Tilaa Uutiskirje!

Isot mukaan innovoimaan

Median innovaatiotukea ovat hakeneet lähinnä pienet yritykset.

Ajankohtaiset

Tekes on rahoittanut nyt nelisenkymmentä hanketta, ja rahaa on käytetty liki 6 miljoonaa noin 19 miljoonasta eurosta. Rahoitusta ovat saaneet lähinnä pk-yritykset.

Isoista mediataloista ainoastaan MTV:lle on myönnetty rahoitusta, eivätkä muut isot talot ole edes hakeneet tukea. Tekesin johtava teknologia-asiantuntija Anna Alasmaa kertoo, että keskusteluja on kuitenkin käyty useamman ison yrityksen kanssa.

– En ole itse vielä huolestunut. Isojen yritysten hankkeiden käynnistäminen vie aikansa. Uskon, että muutaman kuukauden sisällä niistä tulee hakemuksia, Alasmaa sanoo.

– Isoissa yrityksissä on loistavaa osaamista. Rohkaisisin niitä astumaan askeleen tekemisen suuntaan. Mikä on se iso strateginen asia, jota pitää lähteä muuttamaan esimerkiksi liiketoimintamallissa?

”Uskon, että muutaman kuukauden sisällä niistä tulee hakemuksia.”

Tekes on julkaissut sivuillaan listan jo rahoitetuista hankkeista. Niistä osaa on vaikea heti käsittää median kehittämishankkeiksi. Mukana ovat esimerkiksi kirjabrändi Tales by Trees, jonka tarina perustuu ihmisen suhteeseen puuhun, sekä lisensiointiliiketoimintaan keskittyvä asianajotoimiston hanke.

Alasmaan mukaan ensin mainitun mukana oloa selittää monimediaisuuden hyödyntäminen: perinteisen kirjan ympärille rakennetaan kansainvälistä brändiperhettä. Jälkimmäinen taas on osa isompaa kokonaisuutta, jonka tuloksena julkaistaan julkisesti saatavilla oleva opas lisensiointiliiketoiminnasta.

– Digitaalisuus on teema, joka läpileikkaa kaikkia rahoitettuja hankkeita.

Median innovaatiotukea koskevat päätökset tehdään ensi vuoden loppuun mennessä. Tukea voivat saada media-alan yritykset tai yritykset, jotka auttavat mediaa rakennemurroksessa.

 

> Tekes: rahoitetut projektit

> Tekes: median innovaatiotuki

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast