Sulje

Heikoimpien äänitorvena

Kouvolan Sanomien toimittaja Irma Jäppinen. Kuvaaja: Johannes Wiehn

Kouvolan Sanomien toimittaja Irma Jäppinen. Kuvaaja: Johannes Wiehn

Mielenkiintoisimmat ihmiset ja ilmiöt löytyvät usein marginaalista. Kiinnostavaa ei ole menestys ja hyvinvointi vaan niiden puute, jopa suoranainen kurjuus.

Tämän havainnon tein jo työurani alkupuolella, ja olen onnekseni saanut erikoistua muun muassa sosiaali- ja terveysaiheisiin. Jos minulta kysytään, parhaat juttuni ovat syntyneet juuri näistä aihepiireistä. Unohtumattomimpia haastatteluitani en ole tehnyt kristallikruunujen alla vaan kaatopaikalle rakennetussa kojussa, psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla ja terveyskeskuksen kroonikko-osaston virtsan-ja kalmanhajussa.

Jutunteossa en ole koskaan kokenut olevani haaskalla. Olen vakaasti uskonut olevani heikomman puolella, antamassa puheenvuoroa niille, joiden ääni useimmiten peittyy vahvempien ja menestyvämpien mekastukseen.


Olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että olen saanut tehdä työtäni varsin itsenäisesti ja toteuttaa omia juttuaiheitani jo pitkään. Lisäksi minulla on työkavereita ja esimiehiä, joilta saan apua juttujen ideointiin ja ideoiden jalostamiseen.

Oman kokemukseni mukaan parhaat ideat eivät välttämättä synny sitä varten koolle kutsutuissa palavereissa, vaan aivan muualla, kuten työpaikan kahvikomerossa, vessajonossa tai hiihtoladulla. Tai sitten keskellä yötä niin, että aivoitus on pakko säilöä kännykän viestimuistiin aamua odottamaan.

Mennessäni juttukeikalle minulla on harvoin valmiita kysymyksiä sen enempää lehtiössä kuin päässänikään. Olen huomannut, että valmis kysymyspatteri valaa minut betoniin ja estää heittäytymästä tilanteeseen kaikin aistein.

Unohtumattomimpia haastatteluitani en ole tehnyt kristallikruunujen alla vaan kaatopaikalle rakennetussa kojussa, psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla ja terveyskeskuksen kroonikko-osaston virtsan- ja kalmanhajussa.


Minulla on
iso nenä ja se haistaa joskus myös uutisia, mutta aggressiivinen uutistyö ei ole minun heiniäni. Omimmillani olen, kun pääsen juttelemaan ihmisten kanssa ja poimimaan talteen tarinoita.

Päästäkseni haastateltavien lähelle käytän myös tietoisia keinoja. Kuulostelen murteita ja puhetapaa ja pyrin komppaamaan niitä. Viljelen itseironiaa ja saatan yrittää särkeä jäätä esittelemällä omia heikkouksiani. Varon kukkoilemista ja jyräämistä enkä esitä kiireisempää tai tärkeämpää kuin olen.

Jos haastateltavani on pieni lapsi, vanhus tai pyörätuolissa istuva ihminen, minusta tuntuu luontevalta mennä kyykkyyn, jotta pääsemme keskustelemaan ikään kuin samalta tasolta. Nuoria olen haastatellut myös lattialla istuen.

Minulle on tärkeää, että haastateltava luottaa minuun. Jos rivikansalainen uskoo minulle arkaluontoisia asioita ja sovimme, etten laita niitä juttuun, lupaukseni myös pitää.


Juttukeikalta palattuani
juttu on päässäni hahmottomana möykkynä. Ahdistun, jos pomo kysyy heti kynnyksellä otsikosta tai kärjestä. En tiedä! Juttu alkaa syntyä vasta, kun istun päätteen ääreen ja lasken käteni näppäimistölle.

Ensin teen kuitenkin aina otsikon, edes jonkinlaisen työversion siitä, sitä ennen en pysty aloittamaan tekstiä. Alkuun päästyäni olen suhteellisen nopea kirjoittaja, ja usein pääsen jonkinlaiseen flow-tilaan.

Harvoin suunnittelen jutun rakennetta etukäteen. Juttua kirjoittaessani palaan yhä uudelleen alkuun, luen kaiken kirjoittamani ja viilaan kohtia, jotka eivät toimi.


Toisinaan teksti tökkii ja saan kiskoa sen ulos päästäni pihdeillä. Väkisin väännetty teksti maistuu omassa suussa sonnalta, eikä maku muutu muuksi, vaikka joku muu kehuisi sitä hyväksi. Sellaisen jutun näkeminen lehdessä tuottaa aina häpeää. Usein tuntuu, että oma huono juttu saastuttaa koko lehden aukeaman; on pakko kääntää äkkiä sivua.

Työskentelen maisemakonttorissa ja olen altis suistumaan raiteiltani, jos ympärillä on kalabaliikkia. Tiukan paikan tullen panen päähäni tipunkeltaiset Peltorit ja sulkeudun suosiooni.

Tiukan paikan tullen panen päähäni tipunkeltaiset Peltorit ja sulkeudun suosiooni.

En koskaan käytä nauhuria, vaan teen muistiinpanoja. Olen vasenkätinen, ja käsialani on kulunut niin luokattoman huonoksi, etten itsekään aina saa siitä selvää. Haluankin purkaa juttuni mahdollisimman pian. Silloin myös tunnelmat ovat tuoreena päässäni.

Tunnelma on jutussa äärimmäisen tärkeä. Jos juttu ei tunnu missään, se on huono. Saatan itkeä kirjoittaessani, mutta ehdottomasti salaa. Usein myös naureskelen.


Käytän tunnollisesti oikolukuohjelmaa. Lisäksi otan aina jutustani paperivedoksen ja tarkistan tekstin siitä. Suhteeni tietokoneeseen on vanhanaikaisen epäluuloinen. Sen lisäksi, etten luota erottavani kirjoitusvirheitä ruudulta, pelkään kroonisesti, että kone hukkaa tahallaan tekeleeni. Siksi säilyttelen vedoksia siihen saakka, kunnes juttu on ollut lehdessä.

Minulla on pari luottokollegaa, joille annan juttuni luettavaksi etukäteen. Luotan heidän kieli- ja tyylitajuunsa.

Luen paljon, ennen kaikkea kaikenlaisia lehtiä naistenlehdistä Parnassoon ja nuortenlehdistä Suomen Lääkärilehteen. Hyvän jutun saatan lukea pariin kolmeenkin kertaan, ja tuntea samaan aikaan sekä riemua lukukokemuksesta että puhdasta kateutta jutun kirjoittajaa kohtaan.

Ihailemiani kirjoittajia ovat muiden muassa Minna Lindgren, Ritva Liisa Snellman ja Annamari Sipilä.


Vinkit

  • Varo kyynistymistä. Anna itsellesi lupa innostua työstäsi – se ei ole noloa.
  • Lue paljon, kaikkea mahdollista.
  • Vaadi työnantajaltasi säännöllistä kielenhuoltoa.
  • Tapaa muita ihmisiä – ehdottomasti muitakin kuin pelkkiä toimittajia.
  • Huolehdi itsestäsi: syö ja juo sopivasti, kuntoile, harrasta jotakin palkitsevaa ja nuku riittävästi.


Kuka?

  • Irma Jäppinen, 48.
  • Asuinpaikka Kouvola, 20- ja 18-vuotiaat tyttäret.
  • Harrastuksina kulttuuririennot, harrastajateatteri ja kuntoliikunta.
  • Tampereen yliopiston toimittajatutkinto 1987.
  • Kouvolan Sanomien palveluksessa vuodesta 1987.
  • Toimittaja, vuoden 2010 alusta Kouvolan Sanomien sunnuntaisivujen tuottaja.
  • Erikoistunut terveys-, sosiaali- ja koulutusaiheisiin. Lääketieteen toimittajat ry:n jäsen.
  • Kunniamaininta Sanomalehtien Liiton Paras juttu -kilpailussa 2006 (päivittäisjuttujen sarja). Finaalipaikka samassa kilpailuissa 2008 (ajattomat jutut) ja 2009 (päivittäisjutut ja ajattomat jutut).
  • Kymenlaakson Vuoden journalisti -palkinto 2008.
  • Päätynyt toimittajaksi lukion opinto-ohjaajan yllytyksestä.
  • Nuorempana nautti erityisesti kielestä ja sen kanssa venkoilusta sekä pilkkujen niistämisestä. Myöhemmin oppinut innostumaan myös asioista ja löytänyt sisäisen maailmanparantajansa.
Kommentit