Tilaa Uutiskirje!

Alma luo uutta sisältöalustaa – tarkoitus nousta kansainvälisen tason toimijaksi

Alueellisen median ongelmiin haetaan ratkaisuja kokeilu kerrallaan, aluksi Satakunnan Kansassa ja Jämsän Seudussa.

Reviiri-palvelu hyödyntää paikkatietoja ja kohdentamista. Kuva: Alma Media||
Ajankohtaiset

Alma Median maakunta-, paikallis- ja kaupunkilehdille viime vuosi ei ollut erityisen hyvä.

Ryhmän liikevaihto laski, ja vaikka mainosmyynti digissä kehittyi markkinaa paremmin, se ei kattanut menetyksiä printissä. Liikevaihdosta vain 7 prosenttia tuli verkosta.

Yhtiö hakee ratkaisua vaikeuksiin rakentamalla uutta ”ylivertaista” paikallisen sisällön media-alustaa, Reviiriä. Sen on tarkoitus nostaa Alma kansainvälisen tason alueellisen median toimijaksi.

Digitaalisen liiketoiminnan johtajan Jussi Maaniityn mukaan haussa on myös kokonaan uutta liiketoimintaa: kehitteillä olevaa ohjelmistotuotetta tarjotaan myös muille ja mahdollisuuksien mukaan vientiin.

Maaniityn mukaan Reviiri on tutkimusvaiheessa, eikä lopputuotteesta voi sanoa vielä mitään tarkkaa.

”Pyrimme ohjelmistoratkaisuun, jolla olisi niin paljon käyttäjiä, ettei sen ylläpitäminen tule liian kalliiksi.”

Palvelu kuitenkin pyrkii hyödyntämään paikkatietoja ja sekä mainonnan että journalistisen sisällön kohdentamista ja valikointia eri kuluttajille. Tässä voidaan hyödyntää koko Alman lehtien verkostoa.

– Jokainen paikallislehtemme perustuu jo nyt samaan tekniseen ratkaisuun kuin Aamulehti, niillä on samat työkalut ja ominaisuudet. Pyrimme ohjelmistoratkaisuun, jolla olisi niin paljon käyttäjiä, ettei sen ylläpitäminen tule liian kalliiksi, Maaniitty avaa.

Jo viime keväänä aloitetun projektin kokonaiskustannukset ovat 1,4 miljoonaa euroa, mistä Tekesin innovaatiotuki kattaa 0,6 miljoonaa.

– Rakennamme erilaisia pilotteja, joista opimme koko ajan uutta, Maaniitty sanoo.

– Pieniä voittoja voi tulla jo matkan varrella, yksi sellainen on meidän sisältömarkkinoinnin työkalu.

Helmikuun alussa Satakunnan Kansassa alettiin testata uutta työkalua, jolla mainostajat voivat pian itsekin lisätä artikkelinsa verkkopalveluun.

Tarkistuksen jälkeen sisältö näkyy responsiivisilla sivuilla ja sovelluksessa uutisvirran seassa – ikään kuin muutkin jutut mutta JSN:n ohjeiden mukaan merkittynä.

Alma Regionsin myyntijohtajan Kimmo Ilmavirran mukaan natiivimainonnalle on nyt entistä enemmän paikkoja ja sen näyttämisessä hyödynnetään automatiikkaa.

”Näen tässä valtavasti potentiaalia paikallismediassa. Jos sisältö on paikallista ja kiinnostaa lukijoita, se toimii varmasti hyvin myös mainontana.”

– Aiemmin mainostajan artikkelien tuottaminen vaati huomattavasti enemmän käsityötä, eikä se ollut kustannustehokasta paikallislehdissä.

Maaliskuussa työkalu leviää kaikkiin Alman alueellisiin lehtiin.

– Näen tässä valtavasti potentiaalia paikallismediassa. Jos sisältö on paikallista ja kiinnostaa lukijoita, se toimii varmasti hyvin myös mainontana, Ilmavirta sanoo.

Konsernissa tutkitaan paraikaa myös sisältömarkkinoinnin mallia, jossa mainostaja ostaa esimerkiksi koko Alma-verkostosta ohjauksen omille verkkosivuilleen. Perinteisen bannerin sijaan ohjaus tapahtuu kuvan, otsikon ja ingressin avulla.

– Data kertoo, että klikkiprosentit ovat huomattavasti korkeammat kuin bannerimainonnassa, Kimmo Ilmavirta sanoo.

Yksi pilotti on käynnistymässä paikallislehti Jämsän Seudussa. Tällä hetkellä lehdessä rekrytoidaan testiryhmää, jolle se esittää erilaisia visioita.

”Olen varma, että valtakunnallinen aineisto ei aiheuta paikallislehden verkkopalvelussa yhtä voimakasta reaktiota kuin se välillä aiheuttaa painetussa paikallislehdessä.”

Ryhmä koostetaan lehden tilaajista ja verkkopalvelun lukijoista, entisistä asiakkaista sekä henkilöistä, jotka eivät ole koskaan tilanneet lehteä. Jälkimmäisen ryhmän jäseniä haetaan Facebookissa.

Päätoimittaja Mikko Lindroosin mukaan yhtenä peruskeissinä tutkitaan, miten Alma Median muiden lehtien sisältö sopisi paikallislehden palveluun.

– Paikallisuus on tietysti aina etusijalla, mutta olen varma, että valtakunnallinen aineisto ei aiheuta paikallislehden verkkopalvelussa yhtä voimakasta reaktiota kuin se välillä aiheuttaa painetussa paikallislehdessä, Lindroos sanoo.

Jämsän Seudun verkkosisällöt ovat kovan maksumuurin takana. Lindroosia kiinnostaakin esimerkiksi myös, mistä asiakkaat ovat valmiita verkossa maksamaan.

Dialogia käydään verkon välityksellä toukokuun loppuun saakka.

> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast