Ajatellaan tilanne, jossa työntekijälle esitellään työkalut, mutta ei kerrota, miten niitä käytetään.
Lopputuloksen voi arvata.
Silti tämä on todellisuutta suomalaisissa toimituksissa. Moni toimittaja on livahtanut korkeakoulusta ilman syventymistä haastattelemiseen. Onhan opittavaa muutenkin paljon.
Toimituksissa oletuksena on, että jokainen toimittaja osaa haastatella. Lisäksi haastattelemista pidetään usein henkilökohtaisena, jopa salamyhkäisenä asiana, joka on osa tiedonhankintataitoja. Eihän kysymysten esittäminen niin vaikeaa ole.
Tämän kulttuurin seurauksena Suomessa on paljon toimittajia, jotka eivät ole koskaan järjestelmällisesti pohtineet kysymysten asettelua tai haastateltavien kohtaamista, valtaa ja vuorovaikutusta. Sen näkee ja kuulee.
Tekemäni Avoin kysymys -podcast on julkaistu tänä syksynä Yle Areenassa. Haastattelen sarjassa haastattelijoita haastattelemisesta ymmärtääkseni minulle toimittajana keskeistä työkalua ja journalismin lajia paremmin. Kuvaavaa on, että vain yksi kahdeksasta eturivin haastattelijasta kertoi saaneensa haastattelemiseen koulutusta.
Twitterissä ja yksityisviesteinä saamani palautteen perusteella tilanne ei ole kentällä sen parempi. Opetus tulee kantapään kautta, jos ollenkaan.
Kollegat tai esimiehet eivät kuulu haastattelutilanteisiin, mutta se ei tee haastattelemisesta niin henkilökohtaista, etteikö sitä voisi arvioida tai analyyttisesti eritellä.
Haastattelu on monisyinen, lähtökohtaisesti keinotekoinen kohtaaminen, joka voi jäljitellä, performoida, tavoitella tai väistää todellisuutta. Toimittaja on se henkilö, jolla on vastuu lopputuloksesta. Toimittaja asettaa haastattelutilanteen ensisijaisen kehyksen.
Siksi toimittajia ei saa jättää yksin haastattelemisen kanssa.
Haastatteleminen tulisi nähdä taitona, jota voidaan kultivoida ja kehittää. Sitä pitäisi opettaa korkeakouluissa ja pohtia työpaikoilla, vaikka tekemisten tai tekemättä jättämisten erittely tuleekin toimittajan iholle. Kollegat tai esimiehet eivät kuulu haastattelutilanteisiin, mutta se ei tee haastattelemisesta niin henkilökohtaista, etteikö sitä voisi arvioida tai analyyttisesti eritellä.
Miten sitten tiivistäisin oppini haastattelemisesta sarjan tekemisen jälkeen?
Ensinnäkin kysymyksellä on väliä. Ammattilaiset vannovat avoimen kysymyksen voimaan syystä. Kannattaa haastaa itsensä tekemään pitkiäkin haastatteluita pelkkien avointen kysymysten avulla. Niin oppii tunnistamaan myös ne tilanteet, joissa suljettu kysymys toimii.
Toisekseen haastattelijan työ on ihmistyötä. Luottamuksellinen haastatteluilmapiiri ei synny itsestään, vaan vaatii aikaa, paneutumista ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Sosiaalisesta pelisilmästä on hyötyä, sillä usein haastattelijan tulee sopeutua ja valita roolinsa haastateltavan ja tilanteen mukaan.
Kolmanneksi maailmassa ei ole vain yhtä tapaa haastatella. On monta tapaa olla hyvä haastattelija. Siksi kaikkein tärkeintä on, että toimittaja tietää mitä tekee ja miksi. Jo sillä pääsee pitkälle.