Tilaa Uutiskirje!

Kasvusuunta jatkuu media-alalla

Yleisen talouskehityksen parantuminen sekä journalistisen liiketoiminnan ulkopuolisten osa-alueiden kasvu tuovat lisää tuloja.

Ajankohtaiset

Media-alan liikevaihto kasvoi 1,4 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, arvioi Medialiitto tuoreessa ennusteessaan. Viime vuoden toisella puoliskolla alkanut kasvu näyttää näin saavan jatkoa.

Media-alan kokonaiskasvuun vaikuttaa etenkin kustannustoimialan yritysten kasvu. Kustannustoimiala muodostuu sanomalehtien, kirjojen, aikakauslehtien ja ohjelmistojen kustantamisesta. Luvuissa on mukana kustantajien verkkoliiketoiminta.

– Koko toimialan kasvu on edelleen haurasta ja selittyy pitkälti Suomen yleisen talouskehityksen parantumisella sekä journalistisen liiketoiminnan ulkopuolisten osa-alueiden kasvulla, sanoo Medialiiton ekonomisti Elias Erämaja.

Toimialan kasvua rasittavat vaikeudet mainosmarkkinoilla, joilla ensimmäisen neljänneksen lasku oli 2,6 prosenttia. Verkkomainonta kasvaa, mutta se ei riitä kompensoimaan printtimainonnan menetyksiä. Iso osa digitaalisista mainostuloista virtaa Facebookille ja Googlelle.

Kustannustoiminnan liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,9 prosenttia. Kasvun odotetaan vauhdittuvan jopa kahteen prosenttiin loppuvuoden aikana.

– Suomen talouskasvu antaa vahvat eväät toimialan kasvulle. Se tuleekin tarpeeseen, sillä toimialan yritysten kannattavuus on viime vuosina heikentynyt selvästi, Erämaja toteaa.

Painoalan liikevaihto supistui tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,1 prosenttia, mutta volyymi kasvoi 2,4 prosenttia. Vienti laskee edelleen, mutta kotimaan myynti kasvaa myös liikevaihdolla mitattuna. Yritykset kokevat lähitulevaisuuden suhdannenäkymät positiivisina.

Radio- ja televisiotoiminnan liikevaihto kasvoi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 7,0 prosenttia. Kasvu selittynee pääosin tilastovaihtelulla, mutta radiomedian mainosmyynnin kehitys on edelleen ollut vahvaa.

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast