Sulje

Keskisuomalainen osti kaksi lehteä

omistus

KSF Media myy Loviisan Sanomat ja Pyhtäänlehden. ”Olemme iloisia, että löysimme suomenkielisille lehdillemme hyvän uuden kodin”, kertoo Stefan Björkman.

Keskisuomalainen Oyj on ostanut Loviisan Sanomien ja Pyhtäänlehden liiketoiminnat KSF Medialta. Torstaina allekirjoitetun kaupan on määrä saada toteutettua 31.8.2019 mennessä.

Loviisan Sanomat on Uudellamaalla kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti, jonka levikkialueita ovat Loviisa, Lapinjärvi ja Pyhtää. Pyhtäänlehteä jaetaan Pyhtään alueella joka toinen tiistai Loviisan Sanomien välissä.

– Kaupalla Mediatalo Keskisuomalainen vahvistaa asemaansa Uudellamaalla sekä sisällöissä että mediapalveluissa. Loviisan Sanomat ja Pyhtäänlehti sopivat erinomaisesti Uudenmaan alueen sisältö- ja palvelukokonaisuuteen. Loviisan Sanomat on erinomainen esimerkki hyvin toimitetusta paikallislehdestä ja se on palkittu useaan kertaan, sanoo Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi tiedotteessa.

”Loviisan Sanomat on erinomainen esimerkki hyvin toimitetusta paikallislehdestä ja se on palkittu useaan kertaan.”

Kangaskorven mukaan Loviisan Sanomien ja Pyhtäänlehden kauppa on ”luontainen jatkumo Mediatalo Keskisuomalaisen kasvustrategiassa”. Konserni on kasvanut voimakkaasti viime vuosina.

Keväällä Keskisuomalainen Oyj osti Länsi-Savo-konserniin kuuluvat Kaakon Viestintä Oy:n ja ESV-Paikallismediat Oy:n. Kaupassa Keskisuomalaiselle siirtyi yhteensä 15 lehteä, joukossa Kotkassa ilmestyvä Kymen Sanomat.

Myyjän osalta kauppaa edisti kielikysymys.

– Oman strategiamme ydin on tehdä journalismia ruotsiksi. Olemme iloisia, että löysimme suomenkielisille lehdillemme hyvän uuden kodin, sanoo Föreningen Konstsamfundet -yhdistyksen toimitusjohtaja Stefan Björkman.

Yhdistys omistaa KSF Median, jonka julkaisemia lehtiä ovat päivälehti Hufvudstadsbladet sekä paikallislehdet Västra Nyland, Östnyland ja Hangötidningen – Hangon lehti.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit