Tilaa Uutiskirje!

Kielletty aihe

Näkökulmat

Kaisa Hahto on Lännen Median toimittaja.

On yksi aihealue, josta en tähän asti ole uskaltanut mielipiteitäni lehteen kirjoittaa.

Se ei ole maahanmuutto, vaikka senkin kanssa saa varautua vihaposteiluun. Se ei ole naisten asema, vaikka feministisiksi tulkittujen tekstien kautta on nykyisin vapaata riistaa väkivallalla hekumoiville misogynisteille. Se ei ole edes MV-lehti, jonka käsittely on kuin lihapala raatelua odottaville hampaille.

Se on äitiys. Laajemminkin vanhemmuus ja kasvatus, mutta kaikkein eniten myytin ytimessä kiiluva äitiys.

Jos omia lapsia ei ole, kasvatusmielipiteillä ei ole oikein arvoa. Korkeintaan voi raportoida neutraalisti perhevapaiden uudistamisesta. Ehkä esittää myös kolumnissa toiveen siitä, että vapaat saataisiin jaettua tasaisemmin naisten ja miesten kesken.

Tietysti kaikkien pitäisi saada kirjoittaa kasvatuksesta ja vanhemmuudesta, jopa äitiydestä. Sensuuri lienee oman pään sisällä.

”Mitä sinä lapseton mistään tiedät” -argumentti on kuitenkin valmiina leiskahtamaan lukijan näppäimistöltä. Lapseton saa kuulla samaista lausetta tarpeeksi siviilielämänsä arkitilanteissa. Ehkä itseään haluaa hiukan suojella. Varsinkin kun lapsettoman kelpaamattomuus edes kokonaisena naisena piileksii saman päättelyketjun laitamilla. Ei sellaista jaksaisi kuulla.

”Kaikkien pitäisi saada kirjoittaa kasvatuksesta ja vanhemmuudesta, jopa äitiydestä.”

Anu Silfverberg nimittää mainiossa Äitikortti-kirjassaan (2013) kyseistä palautteenantajajoukkoa ”Pienten Lasten Äideiksi”. Usein he allekirjoittavat postinsa noilla sanoilla. Myös viesti kuuluu tyyliin ”pienten lasten äitinä olen sitä ja sitä mieltä”. Ikään kuin muuta perustelua ei tarvittaisi. Oikeasti argumentti ei ole pätevä. Se pohjaa yksittäiseen kokemukseen eikä esimerkiksi tutkittuun tietoon. Silfverbergin mielestä äitikorttia vilauttamalla puhuja tekee itsestään muka muita moraalisemman siksi, että on äiti.

Mielipiteet ovat naisen omia. Tästä huolimatta äitikortti helposti hiljentää lapsettoman. Siihen sisältyy implisiittinen viesti siitä, että pienten lasten vanhemmilla on automaattinen pääsy aivan erityisen, syvästi viisaan tiedon lähteelle. Lapsettomalta portti on suljettu.

Jos kaikki menee onnellisesti, ihan lähitulevaisuudessa saan itsekin kulttuurisen luvan ilmaista mielipiteitäni äitiydestä ja vanhemmuudesta. Tätä kirjoittaessa siihen luultavasti menee enää viikkoja tai päiviä.

Raskausaikana olen jo nauttinut uudesta oikeudestani ja sanonut reippaasti esimerkiksi, että mielestäni naiset kahmivat perhevapaita miehiltä. Vielä minulle voi sanoa, että ”odotahan vain, kun näet käytännössä, millaista se on”. Että vaikea vapaita on jakaa.

Ennustus voi hyvin myös toteutua. Lisäksi myönnän auliisti jo nyt, että mieluusti kahmisin vapaat itsekin. Kukapa ei. Eri asia, onko se väistämättä reiluin ratkaisu lapsen ja isän kannalta. Yhteiskunnasta puhumattakaan.

Oli miten oli, jo edes jonkinlainen lupa osallistua keskusteluun on nautinto. Yhtä lailla kuin on ollut tutustuminen imetysdiskurssiin tai kiintymysvanhemmuuden tapaisiin nykyilmiöihin, jotka kuuluvat yllättävän laajasti vanhemmuuskeskustelun takana.

On hauska huomata, että niitä vielä raskaanakin tarkastelee samoilla aivoilla kuin aiemmin. Toivottavasti synnytyskään ei synnytä kauhujen ”Pienten Lasten Äitiä”, joka lyttää lapsettomien puheenvuorot tai luulee olevansa moraalisempi kuin aiemmin.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Lehtiarkisto

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast