Toimituksissa on kuluneena vuonna jouduttu käsittelemään paljon journalisteihin kohdistuvaa vihapuhetta eri somealustoilla. Toistaiseksi vähemmän on puhuttu siitä, millä alustoilla toimittajan kannattaisi enää edes olla.
Tänä syksynä on käynyt yhä selvemmäksi, että entisestä Twitteristä, nykyisestä X:stä, on tullut toimitustyössä lähinnä rasite.
Aiemmin toimituksissa koettiin vähintäänkin henkistä pakkoa olla läsnä X:ssä uutisseurannan vuoksi. Alustalla on aiemmin kiistatta myös käyty vilkastakin keskustelua journalismista ja journalistisista valinnoista. Tälläkin on vuosien varrella ollut arvonsa.
Nykyisin X:stä voi kuitenkin sanoa olevan toimittajalle kokonaisuutena enemmän haittaa kuin hyötyä. Kommentoinnin ilmapiiri on niin myrkyllinen, ettei kukaan voi saada siitä työhönsä aidosti uutta virtaa, vaikka oma nahka olisi miten paksu. Luovuus ja vapaa uusi ajattelu on haettava muualta. Sekavien keskustelujen ja kärjekkäiden mielipiteiden pitkällinen seuraaminen työajalla on myös suoraan pois muusta journalistisesta työstä. Lisäksi vapaa-ajallakin kaikkien meidän kannattaisi palautua henkisesti aivan muilla keinoin.
Siksi on helppoa kehottaa omaa toimitusta yksinkertaisesti vähentämään läsnäoloa poleemisessa somessa. Sen sijaan että koko ajan miettisimme, miten olemme X:ssä läsnä kuormittumatta ja ”oikein”, tai miten vastaamme siellä esitettyyn satunnaiseen kritiikkiin.
”On helppoa kehottaa omaa toimitusta yksinkertaisesti vähentämään läsnäoloa poleemisessa somessa sen sijaan, että koko ajan miettisimme, miten olemme X:ssä läsnä kuormittumatta ja oikein.”
Osin X:ää on toki edelleen hyvä silmäillä. Johtavat poliitikot eivät ole alustaa täysin jättäneet, eikä siksi esimerkiksi politiikan toimituksille voi vielä suositella sen täyttä sivuuttamista. Toimitusten johdolla on myös oma erityinen velvollisuutensa seurata, kohdistuuko palvelussa omiin toimittajiin uhkailua tai vihapuhetta etenkin korkean profiilin edustajilta.
Minkä sosiaalisen median sitten pitäisi olla pikemminkin journalistien huomion kohteena? Vastaus on Tiktok.
Yksikään päätoimittaja ei tietenkään voi eikä halua pakottaa toimittajiaan Tiktokiin, jonka omistus on Kiinassa. Tiktokissa on muitakin epäilyttäviä ulottuvuuksia. Siellä leviää väärää informaatiota ja väärennettyä aineistoa niin kuin X:ssäkin.
Tiktokin merkitys nopean videokerronnan kehittymisessä on kuitenkin juuri nyt aivan valtava. Lyhyen videon journalistiset mahdollisuudet ovat suuret, ja missään kehitys ei kerronnassa ole niin nopeaa kuin Tiktokissa. Yksikään kaupallinen media ei voi ummistaa tältä silmiään. Eikä siltä ole ummistanut silmiään myöskään julkisen palvelun Yle, joka panostaa alustaan verovaroin voimakkaasti. Vaikkei olisi Tiktokissa, sitä kannattaa havainnoida.
Tiktok on nopeasti noussut myös kiinnostavaksi suomalaisen arjen dokumentoijaksi. Siinä missä ex-Twitterissä vellovat lähinnä nopeasti purskaistut mielipiteet, Tiktokissa näkyy elämä paljon moninaisemmalla tavalla. Suomi-Tiktok on täynnä maanviljelijää, kalmasiivoojaa, opettajaa, poliitikkoa, remontoijaa. Jaetaan vinkkejä, kerrotaan tunteista, esitellään erilaista arkea.
On tärkeää huomata, kun alustat luhistuvat, ja uskaltaa silloin siirtää huomio muualle. Eniten huomio tulee tietenkin pitää omassa alustassa ja omassa journalismissa.
