Nuorempana luulin, että olen liian kiltti toimittajaksi. Näin pressitilaisuuksissa jatkuvasti pitkän linjan journalisteja, jotka pelmahtivat paikalle äkäisen näköisinä, heittelivät tilaisuuden järjestäjille ylimielisiä kysymyksiä ja suostuivat pyörimään vain omissa pienissä piireissään. Ulospäin kukkoilu verhoiltiin toimittajan terveeksi kriittisyydeksi.
Nyt 29 uravuoden kohdalla ymmärrän, ettei moukkamaisella käytöksellä ole mitään tekemistä toimittajan ammattitaidon kanssa. Päinvastoin: muiden huonolla kohtelulla ja jatkuvalla kyräilyllä ihminen tulee sulkeneeksi monta arvokasta ovea, joiden taakse jäävät ne työelämän tärkeimmät rakennuspalikat. Verkostot.
Verkostojen voima punnitaan silloin, kun haaveilet ylennyksestä, jäät freelanceriksi tai haet työpaikkaa, jota havittelee sata muutakin kollegaa. Niillä on valtava merkitys myös journalistin jokapäiväisessä työssä: tiedonhankinnassa tai haastattelujen saamisessa.
”Hyvät verkostot voivat ajaa jopa pitkän työkokemuksen tai huikeiden tutkintopapereiden ohi.”
Hyvät verkostot voivat ajaa jopa pitkän työkokemuksen tai huikeiden tutkintopapereiden ohi, sillä monessa mediatalossa nähdään verkostoituneen työntekijän arvo.
Verkostojen rakentaminen ei tarkoita sitä, että pommitat Facebook- ja Linkedin-kontaktejasi silloin, kun siitä on sinulle hyötyä. Verkostoituminen on koko elämän mittainen projekti, joka perustuu kommunikaatioon, ihmisten kunnioittamiseen ja vastavuoroiseen auttamiseen. Et voi vain ottaa, ellet anna vastineeksi mitään.
Tyypillinen harhaluulo on kuvitella, että taitavat verkostoitujat ovat lipeviä myyntitykkejä, jotka promoavat itseään taukoamatta ja sukeltavat seurapiireissä. Itse olen huomannut, että jokaiselta hyvältä verkostoitujalta löytyy sama ominaisuus. Kuuntelemisen kyky. Taito pysähtyä, katsoa silmiin, olla läsnä. Osoittaa pienin elein, että hän arvostaa sinua.
Ja juuri siinä taika on. Hyvän kuuntelijan muistat vielä vuosien päästä.
