Keskisuomalainen Oyj on tänään ostanut Länsi-Savo-konserniin kuuluvat Kaakon Viestintä Oy:n ja ESV-Paikallismediat Oy:n. Osakkeista maksettu velaton kokonaiskauppahinta on yhteensä noin 17,5 miljoonaa euroa.
Kaupassa Keskisuomalainen-konsernille siirtyy Kaakon Viestinnän kuusi 7–5-päiväistä lehteä: Länsi-Savo, Itä-Savo, Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat ja Uutisvuoksi, joista viimeisin on kaupunkilehti.
ESV-Paikallismedioista Keskisuomalaiselle siirtyy yhdeksän yksipäiväistä paikallislehteä: Juvan Lehti, Kaakonkulma, Kangasniemen Kunnallislehti, Keskilaakso, Luumäen Lehti, Puruvesi, Länsi-Saimaan Sanomat, Paikallislehti Joutseno sekä Pitäjänuutiset.
Kauppaan kuuluvat myös Kaakon Viestinnän digitaalinen liiketoiminta sekä Kouvolassa sijaitseva sanomalehtipaino kiinteistöineen.
Keskisuomalainen-konsernin liikevaihto nousee kaupan myötä liki neljännesmiljardiin euroon. Uudessa konsernissa on noin 6 300 työntekijää.
”Kokoluokaltaan tämä sijoittuu Mediatalo Esan ja Suomen Lehtiyhtymän kauppojen väliin.”
– Onhan tämä merkittävä kauppa meidän mittakaavassamme, ja iso ja tärkeä askel kasvustrategiassa. Kokoluokaltaan tämä sijoittuu Mediatalo Esan ja Suomen Lehtiyhtymän kauppojen väliin, sanoo Keskisuomalainen-konsernin toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.
Kangaskorpi kertoo, että kauppaa suunniteltiin muutaman kuukauden ajan. Aika oli ostolle otollinen.
– Ostaja halusi ostaa ja myyjä myydä. Yhdessä kävimme näitä keskusteluja.
Kaakon Viestinnän toimitusjohtaja Juhana Tikka kertoo, että yhtiöllä ei ollut enää luontevaa suuntaa kasvaa yritysostoin.
– Tarvitsimme omaan kasvuumme isomman kumppanin. Uskomme, että tästä syntyy hyvä kokonaisuus asiakkaillemme ja henkilöstöllemme.
”Tarvitsimme omaan kasvuumme isomman kumppanin. Uskomme, että tästä syntyy hyvä kokonaisuus asiakkaillemme ja henkilöstöllemme.”
Kauppa vahvistaa Mediatalo Keskisuomalaista Suomen suurimpana maakunta- ja paikallisuutismediana.
– Yritysosto vahvistaa asemaamme niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti. Kaakkois-Suomen alue yhtenäistää mediakarttaamme, joka yltää nyt pääkaupunkiseudulta keskiseen Suomeen ja Savoon saakka ja nyt myös itärajan tuntumaan, Kangaskorpi sanoo.
Kangaskorpi arvioi lehtien voivan tehdä monenlaista yhteistyötä muun muassa sisällöllisissä asioissa sekä digitaalisissa palveluissa.
Mediatalo Keskisuomalainen on laajentunut voimakkaasti yritysostoin viime vuosina.
Kuluvan vuoden alussa Mediatalo Keskisuomalainen osti jakeluyhtiö Suomen Suoramainonnan.
Viime vuonna konserni hankki tutkimusyhtiö IROResearch Oy:n sekä paikallis- ja joukkoliikenteen digitaalisiin näyttötauluihin erikoistuneen Neonmedia Oy:n.
Vuonna 2016 konserniin liitettiin Mediatalo ESA Oy ja vuonna 2013 Suomen Lehtiyhtymä Oy.