Tilaa Uutiskirje!
Jarno Liski työskentelee tehokkaammin missä tahansa muualla kuin toimituksen avokonttorissa. Maaseudulla "saa rauhassa harhailla niin toimittajan ajatus kuin itse toimittajakin".

Soitinko pahaan aikaan?

Jarno Liski soitteli kuukausien ajan taustapuheluita metsäpoluilla – maaliskuisena tiistaina tuli läpimurto, joka johti kevään suurimpaan skuuppiin VTV:n sotkuista.

Hitaat
  • LEHDISTÖTILAISUUS
  • AIKA 30.3.2021
  • PAIKKA Liskin koti, Hämeenlinnan Hangasmäessä sijaitseva maalaistalo.
  • PAIKALLA Iltalehden toimittaja Jarno Liski, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Ylellä ja Jyväskylän ylioppilaslehden Jylkkärin päätoimittajana. Kirjoittanut freelancerina esimerkiksi Seuraan ja Suomen Kuvalehteen.
  • AIHE Tutkiva journalismi, ajojahdit, metsäkävelyt, lähdeverkostot
  • TARJOLLA Lohikeittoa ja suoraa puhetta journalismista

Tuttu näky Hämeenlinnan Hangasmäessä: Iso mies risuparrassaan, hiukset sekaisin, hieman kumara ryhti, kävelee loskaisella kotipihallaan ja puhuu puhelimeen kuuluvalla äänellä. On maaliskuun lopun tiistai, ja Iltalehden toimittajana työskentelevä Jarno Liski on juuri palannut päiväkoti- ja kauppareissulta.

Hän on ajatellut pitää ainakin puolittaisen vapaapäivän. Tehdä ruokaa, antaa haastattelun Suomen Lehdistölle, soitella ehkä muutaman taustapuhelun. Hän on pomojensa iloksi työskennellyt yli edellisen viikonlopun ja julkaissut useita juttuja Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) toimintaan liittyvistä sotkuista. Juttu­ja, jotka ”oli syytä” tehdä ylitöinä juuri nyt.

VTV:n asiat ovat olleet mediassa esillä jo viime kesästä lähtien, eikä syy ole vähiten Liskin itsensä. Tammikuussa Liski kirjoitti, kuinka VTV:n pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin pää­töksellä virasto on maksanut eräälle virka­miehelle kahden vuoden ajan palkkaa tyhjästä. Lisäksi Liski on paljastanut Yli-Viikarin lentobonuspisteiden käytössä ilmenneitä epäselvyyksiä.

Nyt Yli-Viikarin asema on alkanut horjua, sillä pääjohtajasta on käynnistetty rikostutkinta. Siihen liittyy myös käynnissä oleva puhelu. Henkilökunnassa on vajausta, joten Liskin esimies, Iltalehden politiikan ja talouden toimituksen päällikkö Juha Ristamäki, pyytää Liskiä kirjoittamaan jutun iltapäivällä järjestettävästä eduskunnan puhemiehen Anu Vehviläisen tiedotustilaisuudesta.

Siihen on kai suostuttava, vaikka yleensä Liski penkookin taustalla.

”Mulle sopisi ihan hyvin järjestely, että mä vain kaivan tiedot ja joku, joka tykkää, kirjoittaisi jutun.”

Sinnikäs ja paneutuva. Hyvä lähdeverkosto. Tuntee julkisuuslain läpikotaisin. Suomen parhaimpia ellei paras tutkiva journalisti.

Tähän tyyliin, hellyttävän yksimielisesti Liskiä kuvailevat useat hänen kanssaan läheisesti työskennelleet.

– On paljon toimittajia, jotka rakastavat itseään ja omaa ääntään. Jarno on sub­stanssipuolen mies. Häntä kiinnostaa asia, eikä hän ole itseään korostamassa, sanoo Liskin esimiehenä Ylellä ja toimeksiantajana Suomen Kuvalehdessä työskennellyt Jussi Eronen.

Liski on noussut skuupeillaan eturiviin pikkuhiljaa. Esimerkiksi viime vuonna hän paljasti tai oli mukana paljastamassa ”kohuliikemies” Onni Sarmasteen miljoonien eurojen arvoisen maskikaupan Huoltovarmuuskeskuksen kanssa sekä elinkeinoministeri Katri Kulmunin eroon johtaneet viestintäpalveluiden ostot.

Moni kova uutinen löytyy julkisista asiakirjoista. Liskin tapana on lähetellä ahkerasti tietopyyntöjä. Julkisuuslain mukaan viranomaisen on vastattava tietopyyntöön 14 vuorokaudessa, joten Liski saa muutamassa minuutissa muotoilemillaan viesteillä tasaisin väliajoin haltuunsa dokumentteja, jotka voivat paljastaa uutisia. Hänellä on kaiken aikaa tekeillä useita juttuja samaan aikaan.

Eronen arvioi, että tällaista asiakirjajournalismia tekee Suomessa hyvin vain harva toimittaja.

– Se myös säästää aikaa, kun kerralla saattaa saada yhtä paljon tietoa kuin 3–4 päivää ihmisille soittelemalla.

 width=
Aina puhelimessa. Jarno Liski soittelee valtavasti taustapuheluita lähteille, jotka osaavat sparrata ja arvioida, mistä voisi saada lisää olennaisia tietoja. Esimerkiksi eläköityneillä virkamiehillä on usein aikaa ja intoa jutella.

Liski ei ollut tutkiva journalisti syntyessään.

Keväällä 2004 hän oli armeijassa ja haki opiskelemaan kirjallisuutta Jyväskylän yliopistoon. Samalla hän päätti osallistua myös paria päivää myöhemmin pidettäviin journalistiikan pääsykokeisiin, jotta välttäisi paluun metsäleirille.

– Pääsin sinne olemattomalla lukemisella kirkkaasti sisään, mutta kirjallisuuden pääsykoe oli täysi katastrofi, Liski muistelee valmistaessaan kalakeittoa perheensä omistaman maalaistalon keittiössä.

Opinnot alkoivat syksyllä 2005, ja heti yllätyksellisesti. Liski ei ollut tajunnut hakeneensa ja päässeensä kouluun, jossa opiskellaan alkeista lähtien, mikä on uutinen ja miten niitä kirjoitetaan. Häntä kiinnosti ennemmin pitkien feature-juttujen ja esseiden kirjoittaminen Kuukausiliitteen ja Imagen kaltaisiin lehtiin.

Ammatti-identiteetti alkoi kuitenkin muodostua jo varhain, kun hän tutustui samanhenkisiin ihmisiin eri vuosikursseilta ja pääsi puhumaan heidän kanssaan journalismista.

Myös kiinnostus uutisiin virisi pikkuhiljaa – häpeän johdattamana. Toisessa kesätyöpaikassaan Länsi-Savo-lehdessä Liski oli aamupalavereissa yleensä ilman omaa aihetta, joten hänelle löytyi usein pinkan pohjalta jokin kaavamuutosta tai jätevedenpuhdistamon ympäristölupaa koskeva asia käsiteltäväksi.

Niiden nakittaminen Liskille oli luontevaa, sillä hän oli ”parrakas, keskivartalolihava ja käytti vakosamettitakkia” eli näyttikin vanhan liiton toimittajalta, ”joka istuu illat baarissa ja päivät tupakkakopissa kirjoittamassa kaavamuutosuutisia”.

Samalla Liski kuitenkin tajusi, että hän ei oikeastaan ymmärtänyt mitään käsittelemistään aiheista. Niinpä hän pyysi haastateltaviaan selittämään ja istui tarvittaessa virkamiesten toimistoissa yrittämässä ymmärtää, miten kunnallinen päätöksenteko toimii.

Seuraavana kesänä alisuoriutuminen jatkui Helsingin Sanomien taloustoimituksessa. Liski häpesi sitä, että läiski Suomen merkittävimmän lehden merkittävimpiin kuuluvan osaston sivuille kaksipalstaisia juttuja, joiden tiedot kuka tahansa lukija olisi googlettanut muutamassa sekunnissa. Osaamattomuudestaan sisuuntuneena hän päätti ryhtyä tosissaan opiskelemaan olennaisia asioita.

– Menin kylmiltäni istumaan laskentatoimen tilinpäätös- ja arvonmäärittely­kurssille, jossa johdettiin nobelistien kaavoilla Excelissä yritysten käypiä arvoja tilinpäätösluvuista ja beta-kertoimista. En ymmärtänyt mitään. Mutta kävin kurssin kaksi kertaa ja sitten ymmärsin edes jotain.

Juuri tilinpäätösten analysointitaito on tuonut hänelle urallaan monta uutisvoittoa.

”Jos päättävässä asemassa oleva joutuu miettimään, onko jokin asia juristien mielestä ok, hänen pitäisi joutua miettimään myös sitä, miltä asia näyttää iltapäivälehden lööpissä.”

Olennaista on tietysti myös puhua oikeiden ihmisten kanssa.

Kalakeitto saa jäädä hellalle hautumaan, kun Liski vetää saappaat jalkaansa ja lähtee ulos paitsi valokuvattavaksi myös soittelemaan taustapuheluita kotitalonsa ympärille levittäytyvän kylän metsäpoluille.

Liskin jutuissa on harvoin pitkiä sitaatteja tai suoriin haastatteluihin pohjautuvia osuuksia. Sen sijaan hän soittelee valtavan määrän taustapuheluita eri ihmisille saadakseen tietää, mitä on tapahtunut, kuka voisi kertoa lisää ja mistä voisi löytyä asiakirjanäyttöä.

VTV:tä tutkiessaan Liski on poikkeuksellisesti tehnyt kuukausikaupalla töitä ja soitellut kymmeniä puheluita saadakseen talon sisältä ihmisiä puhumaan omalla nimellään, jotta juttujen painoarvo olisi suurempi.

– Monet kerrat kyselen samoilta ihmisiltä uudestaan ja uudestaan, ketä pitäisi vielä jututtaa.

Vaikka Liski on tutkinut VTV:tä jo viime vuoden elokuusta lähtien ja julkaissut useita juttuja pääjohtaja Yli-Viikarin toimista, hän kertoo tavoitteenaan olevan päästä kiinni kaikkein olennaisimpaan kysymykseen. Siihen, miten Valtiontalouden tarkastusvirasto suoriutuu nimensä mukaisesta tehtävästä.

Kirjoittaminen on Liskille pakollinen paha. Vain silloin, kun sylissä on todella kova uutinen, hän innostuu kirjoitustyöstä.

– Mulle sopisi ihan hyvin järjestely, että mä vain kaivan tiedot ja joku, joka tykkää, kirjoittaisi jutun.

Liskin juttuja tuottanut ja editoinut Jussi Eronen sanoo jo vuosia halunneensa Liskin panostavan juttujensa luettavuuteen ja ymmärrettävyyteen. Hänen mielestään Liski onkin kehittynyt kirjoittajana ja rautalangasta vääntäjänä.

 width=
Koska journalismin ura- ja palkkanäkymissä ei ole hurraamista, Liski on halunnut pitää kiinni vapaudestaan tehdä valintoja asioissa, joissa se on mahdollista. Se tarkoittaa esimerkiksi asumista maalaistalossa Hämeenlinnassa sekä töiden järjestämistä omien aikataulujen mukaan.

Ylen uutistoiminnan vastaavaksi päätoimittajaksi valittu Jouko Jokinen pääsi neljä vuotta sitten otsikoihin toteamalla EVA:n podcastissa, ettei pidä siitä, kuinka tutkivaa journalismia korostamalla
latistetaan muiden journalistien työtä.

Liski allekirjoittaa näkemyksen ainakin osittain.

– Olen huomannut, että minunkin ole­tetaan ajattelevan, että tärkeintä journalismia on aina se, jossa tiedon saamiseksi on tehty paljon töitä. En ole sitä mieltä.

– Ihan perusjournalismi, päivittäisuutisointi on tärkeintä. Sen jälkeen tulee asioiden yhdistely, kontekstiin paneminen ja yhteenveto. Tärkeintä on, että ihmiset tietävät ja ymmärtävät, mitä maailmassa tapahtuu, ja vasta sen jälkeen se, että tongitaan vallankäytön viemäreitä.

Silti samaan aikaan olisi ”helvetin tärkeää”, että olisi nykyistä enemmän journalisteja, jotka myös penkovat asioita.

– Se merkitys ei tule siitä, mitä tietoja niissä jutuissa kerrotaan tai kuinka paljon niitä luetaan. Vaan merkittävää on tietoisuus siitä, että joku penkoo.

– Jos päättävässä asemassa oleva joutuu miettimään, onko jokin asia juristien mielestä ok, hänen pitäisi joutua miettimään myös sitä, miltä asia näyttää iltapäivälehden lööpissä.

”Minä yritän tehdä työni sitä tarkemmin, mitä kriittisempi tilanne on.”

Nyt Liski istuu työpisteellään ja yrittää saada etäyhteyden toimimaan.

Puhemies Anu Vehviläisen tiedotustilaisuuden alku on viivästynyt. Liskillä on vaikeuksia päästä sisään Teams-kanavalle, jossa se järjestetään.

– Tiedä vaikka se olisi menossa jo. Tätä juuri meinaan, että mua ei pitäisi päästää tällaisiin hommiin, hän jupisee yrittäessään säätää samaan aikaan juttupohjaa Iltalehden toimitusjärjestelmässä.

– Ristamäki sanoo, että ”nostaa liven”. Pitäisi vaan tietää, että mikä vitun live ja pitääkö mun tehdä asialle jotain.

Tilaisuudessa Vehviläinen kertoo odotetusti, että kansliatoimikunta on päättänyt käynnistää prosessin Yli-Viikarin virasta pidättämiseksi rikostutkinnan ajaksi.

Kun tulee toimittajien kysymysten vuoro, Liski pommittaa Vehviläistä useamman kysymyksen verran muun muassa siitä, miksi virastapidättämisprosessia ei käynnistetty heti, kun tieto Yli-Viikarin rikosepäilyistä tuli ilmi.

Vehviläinen kiertelee toteamalla, että asia ei ole juridisesti yksiselitteinen. Hän vetoaa siihen, että asiasta on tullut pikkuhiljaa uutta tietoa ja kansalaispalautekin on yltynyt. Lisäksi puhemiehen omaa moraalintajua vastaan on rikkonut se, että Yli-Viikari on käyttänyt 4 000 euroa VTV:n rahoja omaan kauneudenhoitoonsa.

Kauneudenhoitokulujen esiin nostamista Liski pitää pelkkänä sumuverhona, koska sillä ei ole mitään tekemistä asian juridisen käsittelyn kanssa. Jo aiemmin Liski on eräässä taustapuhelussaan arvioinut lähteelleen, että edustuskuluja korostamalla peitellään jotakin vakavampaa.

 width=
Liski sanoo, että hänelle ei ole koskaan ollut epäselvää, että päätoimittaja päättää, mitä julkaistaan. ”Mutta kyllä päätoimittajan pitää myös pystyä perustelemaan päätöksensä. Ja siitä voidaan perustellusti olla myös eri mieltä.”

Kun juttujen kohde kieltäytyy kommentoimasta ja uusia tietoja eri lähteistä tulee tipoittain, saattaa helposti näyttää siltä, että toimittajat jahtaavat yhtä ihmistä niin kauan, että hänen päänsä saadaan pölkylle. Liski sanoo, että esimerkiksi Yli-Viikarin kohdalla on syntynyt jonkinlainen ”uutiskiima”, jolloin oikeastaan mikä tahansa pääjohtajaan liittyvä tieto näyttää olevan uutinen.

”Ajojahti” ei kuitenkaan synny vain yhden toimittajan jutuista, vaan kaikesta siitä kohinasta, jota paljastukset herättävät muissa medioissa ja somessa.

– Minä yritän tehdä työni sitä tarkemmin, mitä kriittisempi tilanne on, Liski sanoo.

– Tällaisessa tilanteessa uutiskynnystä pitäisi pikemminkin nostaa kuin laskea.

Pitkään jatkuvat mediamylläkät saattavat näyttää ajojahdilta myös siksi, että skuupin äärelle ei välttämättä pääse yhdellä tajunnan räjäyttävällä juttukokonaisuudella.

Usein julkaistavaksi valmistuu ensin yhteiskunnalliselta merkitykseltään vähäpätöisempiä mutta silti uutisarvoisia juttuja, jotka saattavat johtaa uusien vinkkien tai paljastusten äärelle. Liskille itselleen ei tule uraltaan mieleen juttuja, joissa hän olisi jälkikäteen arvioiden painanut päälle liikaa.

– Sipilä-keississäkin on äärimmäisen helppo perustella vielä tänäkin päivänä, miksi ne kaikki jutut on tehty.

Hän viittaa siihen, että kirjoitti freelancerina eri medioihin ja Ylellä lukuisia juttuja silloisen pääministerin yrittäjähistoriasta sekä niin sanottuihin vakuutuskuoriin piilotetusta omaisuudesta.

– Sipilähän ei ole tähän päivään mennessä vastannut yhteenkään haastattelupyyntööni, mutta tietenkään en sen takia jätä juttuja julkaisematta. Tästä syystä niissä on kuitenkin avoimia kysymyksiä, jotka herättävät epäilyksiä.

”Oli selvää, että Ylen ovet menivät vuosikausiksi säppiin ja voi olla, että ne pysyvät suljettuina koko loppu-urani.”

Suurelle yleisölle Liskinkin nimi tuli tutuksi loppuvuonna 2016, kun Jussi Eronen ja Salla Vuorikoski irtisanoutuivat Yleltä, koska eivät mielestään saaneet toimia siellä Journalistin ohjeiden mukaan.

Myöskään määräaikaisena Erosen ja Vuorikosken tiimissä työskennelleen Liskin työsopimusta ei jatkettu vuoden 2017 alussa. Myöhemmin kolmikko julkaisi kokemuksistaan Ylegate-nimisen kirjan.

Tilanne harmitti Liskiä ensinnäkin siksi, että hänen unelmatiiminsä tutkivan journalismin tekemiseen hajosi. Toisekseen hän pettyi siihen, että Suomen suurimmassa mediatalossa oli erittäin vaikea tehdä kriittistä journalismia vallanpitäjistä, erityisesti keskustalaisesta pääministeristä.

Kolmanneksi tilanne oli Liskin työuran kannalta kamala. Perhe oli juuri ottanut asuntolainan ja muuttanut Hämeenlinnaan. Liski oli saanut jalkaa oven väliin Ylellä ja ajatteli, että saisi jatkaa penkomista siellä vielä pitkään.

– Ei mulla ollut mitään nimeä, jonka avulla olisin voinut pelastautua. Se oli hyppy tyhjyyteen. Oli selvää, että Ylen ovet menivät vuosikausiksi säppiin ja voi olla, että ne pysyvät suljettuina koko loppu-urani.

Liski onnistui kuitenkin rakentamaan tutkivana journalistina freelance-uran, joka toi asialliset kuukausitulot ja mahdollisti eläkemaksujen maksamisen sekä pitkät kesälomat.

Liski kertoo saaneensa freelance-vuosinaan joitakin työtarjouksia, mutta niissä kaikissa olisi ollut edellytyksenä säännöllinen läsnäolo työpaikalla. Hän ei varsinaisesti etsinyt palkkatöitä, kun Iltalehdestä tiedusteltiin hänen halukkuuttaan tulla lehteen tutkivaksi toimittajaksi.

Työt alkoivat viime joulukuussa. Lehdelle kävi se, että hän tekee valtaosan töistään kotona Hämeenlinnassa myös koronan jälkeen.

Liskillä on 7- ja 3-vuotiaat lapset, eikä hän halua pendelöidä tunnin matkaa Hämeenlinnasta Helsinkiin joka aamu. Eikä hän toisaalta halunnut luopua myöskään vapaudestaan tehdä töitä omien aikataulujensa mukaan.

– Olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että kun alan palkka- ja urakehitysnäkymissä ei ole hurraamista, yritän ottaa ilon irti siitä, mistä voi ottaa.

Iloa tulee ilmiselvästi myös itse työstä. Kello alkaa lähestyä viittä, mutta Liskin ”puolittainen vapaapäivä” ei ole näköjään ohi. Iltapäiväkahvien jälkeen hän häipyy nopeasti takaisin metsäpoluille. Pitää soittaa vielä muutama puhelu.

Samana iltana kuukausien työ palkitaan, kun Liski puhuu ensimmäisen kerran VTV:n ylitarkastajan Katri Lammin kanssa. Seuraavana päivänä Lammi suos­tuu omalla nimellään ja naamallaan Liskin juttuun kertomaan siitä, kuinka viraston johto on pehmennellyt ja sensuroinut tarkastusraportteja. Juttu julkaistaan pitkäperjantain aamuna, ja se nousee päiväkausiksi Iltalehden luetuimpien joukkoon ja valtakunnan ykkösuutiseksi.

 width=
Jarno Liskin uutisdeski.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Lehtiarkisto

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast