Sulje

Elina Venesmäki

Haastetaan päättäjät!

journalismi

Suomessa toimittajat eivät osaa ilmastonmuutosjournalismia. The Guardian, der Spiegel ja muun muassa suunnilleen kaikki ruotsalaiset lehdet ovat monta askelta edellä.

Onko näin vai tuntuuko vain siltä? Miksi seurasin esimerkiksi viime syksyn Varsovan ilmastokokouksen tapahtumia lähinnä sosiaalisesta mediasta ja ulkomaisista nettilehdistä?

Tutkija Risto Kunelius Tampereen yliopistosta vahvistaa, että ero on silmin havaittava. Suomessa ilmastonmuutoksesta puhutaan edelleen hyvin vähän. Kunelius on tutkinut median ilmastouutisointia vuosia. Ei Suomi toki ainoa asiassa hiljainen ole, mutta ero vaikkapa Yhdysvaltoihin on suuri.

Selityksen, ainakin yhden sellaisen, Kunelius löytää poliittisesta kulttuuristamme. Suomessa lähes kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos on todellinen ja vakava asia ja se pitäisi torjua. Siihen se sitten jääkin, eikä keskustelua juuri synny.

Suomessa lähes kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos on todellinen ja vakava asia ja se pitäisi torjua. Siihen se sitten jääkin, eikä keskustelua juuri synny.

Joissain maissa, etenkin Australiassa poliittinen järjestelmä on niin polarisoitunut, että ilmastonmuutoskysymys on vaikuttanut taustalla pääministerivaihdoksissa. Kun aihe on tärkeä osa vaalikamppailuja, aihe läpäisee samalla yhteiskunnallisen keskustelun kaikilla tasoilla.

Mieleeni on jäänyt tiedotustilaisuus vuoden 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Kysyin silloiselta ympäristöministeriltä Paula Lehtomäeltä, miksi Suomi ei edes pyri sellaisiin päästövähennyksiin, jotka pitäisivät pienet saarivaltiot pinnalla.

Kysymykseni oli ehkä pikkuisen epäsovinnainen, mutta sopiva silloin edustamalleni Fifi-verkkolehdelle. Muut paikalla olleet tiedotusvälineet olivat kiinnostuneita siitä, miten Suomen neuvottelut teknisesti etenevät. Suomen tavoitteita ei kyseenalaistettu.

Tätä Kunelius selittää niin, että toimittajat ovat mukana itsepetoksessa, jossa puhutaan kahden asteen rajasta, vaikka rajassa pysyminen näyttää yhä utopistisemmalta. Poliitikot, virkamiehet ja media haluavat pitää YK-prosessin edes jollakin tavalla voimissaan. Ei uskalleta vaatia tarpeeksi, koska se olisi liikaa pyydetty.

Samalla on vaikea sanoa, että joku ei tee tarpeeksi, kun kuitenkin paljon tehdään ja aina joku muu tekee vähemmän. Yleensä mokannutta ministeriä tai yritysjohtajaa on helpompi syyttää ja vaatia tilille kuin ilmastotoimien päättäjiä. Kööpenhaminassa Lehtomäkikin vastasi, että kyllä Suomi ja EU tekevät, kunhan muutkin.

Paljon enemmän media voisi kuitenkin tehdä. Ilmastonmuutos voisi olla mukana kaikessa, ja toimittajat voisivat hyvin kyseenalaistaa ainakin paikallisia toimia.

Kun Helsinkiin rakennetaan uusi kerrostalo, jonka energialuokka on nipin napin hyväksyttävä, toimittaja voisi kysyä rakennuttajalta, miksette tehneet parempaa.

Kun Helsinkiin rakennetaan uusi kerrostalo, jonka energialuokka on nipin napin hyväksyttävä, toimittaja voisi kysyä rakennuttajalta, miksette tehneet parempaa. Paikallisia energiayhtiöitä voisi vaatia luopumaan fossiilienergiasta. Haastamiselle olisi runsaasti kohteita. Samalla media tulisi osoittaneeksi, että ilmastonmuutoksella on syynsä ja niihin voidaan puuttua.

Toki kysymyksen polarisoinnissa on puolensa. Australiassa valtaan nousi juuri liberaalipuolueen Tony Abbott. Hän on herättänyt huomiota sanomalla, että ilmastonmuutospuhe on roskaa.

> Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi.

Kommentit