Tilaa Uutiskirje!

Keskisuomalainen rakentaa radiokanavat lehtitoimitusten yhteyteen Jyväskylässä ja Kuopiossa

Radiosta mediayhtiö saa yhden uuden myyntikavanan ja mahdollisuuden kehittää osaamista audiosisällöissä.

Juhana Tikan mukaan Keskisuomalaisessa pohditaan mahdollisuuksia entisestään laajentaa radiotoimintaa, kunhan uudet kanavat saadaan lentoon. Kuva: Mari Koukkula
Ajankohtaiset

Mediatalo Keskisuomalaisessa työskennellään parhaillaan uusien radiokanavien käynnistämiseksi Jyväskylässä ja Kuopiossa. Jyväskylässä radiolle on jo palkattu päätoimittaja, ja lähetykset on tarkoitus aloittaa keväällä. Kuopiossa Savon Sanomien yhteyteen tuleva kanava aloittanee loppuvuonna.

Keskisuomalainen-konsernin kuluttajamyynnistä ja markkinoinnista sekä radiotoiminnasta vastaava johtaja Juhana Tikka sanoo, että pääsääntöisesti Jyväskylän ja Kuopion radioiden on tarkoitus lähettää paikallista ohjelmaa aamupäivä- ja iltapäiväpainotteisesti. Jyväskylässä Keskisuomalaisen radiolle tulevat ensi syksystä alkaen myös jääkiekon SM-liigaseura Jypin otteluiden selostukset.

”Keskisuomalaisella on printissä ja verkossa uutisia ja juttuja, joista ihmiset puhuvat. Niiden pitää kuulua myös radiossa.”

Jyväskylässä radiostudio rakennetaan Keskisuomalaisen toimitiloihin lehden toimituksen yhteyteen. Radion päätoimittajana tällä viikolla aloittanut Henri Berg sanoo, että lähes ainoa kiveen hakattu asia tässä vaiheessa on, että lähetykset alkavat huhtikuussa.

Bergin mukaan radioon palkataan hänen itsensä lisäksi ainakin yksi vakiojuontaja. Lisäksi käytetään luultavasti avustajia. Bergin tämänhetkisen vision mukaan kanavalla kuultaneen uutiset tasatunnein.

– Radion idea on puhua siitä, mistä ihmiset puhuvat. Ja Keskisuomalaisella on printissä ja verkossa uutisia ja juttuja, joista ihmiset puhuvat. Niiden pitää kuulua myös radiossa, Berg sanoo.

Muutenkin tarkoitus on toimia tiiviissä yhteistyössä lehden toimituksen kanssa. Berg visioi, että toimittajat voisivat esimerkiksi käydä radiolähetyksessä kertomassa juttukeikoistaan ja haastatteluista otettuja audioklippejä voisi hyödyntää lähetyksissä.

Bergin mukaan mitään lukkoon lyötyä ohjelmistoa radiolla ei vielä ole. Tulevaisuudessa voisi kuitenkin olla mahdollista esimerkiksi tuottaa tiettyihin päiviin tai viikonloppuihin erikoisohjelmia, joissa toimittajat voivat hyödyntää omaa osaamistaan.

Tikan mukaan konsernin radiokanaville Jyväskylään ja Kuopioon palkataan omat myyntipäälliköt, jotka keskittyvät pelkästään radiomyyntiin.

– Tarkoitus on, että kaikki myyjät myyvät radiota, mutta tarvitsemme myös spesialisteja, Tikka toteaa.

Vaikka radiotoiminnan liikevaihto ei kasvaisi suuren suureksi, Tikan mukaan se tuo monia muita hyötyjä.

Radiot esimerkiksi tuovat mediayhtiölle yhden myyntikanavan lisää ja mahdollistavat sisältöyhteistyön samoissa kaupungeissa toimivien lehtien kanssa. Lisäksi radioon panostaminen antaa Tikan mukaan yhtiölle mahdollisuuden kehittää osaamistaan myös muiden audiosisältöjen tekemisessä, esimerkiksi konsernin eri lehtien podcast-tuotannoissa.

Keskisuomalaisen tytäryhtiöt saivat marraskuussa 2018 valtioneuvostolta radiotoimiluvat Jyväskylän lisäksi Tampereelle ja Helsinkiin. Joulukuussa 2019 yhtiö kuitenkin tiedotti vuokranneensa Tampereen ja Helsingin toimiluvat Sanomalle, joka ryhtyy pyörittämään kaupungeissa GrooveFM Business -kanavaa. Kuopioon perustettavan radiokanavan taajuuden Keskisuomalainen puolestaan vuokraa Sanomalta.

Tikan mukaan konsernissa tarkastellaan tulevaisuudessa myös mahdollisuuksia entisestään laajentaa radiotoimintaa.

– Tässä kohtaa kuitenkin keskitymme siihen, että saamme uudet kanavat lentoon ja kantamaan. Sen jälkeen tehdään seuraavia suunnitelmia.

Tikka näkee radioliiketoiminnan laajentamisen joka tapauksessa luontevana askeleena viime vuosina muutenkin kovasti kasvaneelle yhtiölle. Hänen mukaansa radion asema on vahva mediamarkkinassa.

– Radiot ovat oman toiminnan luontevaa laajentamista paikkakunnilla, joissa olemme muutenkin vahvasti.

Radiotoiminta ei ole Keskisuomalainen-konsernille uusi asia, sillä Etelä-Suomen Sanomien ostamisen myötä konserniin tuli jo syksyllä 2016 lahtelainen paikallisradio Radio Voima.

– Olemme uusien kanavien valmistelussa hyödyntäneet erittäin paljon talossa jo olevaa paikallisradio-osaamista, Tikka sanoo.

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast