Sulje

Haussa hyvä tarina

Keskipohjanmaan viikonvaihdetoimittaja Kaisa Hahto. Kuvaaja: Päivi Karjalainen

Keskipohjanmaan viikonvaihdetoimittaja Kaisa Hahto. Kuvaaja: Päivi Karjalainen

Kiinnostuksen pilkistys, joka lopulta johtaa johonkin näkökulmaan. Pähkäilyä, pläräystä ja yleistä sukkulointia netissä sekä juttuarkistossa. Päättämättömyyttä siitä, mihin suuntaan lähtisi. Uutta intoa ehkä haastattelun jälkeen, kun materiaali alkaa olla kasassa. Välillä ahdistukseksi yltävää epävarmuutta loppuun asti. Tuhottoman monta valintaa pitkin matkaa: aihepiiristä näkökulmiin ja tekstin rakenteeseen, aina kelpuutettujen sanojen ja muotojen sävyihin asti.

Ainakin jotakin tuollaista jutuntekoprosessini sisältää.  Vaikka se kovin negatiiviselta kuulostaakin, päällimmäisinä mieleen tulevat epävarmuus ja kyseenalaistaminen, joista ei kokonaan pääse edes siinä vaiheessa, kun juttu on valmis.

”Olisiko sittenkin pitänyt aloittaa tuolla, onko tämä nyt jotenkin kritiikitön, miten edes perustelen koko aihevalinnan?” Juttujen ansiot hahmottaa itse yleensä vasta myöhemmin, kun niihin palaa uudelleen.

Aiemmin pidin ainaista epävarmuutta rasitteena. Sittemmin oivalsin, että ehkä se on koko homman juju. Ainakin omassa työtavassani. Itsevarma toimittaja voisi kutsua sitä työhakemuksessaan perfektionismiksi ja kunnianhimoksi.

 

On joka tapauksessa aiheita ja asetelmia, joista kelpo jutun saa helpommin kuin toisista. Joissakin tarina on niin tyrkyllä, että homma tuntuu melkein liian yksinkertaiselta.

Muutama viikko sitten innostuin dragina eli naiseksi pukeutuneena esiintyvästä tiskijukasta ja taiteilijasta, joka on kotoisin pikkukaupungista lehtemme levikkialueelta. Sovin jutunteon viime tipassa. Olin valmiiksi Helsingissä tekemässä päiväkohtaisempia juttuja ja eräs toinen viikonvaihdeaiheeksi sopimani haastattelu yllättäen peruuntui.

Drag-dj:tä jututin ensin samalla, kun hän meikkasi klubin vessassa illan keikkaa varten. Toiseen kertaan kohtasin miehen arkitamineissa kahvilassa. Tämä oli kylläkin luksusta ja Helsinki-lisää. Yleensä maakuntalehden rytmissä ei haastateltavia jouda seuraamaan useampaan paikkaan.

Kun kättelin haastateltavaa ensimmäisen kerran, kirjoitin lehtiööni, että miehellä oli yllään erään suomalaisen urheilubrändiklassikon sininen tuulitakki, ja muovikassista pilkisti kissakuosia.

Tiesin heti, että nuo yksityiskohdat mainitsen jutussani. Heti kätellessä tehty huomio oikeastaan kiteytti koko herkullisen kontrastin urbaanin klubielämän ja miehen arkisen puolen välillä. Haastattelun lopussa mies kertoi harrastavansa metsässä samoilua kartan kanssa. Drag-diiva ja eräilijä, kuulostaa hyvältä, mietin.

Toinen herkullinen kontrasti oli Lontoossa ja New Yorkissa asuneen miehen kansainvälisyyden ja maaseututaustan välillä. Siksipä päätin kuljettaa jutun rakenteessakin noita ulottuvuuksia limittäin. Nykyhetkestä hypättiin joissakin kappaleissa nuoruuden Ylivieskaan ja asioihin, jotka olivat silloin samoin kuin nyt. Jo teini-ikäisenä mies laittautui paikalliseen diskoon ja koki olevansa niin paljon makeampi kuin muut.

 

Toisten juttujen lähtöasetelma on haastavampi. Tulee mieleen keihäänheittäjä Teemu Wirkkala, josta tein henkilöjutun Keskipohjanmaan viikkolehti Poreeseen syyskuussa 2008 sen jälkeen, kun hän oli tullut olympialaisissa viidenneksi. Wirkkala on myös lehden levikkialueen kasvatteja. Urheilusivuilla hän on tiuhaan esiintynyt kommentoimassa tuloksiaan.

Toimituksessa Wirkkala tiedettiin harvinaisen lyhytsanaiseksi haastateltavaksi; jonkinmoiseksi jurrikaksi. Toivotettiin onnea henkilöjutun tekoon.

Ennakkoasetelma innosti. Halusin saada Wirkkalasta irti jotain muutakin kuin yleensä. Varmistaakseni, että minulla on ainakin jotain, haastattelin aluksi Wirkkalan isää ja silloista valmentajaa keihäänheittäjän persoonasta ja taustasta.

Isä kertoi muun muassa, kuinka juniori Wirkkalan kanssa piti käydä treenaamassa jouluaattonakin. Halliin otettiin mukaan joululauluja. Muisto oli erityisen kuvaava tarina jutun kohteen tinkimättömyydestä. Yritin kuvailla tilannetta jutussani. Jouluharjoittelu päätyi myös ingressiin.

Wirkkala itse mainitsi heitelleensä joskus harjoitukseksi jopa rautakankia. Sen ympärille rakensin toisen tarinallisen tuokiokuvan, jolla jutun lopulta aloitinkin: maalailulla rautakangen kilahtelusta toholampilaisessa peltomaisemassa.

Lopulta keihäänheittäjä Wirkkala ei ollut yhtään hassumpi haastateltava. Valmentaja mainitsi hänen sarkastisen huumorintajunsa, jota pyrin sitaateissa valottamaan.

Sen verran sitä jurrikkaa Wirkkalassa kuitenkin oli, että vastausten referoimisen lisäksi päädyin kuvailemaan erityisen paljon miehen liikehdintää ja eleitä. Muun muassa sitä, miten hän oikoi niskaansa puolelta toiselle ja naurahti lähes aina kysymyksen jälkeen ennen kuin siihen vastasi. Lopulta kaikki sellainen tuntuu kuvaavammalta kuin se, että haastateltava selittäisi itse itsensä tyhjäksi. Varsinkin, kun jonkinmoisia henkilökuvia tehdään tiukalla aikataululla.

 

Maakuntalehdessä usein kukaan ei oikolue erikoistoimittajien juttuja. Yleensä tekele päätyy lehteen – otsikosta lopetuspisteeseen asti – täsmälleen siinä muodossa kuin sen on itse kirjoittanut. Työ on erittäin itsenäistä, yksinäistäkin, mikä osaltaan lietsoo epävarmuutta.

Toisaalta silloin on ehkä onni, että läpi prosessin kuitenkin joku kyseenalaistaa kaikki valinnat. Kirjoittaja itse siis.

 

Kuka?

  • Kaisa Hahto, 31, Kokkola. Harrastaa juoksua, tanssia ja kuorolaulua.
  • Humanististen tieteiden kandidaatti, gradua vaille maisteri. Sanomalehti Keskipohjanmaan viikonvaihdetoimittaja vuodesta 2008. Palkitun viikkolehti Poreen toimittajana koko ajan, kun lehti ilmestyi eli vuodet 2007–2008. Keskipohjanmaan uutistoimittajana vuodet 2005–2007.
  • Finalisti Sanomalehtien liiton Paras juttu -kilpailussa vuonna 2009 (sekä ajattomien juttujen että ympäristöjuttujen sarjassa).
  • On erityisen kiinnostunut kerronnallisesta journalismista ja nauttii eniten pitkistä jutuista.

 

Vinkit

  • Ihannetilanteessa perehtymiseen, ideointiin, havainnointiin ja jutun viimeistelyyn olisi tietysti viikkotolkulla aikaa. Tosielämässä voi varmaan vain tehdä parhaansa niillä resursseilla, jotka on.
  • On helpompi tehdä juttu aiheesta, joka lähtökohtaisesti innostaa. Toisaalta matkan varrella voi kiinnostua vaikka mistä.
  • Yksityiskohdilla on helppo pelata. Vanha lause toimii: älä kerro vaan näytä.
Kommentit