Journalistit Suomessa vaikuttavat olevan yhtä mieltä siitä, että on tärkeää ratkaista naisten aliedustus mediassa. 50:50-tavoitteeseen pyrkivät niin Helsingin Sanomat kuin Yle. Mutta onko tämä ainoa aliedustus, joka meidän pitää korjata?
Z-sukupolvi tuo keskusteluun lisää näkökulmia. Noin vuosina 1995–2010 syntyneet nuoret ovat kasvaneet maailmassa, jossa 13-vuotias voi nousta satojentuhansien seuraamaksi vaikuttajaksi ja jossa monet yhteiskunnalliset liikehdinnät ovat voimistuneet sosiaalisessa mediassa. #MeToo #FridaysforFuture
Perinteisten auktoriteettien kuten journalististen medioiden sijaan monet nuoret hakevat tietoa vertaisiltaan. Greta Thunbergia kuunnellaan ilmastoasioissa, ja jos suosittu tubettaja kertoo videoilla mielenterveysongelmistaan, häneltä kysytään yksityisviestillä apua omiin ongelmiin. Mimmit sijoittaa -podcastin parikymppiset Pia-Maria Nickström ja Hanna Tikander antavat kasvot sijoittamiselle ja ovat luoneet yhteisön, jossa osingot ja rahastot eivät tunnu kaukaisilta asioilta opiskelijoille.
Samaistuttavuus synnyttää luottamusta ja merkityksellisyyttä. Tunteen, että tuo ihminen tietää, mitä käyn läpi. Ajatus ei ole vieras vanhemmillekaan ikäluokille, mutta Z-sukupolvella samaistumisen merkitys korostuu.
”Tutkijoille, viranomaisille ja muille ammattilaisille on paikkansa myös nuorten kuluttamassa mediassa. Väitän kuitenkin, että paras asiantuntija ei ole aina se, joka tietää eniten.”
Mitä tämä tarkoittaa toimittajille?
Ainakin sitä, että haastateltavien ikää on syytä pohtia yhtä tarkasti kuin sukupuoltakin. Ketä pidämme pätevänä? Kenen mielipidettä kysymme? Lasketaanko asiantuntemus työvuosissa? (Ja mitä sukupuoleen tulee, binäärinen jako naisiin ja miehiin ei ole zetojen juttu!)
”Nuoret suhtautuvat asioihin eri tavalla kuin aikuiset, joten jos kaikki kirjoitetaan vain aikuisten näkökulmasta, emme kiinnostu kunnolla edes niistä itseämme kiinnostavista aiheista”, kommentoi eräs vastaaja tutkimuskyselyssä, jonka toteutimme Jyväskylän yliopiston kanssa osana Demin toimituksen vetämää #nuoretmyös-hanketta.
Erityisesti ilmastonmuutos, mielenterveys, koulutus, syrjintä ja harrastukset ovat aiheita, joihin toivotaan enemmän nuorten näkökulmia. Tärkeistä asioista pitäisi puhua tavalla, joka liittyy koululaisen tai opiskelijan arkeen. Usein viesti välittyy parhaiten nuorelta nuorelle.
Tämän ei tarvitse johtaa asiantuntijoiden hylkäämiseen. Tutkijoille, viranomaisille ja muille ammattilaisille on paikkansa myös nuorten kuluttamassa mediassa. Väitän kuitenkin, että paras asiantuntija ei ole aina se, joka tietää eniten.
Voisiko joskus sopivin lähde olla vastavalmistunut, jonka muistot teini-iästä eivät ole haalistuneet? Tai opiskelija, jolla ei ole vielä titteliä nimensä perässä, mutta joka on kartuttanut osaamistaan vapaa-ajalla?
Kiinnostus syttyy, kun journalismissa on nuorelle samaistumispintaa. Hyvä asiantuntija ei ota itseään liian tosissaan, mutta suhtautuu vakavasti nuorten kysymyksiin. Hän puhuu sanoilla, jotka on helppo ymmärtää – videohaastatteluissa toimittaja ei edes voi ryhtyä jargon-nuori-tulkiksi.
Tällainen haastateltava helpottaa myös journalistin työtä. Tehtäväksemme jää esittää nuoria askarruttavat kysymykset.
