• LEHDISTÖTILAISUUS
• AIKA 9.11.2021
• PAIKKA Parhaniemien koti, 1950-luvun rintamamiestalo Kalajoen keskustan liepeillä
• PAIKALLA Vuodesta 2016 Kalajokiseudun päätoimittajana työskennellyt Hanna Parhaniemi
• AIHE Päätoimittajaan vaikuttaminen ja painostus, työuupumus
• TARJOLLA Kahvia ja keksejä

Kohtalainen ahdistuneisuus. Keskivaikeat / kohtalaiset masennusoireet. Vakava työuupumus.

Tämän vuoden huhtikuussa tullut diagnoosi ei varsinaisesti yllättänyt Kalajokiseudun päätoimittajaa Hanna Parhaniemeä.

Pitkin alkuvuotta hän oli havainnut jo aiemmiltakin vuosilta tuttuja hälytysmerkkejä, jotka työterveyslääkärikin kirjasi lausuntoonsa: ahdistusta, väsymystä, passivoitumista, heräilyä öisin, maha-, pää- ja niskakipuja, itkuisuutta.

Ennen tilanteen laukeamista oli työpäiviä, jolloin Parhaniemi istui keittiön pöydän ääressä tuntikausia ”aivan sumussa”.

– Katsoin vain tyhjää dokumenttia tietokoneella enkä saanut kirjoitettua siihen mitään, hän muistelee samaisen pöydän ääressä marraskuussa 2021.

Talossa on hiljaista, vain kissat Wimma ja Untamo hyppelevät välillä pöydälle, niskaan ja muurin päälle. Viereisessä huoneessa Parhaniemen aviomies Pasi, samassa yhtiössä työskentelevä ilmoitusvalmistaja, tekee iltapäivän työrupeamaansa. Ikkunan takana pohjoispohjalainen päivä hämärtyy, taivaalta tippuvat raskaat lumihiutaleet peittävät maiseman.

Support your local -huppariin pukeutunut Parhaniemi puhuu vuolaasti mutta rauhallisesti, itsekriittisestikin.

Hän on nyt tämän vuoden toisella sairaslomallaan. Hän on päättänyt, että on aika puhua aivan kaikesta.

”Aina kun yhteyttä otetaan, kyse on siitä, että me olisimme tehneet jotain väärin.”

Parhaniemi oli 2-vuotias, kun perhe muutti Ruotsin Gävlestä Kalajoelle van­hem­pien töiden perässä. Hän kävi koulua Pohjankylän ala-asteella kaupungin kes­kustassa ja harrasti klarinetin soittamista. Kultalusikoita ei perheessä jaettu, vaan vanhemmat olivat välillä työttöminäkin.

– Ehkä siksi pidän tärkeänä saada pienten ja vähempiosaisten ihmisten asioita kuuluviin. Minulle tämän työn suola on haastatella tavallisia ihmisiä, kalajokisia hauskoja persoonia, mutta tuoda esiin myös ikäviä tarinoita.

Lehtihommista Parhaniemi innostui lukioikäisenä. Eräällä äidinkielen kurssilla tehtävänä oli kirjoittaa juttu sanomalehteen. Kokkolassa ilmestyvä Keskipohjanmaa julkaisi Parhaniemen kaverinsa kanssa tekemän sähköpostihaastattelun Tehiksen Arskasta (Tehosekoitin-yhtyeen kitaristi Ari Tiainen). Jutun myötä Parhaniemi alkoi tehdä Keskipohjanmaahan myös levy-, kirja- ja elokuva-arvosteluja ja kirjoittaa nuorten sivuille.

Parhaniemen valmistuttua medianomiksi vuonna 2010 hänet palkattiin Nivala-lehteen toimittajaksi. Siinä roolissa hän kirjoitti Kalajoella ilmestyvään saman konsernin paikallislehti Kalajokiseutuun vieraskolumnin, jonka otsikkona oli ”Kalajoki ei ole Dubai”. Tekstissä hän kritisoi kaupungin massiivisia rakennushankkeita Hiekkasärkkien alueella. Olihan hän asunut lähes koko elämänsä paikkakunnalla ja näki, kuinka paikallisille tärkeää niemenkärkeä suunniteltiin raivattavan turistien loma-asuntoalueeksi.

Kolumnin julkaisun jälkeen hän kertoo saaneensa eräältä saman lehtiyhtiön palveluksessa työskennelleeltä mieheltä tekstiviestin: Tuollaista paskaa ei meidän lehtiimme tarvitse kirjoittaa.

”Vaikka olemme kuinka paikkakunnan lehti, emme kuitenkaan ole paikkakunnan mainoslehti.”

Kun Parhaniemi vuonna 2016 valittiin Kalajokiseudun päätoimittajaksi, hän piti sitä unelmatyönä: hän pääsi takaisin meren äärelle kirjoittamaan ihmisistä, ilmiöistä ja asioista, joiden parissa on kasvanut. Samaan aikaan perhe löysi etsimänsä rintamamiestalon. Sen pihalla on pieni piharakennus, jonka Parhaniemet muuttivat kanalaksi. Siellä asuu nykyään kuusi kanaa ja Albert-kukko.

– Olen sanonut niitä terapiakanoiksi. Jos töissä tulee ikävää palautetta, se unohtuu, kun menee kanalaan puuhastelemaan. Jossain vaiheessa vain kävi niin, että asiat eivät enää unohtuneetkaan.

Päätoimittajan työn näkökulmasta Kalajoki ei ole toimintaympäristönä kaikkein helpoin. Kaupungin päätöksentekoa varjostavat poliittisten ryhmien pitkään jatkuneet erimielisyydet sekä kaupungin johdon ja joidenkin poliitikkojen tulehtuneet välit. Luottamushenkilöt ja virkamiehet ovat myös aggressiivisesti yhteydessä mediaan, jos eivät pidä juttujen näkökulmista tai niiden sävystä.

Myös Hilla Groupin (ent. KPK Yhtiöt) hallitukseen ja toimitusjohtajaan on oltu poikkeuksellisen paljon yhteydessä juuri Kalajoelta. Usein yhteydenottojen tarkoituksena on kyseenalaistaa Kalajokiseudun tai muiden yhtiön lehtien puolueettomuus.

Keskipohjanmaan päätoimittaja ja sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas Hilla Groupista sanoo, että suoraa yhteyttä ottavat erityisesti kaupungin luottamushenkilöt.

– Ja aina kun yhteyttä otetaan, kyse on siitä, että me olisimme tehneet jotain väärin.

Parhaniemi itse kokee, että häntä on vuosikausia yritetty savustaa pois päätoimittajan paikalta.

Jatkuvan työnantajaan yhteydessä olemisen lisäksi Parhaniemi sanoo, että häntä on uhkailtu muun muassa tilauksien peruutuksilla, jos ”meininki ei muutu”. Hän arvioi, että aktiivisia viestien lähettelijöitä ja yhteydenottajia on kymmenkunta, asiasta riippuen he ovat joko poliitikkoja tai kaupungin virkamiesjohtoa.

Varsinkin Kalajoen turismiin liittyvät kriittiset kirjoitukset ovat saaneet päättäjiä älähtämään. Parhaniemelle on esitetty vaatimuksia esimerkiksi lehden teksti­viestipalstan poistamisesta ja annettu ymmärtää, että tavallisia kuntalaisia ei pitäisi päästää lehdessä ääneen kaupungin päätöksentekoon liittyvissä asioissa.

Parhaniemi sanoo, että päättäjien pitäisi ymmärtää tai ainakin perehtyä siihen, mikä on lehden rooli.

– Vaikka olemme kuinka paikkakunnan lehti, emme kuitenkaan ole paikkakunnan mainoslehti, hän sanoo.

– Sehän on myös meiltä pois, jos kaupungilla menee huonosti. Mutta meidän tehtävämme on kertoa, mitä täällä tapahtuu, myös huonoista puolista.

Kyselyjen perusteella epäasialliset, toimituksen ulkopuoliset vaikuttamisyritykset ovat monille paikallislehtien päätoimittajille arkea. Harvinaisempaa on, että journalismiin yritetään kajota oman talon sisältä. 

Parhaniemi kertoo kokeneensa tätäkin.

Syyskuussa 2018 Kalajoella jätettiin sittemmin äänestyksessä kaatunut valtuustoaloite kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin erottamiseksi. Syiksi mainittiin muun muassa luottamuspula, tietojen pimittäminen sekä kaupunginjohtajan epäasiallinen käyttäytyminen.

Voisi kuvitella, että kaupunginjohtajan erottamishalut olisivat paikallislehden pääuutinen. Ei kuitenkaan Kalajokiseudussa.

Aloitteen tultua julkisuuteen yhtiössä työskennellyt mies antoi Parhaniemen mukaan ymmärtää, että erottamisasialla ei kannata revitellä lehdessä. Kyse on samasta miehestä, joka aiemmin lähetti viestin Hiekkasärkkien rakennushanketta käsitelleestä kolumnista.

Miehen tapana oli Parhaniemen mukaan välittää kaupungin päättäjien antamaa kriittistä palautetta toimitukseen. Hänen tiedettiin olevan hyvää pataa esimerkiksi kaupunginjohtajan kanssa.

– Sitähän sitten kovasti ihmeteltiin, kun meillä ei ollut sen suurempia juttuja aiheesta. Kyllä sitä jollain tavalla käsiteltiin, mutta olisi pitänyt käsitellä isommin, Parhaniemi sanoo nyt.

Parhaniemi sanoo suoraan, että taipui asiassa kokemaansa painostukseen.

– Hän osasi tehdä sen tosi taitavasti. Saattoi puolihuumorilla töksäytellä, että toimittaa verokortin takaisin, jos asiat eivät etene hänen haluamallaan tavalla. Vaikka tasan tarkkaan tiesin, että se ei ole huumoria.

– Kyllä se minua ahdisti ja pelotti ja tuntui väärältä. Kyse ei ollut vain omasta työpaikastani vaan perheenjäsenenikin olisivat saattaneet joutua kärsimään, jos toimin toisin kuin hän haluaa.

”Sitä ajautuu huomaamattaankin seittiin, jota hallitsevat henkilöt punovat.”

Suomen Lehdistö on vahvistanut miehen toimintaan liittyviä tietoja laajasti eri lähteistä. Tämän perusteella piirtyy kuva voimakastahtoisesta henkilöstä, joka ei ole epäröinyt käyttää valtaansa. Lähteet puhuvat samansuuntaisesti valta-aseman väärinkäytöstä, kuten miehen painostavaksi koetusta viestinnästä ja irtisanomisilla vihjailemisesta.

Parhaniemi itse sanoo, että miehen käytös loi työyhteisöön pelon ilmapiiriä.

Kun Parhaniemi alkoi kuulla samantyyppisistä asioita muiltakin, hän rohkaistui kertomaan kokemastaan työnantajalle. Mies ei nykyään enää työskentele yhtiön palveluksessa.

Mies itse ei tunnista itseään lähteiden kuvauksista. Hän kiistää koskaan vaikuttaneensa journalismiin tai edes välittäneensä päättäjiltä tullutta palautetta toimitukseen.

– Olen aina vain antanut kentän terveisiä, enkä koskaan ole lähtenyt vaikuttamaan sisältöihin, hän sanoo.

Hän ihmettelee väitettä pelon ilmapiirin luomisesta.

– Olen saanut ihan toisenlaista viestiä. Tämä tuntuu todella oudolta, koska olen saanut todella paljon palautetta työyhteisön ilmapiirin positiivisena rakentajana.

Parhaniemi nostaa esiin Terhi Pirilä-Porvalin, joka irtisanoutui Ilmajoki-lehden päätoimittajan paikalta sen jälkeen, kun lehtiyhtiön hallitus ja paikalliset poliitikot yrittivät painostaa häntä olemaan julkaisematta uutista erään koronakaranteenissa olleen keskustalaisen valtuutetun osallistumisesta kunnanvaltuuston kokoukseen.

– Hän piti journalistisesta näkemyksestään kiinni viimeiseen saakka. Itse en ole aina ollut niin voimakas, Parhaniemi sanoo.

– Sitä ajautuu huomaamattaankin seittiin, jota hallitsevat henkilöt punovat.

”Tämä tuntuu todella oudolta, koska olen saanut todella paljon palautetta työyhteisön ilmapiirin positiivisena rakentajana.”

Parhaniemi sanoo haluavansa puhua viime vuosina kokemistaan asioista avoimesti, jotta muut samankaltaisessa tilanteessa olevat ihmiset saisivat apua ja tukea.

Hän itse sinnitteli vuosien ajan joululomille, joiden aikana sai ladattua akkuja sen verran, että jaksoi palata töihin. Jaksamisestaan huolehtineille hän kaunisteli tilannettaan.

– Edellisjouluna itkuhuusin kotona, että tarvitsen sairaslomaa. Sitten menin astman takia lääkärille ja ajattelin, että pitäisi sanoa kaikista muistakin oireista. Mutta päätin kuitenkin, etten sano mitään.

Erään kerran ollessaan esihenkilönsä kanssa etäpalaverissa Parhaniemeä alkoi itkettää.

– Sain kuitenkin pinnisteltyä, ettei hän huomannut mitään. Mutta nyt mietin, mikähän järki siinä pinnistelyssäkin oli.

Parhaniemen lähipiirissä muutos huomattiin ennen kaikkea siinä, että aiemmin hän totesi kriittisestäkin palautteesta huolimatta, että eteenpäin on mentävä. Jossain vaiheessa hän ei kuitenkaan enää saanut asioita mielestään.

– On myös vihainen ja surullinen mieli, että on tullut ajettua itsensä tähän pisteeseen. Olisi pitänyt avata suu jo vuosia sitten. Tunnistan itsestäni vähän sellaista kiltin tytön tunnollisuuden tuskaa.

Oman työnantajansa tukea Parhaniemi kiittelee. Heti kun hän työterveyspsyko­logi- ja lääkärikäyntien välissä uskalsi kertoa tilanteestaan esihenkilölleen Hilla Groupissa, lehteen järjestettiin hänelle sijainen.

Keväisen sairasloman ja kesäloman jälkeen Parhaniemen työuupumuksen oireet palasivat nopeasti. Samoihin aikoihin elämään ilmaantui uusi, erittäin kuormittava asia, kun eräs kaukainen sukulainen alkoi vainota Parhaniemeä ja muun muassa yritti vaatia tätä kirjoittamaan lehteen haluamistaan asioista. Parhaniemi lakkasi vastailemasta puhelimeen ja teki asiasta rikosilmoituksen.

– Silloin alkoi tuntua, että tämä työ ei ole enää ihmisen kokoista. Illalla viedessä koiraa pihalle sai vilkuilla olkapään yli, että onko siellä joku.

Haastatteluhetkellä marraskuun toisella viikolla Parhaniemi on juuri jäänyt uudelleen sairaslomalle. Hän yrittää ottaa rauhallisesti päivän kerrallaan.

– Nyt on saanut painia sen kanssa, että äiti jääkin kotiin lepäilemään, kun lapset lähtevät päiväkotiin ja eskariin. Mutta tätä tarvitsen nyt. Olen vuoden aikana oppinut ajattelemaan itseänikin.

Hiljattain Parhaniemi toteutti yhden pitkäaikaisen unelmansa, kun perheeseen hankittiin koira, sekarotuinen Hessu, joka nyt hamuaa kovasti emäntänsä syliin. Ikkunan takana on jo pimeää, lumisade on loppunut.

Parhaniemi ei vielä tiedä, miten hänen työuransa jatkuu. Juuri nyt hän näkee mahdottomaksi palata päätoimittajaksi, mutta asiasta on käytävä keskusteluja myös lääkärin ja työnantajan kanssa ennen lopullisia ratkaisuja.

Vaikka päällimmäisinä tunteina tällä hetkellä ovatkin viha, katkeruus ja kyynisyys, Parhaniemi on saanut myös paljon tukea kerrottuaan tilanteestaan LinkedInissä ja lehden pääkirjoituksessa.

– Viestejä on tullut paikallisilta, ihan tavallisiltakin ihmisiltä ja myös päättäjiltä ja yrittäjiltä. Se on tuntunut todella ihmeelliseltä ja yllättävältäkin. Monet ovat toivoneet, että jatkaisin vielä tässä työssä.

Parhaniemestä tuntuu myös siltä, ettei hän haluaisi luovuttaa ja antaa painostajien voittaa.

– Ainakin ennen luovuttamista olen avannut suuni.

Parhaniemen viimeisellä työviikolla ennen keväistä sairaslomaa Kalajokiseudun toimitus teki erikoislehteä. He tiesivät, että kyseisen viikon lehti lähtisi Uutismedian liiton järjestämään Paikallismedia-kilpailuun.

Parhaniemi oli niin uupunut, että hän lähinnä ”itki ja taittoi”. Kun lehti lähti painoon, hän käveli työterveyslääkärille.

Marraskuun puolivälissä parhaat lehdet palkittiin Suurilla Lehtipäivillä. 1970-luvun teeman mukaisesti Tähtien sodan jediprinsessaksi pukeutunut Parhaniemi kuunteli tulosten julkistamista Seinäjoella hotelli Sorsanpesän juhlasalissa.

Kun kerran viikossa ilmestyvien lehtien kilpailun kolmonen ja kakkonen oli julkistettu, Parhaniemen olo oli epäuskoinen.

– En uskaltanut toivoa voittoa, olin ihan varma, että jäämme jaetulle neljännelle sijalle.

Sitten viimeinen kuori, “huutomökä” ja ”mieletön fiilis”.

Kilpailuraadin mukaan Kalajokiseutu on raikas, hyväntuulinen ja ajankohtainen lehti, jonka journalistinen järjestys ja laatu, visuaalinen ilme ja vuorovaikutus lukijoiden kanssa ansaitsevat tunnustusta.

Raadin mielestä voittajalehti erottui kilpailijoistaan siksikin, että se käsittelee rohkeasti ja elävästi myös raskaita aiheita.