Tilaa Uutiskirje!

Kaakon tabloidi sai peukkua ilmoittajilta

Ajankohtaiset

Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat muuttuvat tabloidiksi 9. huhtikuuta 2013. Uutisvuoksi siirtyy tabloidiin jo maaliskuussa. Sanoma Lehtimedian vastaavan päätoimittajan Pekka Lakan mukaan päätös oli helppo tehdä Helsingin Sanomien tabloidi-ilmoituksen jälkeen.

– Odotimme, koska tiesimme, että jos Hesarin päätös on tabloidi, lähtee Kärkimedia miettimään uusia ilmoitusratkaisuja. Hesarin käytös muuttaa koko markkinaa ja on jo muokannut ilmoittajien mielipidettä.
Ensimmäinen koetabloidi sai maakuntalehtien suurimmilta ilmoittajilta varovaisen positiivisen vastaanoton.

– Suurimmat ilmoittajat totesivat, että “tämä vaatii uudenlaista ajattelua, mutta entäs sitten”. Tabloidi ei ollut heille mikään kirosana.

Lukijat pääsevät kertomaan tuntojaan seuraavasta koelehdestä.

– Emme kysy enää, halutaanko tabloidia, koska se on myöhäistä. En halua jälkiviisastella, mutta minusta ala eläisi helpompia aikoja, jos formaatit olisi muutettu aiemmin.

Maakuntalehdille tulee yhtenäinen ulkoasu ja juttuformaatit. Samalla ennakkosuunnittelu korostuu. Uudistuksen yhteydessä suunnitellaan myös mallilukijat. Apuna suunnittelussa on sparraaja Hanna Jensen.

– Typografia on jo hyvin hallussa. Värit tiedämme suurin piirtein. Rakenteessa emme ole vielä lähelläkään maalia eikä juttumalleja ole tiedossa. Lehteen tulee osia, joihin haemme malleja aikakauslehdistä, Lakka kertoo.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast