Tilaa Uutiskirje!

Antaa kustin polkea

Näkökulmat

Tällä kertaa kissan nosti pöydälle Kainuun Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki.

Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen totesi hiljattain julkaistussa tilinpäätöksessä, että vuosi 2015 oli Posti Groupille vaikea. Malisen mukaan Postin kirjeiden ja lehtien jakelussa volyymien lasku vähensi liikevaihtoa 75 miljoonaa euroa. Toimitusjohtajan viesti on tärkeä keskustelunavaus nyt, kun postilakia ollaan sorvaamassa uusiksi. Pitääkö taistella alenevaa liikevaihtoa vastaan vai luovuttaa?

Yksi avainkysymyksistä on, pitääkö Postilla säilyttää 5-päiväinen jakeluvelvoite. Pitää ehdottomasti. Perustelen myöhemmin, mutta puretaan ensin lähtötilanne.

Heikki Malisen viestistä saa helposti sen virheellisen kuvan, että Postin ydinbisneksen liikevaihto laski viime vuonna 75 miljoonaa euroa. Ei laskenut. Postipalveluiden liikevaihto laski 25 miljoonaa euroa.

Erotus puheiden ja raportoidun liikevaihdon välillä johtuu osaltaan siitä, että Posti kompensoi volyymien laskua hintojen korotuksilla ihan kuten mikä tahansa muukin yritys tekisi. Lisäksi volyymien aleneman taustalla on myös se, että Posti on itse irtisanonut ja luopunut sanomalehtien varhaisjakelusopimuksista. Näin tapahtui Kainuussakin vuonna 2014.

Olemme silti tärkeä asiakas Postille. Joka viides Kainuun Sanomien tilaaja saa lehtensä Postin jakamana. Kaikkiaan Suomessa jaetaan vuosittain noin 120 miljoonaa lehteä Postin peruspalvelussa. Lisäksi Posti vastaa irtisanomisten jälkeenkin useiden maakuntalehtien varhaisjakelusta. Ei liene kovin kaukana oikeasta, kun väitän, että kaupalliset sanomalehti- ja aikakauslehtiyhtiöt maksavat Postille vuosittain 50–100 miljoonaa euroa. Tuomme leivän jopa tuhansille Postin työntekijöille.

”Postin kirjeet pitää ottaa samaan varhaisjakeluun kuin lehdetkin.”

Posti on huolissaan perinteisestä etanapostista, mutta samaan aikaan juuri se tekee yhtiössä kaikkein kovinta tulosta – sekä euroina että suhteellisesti. Viime vuonna Postipalveluiden kertaeristä puhdistettu liiketulos oli 56 miljoonaa euroa eli lähes 8 prosenttia liikevaihdosta. Kannattavuus on samaa tasoa kuin Neste Oilin. En ole kuullut Postin olevan huolissaan Venäjästä, jossa se teki viime vuonna yli viisi miljoonaa euroa tappiota!

Jos Postilta viedään pois 5-päiväinen jakeluvelvoite, mikään mahti maailmassa ei pysty ylläpitämään lehdille elintärkeää jakeluverkostoa. Tämä iskisi rajusti sekä päivittäin että harvemmin ilmestyviin sanoma- ja aikakauslehtiin, koska jakelupäivät vaihtelisivat. Silloin meidän pitäisi tällä viikolla painaa Suomussalmella jaettava Ylä-Kainuu tiistaiksi ja Sotkamo-lehti keskiviikoksi. Ensi viikolla lehdet tehtäisiin ehkä maanantaiksi ja torstaiksi. Kainuun Sanomat jaettaisiin Hyrynsalmella tiistaina, Ristijärvellä keskiviikkona ja Puolangalla perjantaina. Täysin abdsurdia. Koko lehtikustantamisen logiikka murenisi.

Ei tapeta lypsävää lehmää vaan etsitään mieluummin järkeviä ratkaisuja näköpiirissä oleviin ongelmiin. Postin kirjeet pitää ottaa samaan varhaisjakeluun kuin lehdetkin. Posti voisi hoitaa Kelan korvaamia henkilökuljetuksia. Lehtikustantajilla ja Postilla on saumaa hedelmälliseen yhteistyöhön niin, että jakeluverkosto pysyy pystyssä. Tehokas jakelu on myös digitalisoituvan yhteiskunnan etu.

Pidetään siis lypsylehmä hengissä ja annetaan Kustin polkea, sillä se Postikin kulkee – eteenpäin.

Lisää aiheesta