Sulje

Simu Perälä

Joka toimittajan ei tarvitse olla vähemmistöasioiden asiantuntija, mutta minimivaatimus on perustermistön osaaminen

journalismi

Viime vuosina seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyys mediassa on lisääntynyt huimasti. Liian usein toimittajat kuitenkin yhä epäonnistuvat kirjoittaessaan vähemmistöistä. Vanhentuneiden ja väärien termien käyttö on harmillisen yleistä, ja toisinaan teksteissä sivuutetaan kokonaan juuri ne, joita asia koskee.

Medialla on valtava vaikutus yleiseen mielipiteeseen. Todellisuuden kuvaajien lisäksi olemme toimittajina myös todellisuuden rakentajia. Tapamme käsitellä vähemmistöjä mediassa vaikuttaa osaltaan siihen, miten vähemmistöjä kohdellaan arjessa.

Närkästystä ja suoranaista vihaa aiheuttavista aiheista kirjoitetaan provosoivasti ja seurauksia ajattelematta. Näitä aiheita ovat esimerkiksi sukupuolisensitiivinen kasvatus ja sukupuolineutraali kielenkäyttö.

Kiukku ja kiihtymys tekevät mediataloille tuottoa. Näillä klikeillä ja haitallisten stereotypioiden toistamisella on kuitenkin hintansa, ja siitä kärsivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat.

Joka toimittajan ei tarvitse olla vähemmistöasioiden asiantuntija, mutta minimivaatimuksena on oltava perustermistön osaaminen. Muuten epäonnistumme työssämme eli totuudenmukaisen tiedon välittämisessä.

Myös aihepiirin perusteellisemmalla tuntemisella on merkitystä. Vähemmistöön itse kuuluva tai muutoin sateenkaarilasit silmillään maailmaa seuraava toimittaja pystyy kertomaan lukijoille aiheesta tyhjentävämmin kuin toimittaja, jolle asiat ovat vieraita. Siksi toimituksiin tarvitaan LHBTIQ+-asioihin perehtyneitä toimittajia.

Kyse on vähemmistöjen ihmisarvon kunnioittamisesta. Ei olisi myöskään pahitteeksi muistaa, että toimittajakuntaan mahtuu paljon muitakin kuin heteroita ja cis-sukupuolisia eli henkilöitä, jotka kokevat heille syntymässä määritellyn sukupuolen omakseen.

Kommentit