Sulje

Reetta Räty

Aina kun mahdollista, haastateltava pitää tavata

haastattelu

… vastaa sähköpostitse.

… kertoo puhelimessa.

…selittää Zoom-sovelluksen kautta.

Keväässä 2020 oli yksi hyvä puoli: pandemia iski nyt, kun suuren osan toimitustyöstä voi tehdä etänä. Toimituksissa taivuttiin hetkessä turvalliseen tapaan tehdä journalismia. Se tarkoitti, että emme tavanneet toisiamme emmekä usein myöskään haastateltavia.

Samalla vahvistui kehitys, joka vaikuttaa journalismiin monin tavoin.

Yhä vähemmän tavataan ihmisiä, yhä enemmän ollaan koneen ääressä.

Tietenkin on tilanteita, joissa puhelin, Zoom, Teams tai vastaava on ainoa tapa päästä ihmisen puheille aikataulun, paikan tai pandemian takia. Ongelma on, että tapa valuu, on jo valunut, tilanteisiin, joissa voitaisiin tavata. Kun työt on totuttu tekemään deskistä, ne tehdään deskistä silloinkin, kun olisi syytä lähteä ulos.

Kyse on työkulttuurista ja itseymmärryksestä: onko tarkoitus saada sitaatteja vai kohdata kokonainen ihminen?

”Onko sähköpostitse tehty haastattelu haastattelu?”

Materiaali on erilaista riippuen siitä, onko tavattu vai ei ja missä on tavattu. Eri tilanteisiin sopivat eri keinot. Huoleni on: pysytellään etäällä silloinkin, kun kannattaisi ja voisi olla läsnä.

Ei ole aikaa, minulle sanotaan, kun puhun siitä, miten tärkeää on lähteä ulos, jos ei tee vain deskityötä. Mutta onhan sekin hankalaa, jos pitää tehdä elämänmakuisia juttuja vähistä aineksista, pelkkien puhelinhaastattelusitaattien varassa. Silloin tyytyy helposti kirjurin osaan.

Onko sähköpostitse tehty haastattelu haastattelu?

Meilitse voi toki kerätä tai tarkentaa tietoja, saada lausunnon tai kommentin, haalia taustoja – mutta haastattelu vaatii jatkokysymyksiä, tarkennuksia, jankkaamista, syventämistä, esimerkkejä, palaamista alkuun: Avaa vielä sitä, kun… Mitä se tarkoitti, että..? Yleisellä tasolla joo, mutta mitä sä ajattelet tästä?

Itse suosin kesällä videopuheluita, jos ulkona tapaaminen ei onnistunut. Videolla voi pyytää edes kierroksen mökillä tai kysellä, onko sulla tosiaan kolme Tuntematonta sotilasta kirjahyllyssä…

Sekin on ihan reilua, että jos kysyy ihmiseltä vaikeita, kiusallisia tai intiimejä kysymyksiä, katsoo häntä samalla silmiin.

Siihen on syynsä, että osa haastateltavista vastaa kysymyksiin mieluiten kirjallisesti. Saa päättää, mihin vastaa ja välttyy jatkokysymyksiltä. Vastaukset voi kirjoittaa kaveri, tai konsultti. Kirjoitetut vastaukset ovatkin usein sellaisia, joita pitäisi ehdottomasti tarkentaa: siis mikä ”asiakasrajapinta”? Tai: sano nyt ihan suoraan, mitä tarkoitat!

Voi olla valaisevaa meilata tai tsättäillä haastateltavan kanssa. Ihmisille sopivat eri tavat jutella ja ajatella. Mutta kun seuraa ystävää muotoilemassa ”haastatteluvastauksia” sähköpostihaastatteluun, tajuaa, että jutun tekotavan motiivi on haastattelijan mukavuudenhalu tai työtavat, ei korona tai kiire. Häviäjä on journalismi.

Kun vedän koulutuksia tai ideointisessioita journalisteille, kysyn usein, mikä työssä on parasta, mitkä ovat kunkin draiverit, kuten sanotaan.

Suurin osa vastaa: saa tavata niin erilaisia ihmisiä.

Emmehän luovu tästä parhaudesta vapaaehtoisesti?

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit