoa.

Kulttuuritoimituksessa roolijako on hänen mukaansa melko perinteinen: on elokuviin keskittynyt toimittaja, kuvataidetoimittaja ja teatteritoimittaja. Karhu itse vastaa kirjallisuudesta.

– Perinteisesti kulttuuritoimitukset ovat käsitelleet enemmän tai vähemmän korkeakulttuuria, mutta yhä enemmän on painetta ottaa rinnalle populaarikulttuuria, hän sanoo.

Paine tulee tietysti analytiikasta. Turun Sanomissa julkaistaan edelleen huomattavan paljon taidekritiikkiä, joka ei Karhun mukaan ”ihan hirvittävän hyvin suoriudu” verkossa.

”Että kun kaikkialla vain suositellaan hirveästi kaikenlaista, niin sitten vaikka kuinka kunnioittavasti yritettäisiin kirjoittaa, että tämä teos on nyt huono, niin sitä ei jotenkin haluta ottaa vastaan.”

Juuri tällä rajalla päivälehdet joutuvat tasapainoilemaan. On toisaalta kyettävä palvelemaan ketä tahansa lukijaa ja toisaalta pystyttävä asiantuntemuksella ja syvällisyydellä vakuuttamaan myös kulttuurin suurkuluttajat, jotka haluavat journalismiltaan muutakin kuin kulttuuri-ilmiöiden käsittelyä ja teoksien tuoteselosteita.

Karhu sanoo valikoivansa teoksia arvioitavaksi pitkälti näppituntumalla. Se perustuu paitsi kulttuurikentän pitkäaikaiseen seurantaan ja tuntemukseen myös siihen, mitä kustakin teoksesta julkaistaan muualla. Esimerkiksi elokuva- ja kirja-arvioita julkaistaan edelleen monissa lehdissä. Siksi paikallisuus on tärkeä valintakriteeri Turun Sanomille.

– On esimerkiksi paljon hyviä ja kiinnostavia tietokirjoja, joista en tilaa arvostelua, koska ne kulutetaan aiheena puhki jossakin muualla.

Toinen tietokirjojen arviointiin liittyvä ongelma on, että osaavia kriitikoita ei ole pilvin pimein varsinkaan harvinaisemmille aiheille.

Valinnan paikka on usein myös siinä, millaisia juttuja teoksista ylipäätään julkaistaan. Turun Sanomissa joudutaan tekemään yhä enemmän valintaa, otetaanko esimerkiksi ennakkojuttu vai kritiikki, koska molempia ei ole useimmiten järkevää tehdä.

– Kritiikki on melkein aina parempi monellakin tapaa, Karhu sanoo.

Kritiikkejä yleensä luetaan enemmän kuin ennakkojuttuja ja toisekseen kritiikki voi toimia ennakkojutun tavoin esimerkiksi teatteriaiheissa, jossa esityksiä on useita.

Karhu visioi, että tulevaisuudessa hyviä kirjoittajia ja oman alansa asiantuntijoita pitäisi pystyä hyödyntämään vielä paremmin juuri teatterissa ja muissakin kulttuurijournalismin lajeissa.

– Enemmän voisi olla esseemäisiä näkökulmakirjoituksia kuin sitä, että mennään helpoimmalla tavalla jonnekin pressiin ja kysytään ohjaajalta, että millainen tämä teoksesi on.

Toisaalta Karhu arvioi myös, että kritiikki itsessään on aina uutinen, kun kriitikko tekee työnsä hyvin eli tuntee teoksen ja on siitä jotain mieltä.

– Minusta ihan olennainen seikka on myös, että kritiikki on kirjoitettu loistavasti.

– Tietysti toivoisi, että lukutaito pysyisi vielä joitakin kymmeniä vuosia sillä tasolla, että tulisi oikeasti sellaisia kirjoittajia, joiden kirjoituksia voi odottaa henkeään pidättäen.

Aino Miikkulaisen mielestä journalistien ammattitaitoa on se, että seurataan analytiikkaa mutta tarvittaessa tehdään päätöksiä myös aivan muilla perusteilla.

Miikkulaisen mukaan toimituksen arvio kiinnostavuudesta on tärkeimpiä vaikuttimia sille, tekeekö Hesari teoksesta kritiikkiä vai ei. Kiinnostus voi nousta esimerkiksi hyvästä tekijästä, tämän aiemmasta tuotannosta tai teoksen aiheesta. 

Jos teoksen ajatellaan kiinnostavan suurta yleisöä erityisen paljon, kritiikille annettava tila saattaa olla normaalia isompi. Erityisesti näin tehdään silloin, jos odotusarvo teoksen laadusta tai merkittävyydestä on jollain tapaa poikkeuksellisen. Tällöin kritiikin tehtävänä on myös todentaa odotusten arvo.

– Mutta mittarit eivät saa ohjata liikaa. Vaikka kritiikkiä tehdään aina ensisijaisesti yleisölle eikä tekijöille, sillä on paljon muitakin tehtäviä kuin kerätä mahdollisimman suuri määrä lukijoita.

Jos kritiikkejä tehtäisiin vain suurelle yleisölle kiinnostavista teoksista, alojen seuranta ja kriitikoiden asiantuntemuskin jäisivät Miikkulaisen mielestä paljon hatarammalle pohjalle. Moni lukija haluaa myös yllättyä eli saada sanomalehdestä jotakin sellaista, jota analytiikan perusteella ei voi päätellä.

– Ammattitaitoa on se, että ymmärtää, että näitä mittareita voi seurata, mutta tehdä päätöksiä myös ihan toisella tavalla, Miikkulainen sanoo.

Hesarissa sekä kritiikkejä että muita tekstilajeja pyritään näkökulmittamaan jo ennalta mahdollisimman pitkälle. Jo juttua tilatessa pyritään miettimään, mikä kyseisessä teoksessa tai esityksessä on lukijaa puhutteleva näkökulma. Jos taas päätetään tehdä myös esimerkiksi tekijän henkilöhaastattelu, tarkoitus on saada näkökulma laajenemaan teoksesta muualle.

Esimerkiksi Karhun jo mainitsemat esseet ja analyysit ovat Hesarissakin tapa pyrkiä luomaan yhteyksiä yhteiskunnan ja kulttuuri-ilmiöiden välille. Miikkulaisen mukaan monet kulttuurijutut, myös kritiikit, vetävät usein hyvin lukijoita ja ovat jopa koko HS.fi:n luetuimpien sisältöjen joukossa.

”Minusta ihan olennainen seikka on myös, että kritiikki on kirjoitettu loistavasti.”

Sekä Miikkulainen että Karhu kuitenkin myöntävät, että kulttuurijournalismin tekemisen paineet 2020-luvulla ovat todella kovat.

– Paineita tulee kaupalliselta puolelta: pitää olla lukijoita ja myyntiä. Samaan aikaan pitää tehdä journalistisesti korkeatasoista tekstiä taiteellisesti korkeatasoisista teoksista ja tosi kovista tekijöistä ja kattaa kaikki kulttuurin alat, Miikkulainen sanoo.

– Ehkä tässä nyt sitten mitataan meidän tapaisiamme ihmisiä, että pitää myös pystyä pitämään pää kylmänä.

(Haastattelun jälkeen Helsingin Sanomat kertoi lopettavansa printin tv-sivunsa. Journalisti-lehden mukaan se tarkoittaa samalla freelance-tv-kriitikoiden töiden loppumista.)

Turun Sanomat on Karhun johdolla järjestänyt jo vuosia kuukausittaista TS Kirja -klubia, joka oli ehdolla myös Suuren Journalistipalkinnon saajaksi vuonna 2019. Klubilla käsitellään kirjojen kautta erilaisia teemoja. Tapahtumat järjestetään nykyään Turun kaupunginteatterissa ja ne vetävät hyvin yleisöä. Se on sanomalehdelle yksi tapa pitää kulttuurikeskustelua yllä ja esillä.

– En välttämättä kaipaa akateemista keskustelua kirjallisuustieteellisistä kysymyksistä, mutta ilman muuta sisällöistä ja siitä, miten asioita on tehty. Olipa millainen kulttuurin kuluttaja tahansa, todennäköisesti hänellekin on yhtä tärkeää tietää, miten joku elokuva vaikka on tehty kuin mistä se kertoo.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast