Sulje

Ari Heinonen

Äänijournalismi kerää uskollista yleisöä

verkko

Verkkolehdissä on tekstiä, kuvaa, multimediaa – mutta harvemmin äänijournalismia. Maailmalla podcastit ovat nyt trendin harjalla. Audio-ohjelmat keräävät yleisöä sosiaalisesta mediasta.

Podcastit eivät suinkaan ole kuolleet vaan kokevat uutta tulemistaan. Ja nyt niillä olisi jopa tuottonäkymiä.

Näin katsoo Columbia Journalism Review’n (CJR) kolumnisti Ann Friedman. Hän perustaa arvionsa paitsi omaan kokemukseensa podcastien tekijänä myös muualta poimittuihin esimerkkeihin.

Kyse on pitkälti siitä, että podcastit kytketään nykyään osaksi sosiaalista mediaa. Podcast ei enää ole yksinään bittiavaruudessa kelluva tuote vaan sisällöllinen keskiö, jonka ympärille kootaan aktiivista yleisöä. Tämä tapahtuu esimerkiksi perustamalla podcasteina lähetettäville ohjelmille omat Twitter- tai Facebook-tilit keskustelua varten.

Podcast on hyvä sisältöformaatti liikkuvalle ihmiselle. Älypuhelinten sovellukset tekevät vastaanoton helpoksi, ja äänitiedostot soveltuvat hyvin kulutukseen missä ja milloin vain. Mobiilisti käytettävät sosiaalisen median toiminnot sopivat hyvin kuvioon.

Luontevinta audiojournalismi on tietenkin perinteisille radioille. Yhdysvaltalainen National Public Radio (NPR) on hyvä esimerkki siitä, kuinka juuri podcasteja tarjotaan yleisölle tarttumapintoina omaan mediaan. NPR:n kokemus on, että menestyäkseen podcastien avulla median on luotava niiden ympärille läsnäoloa sosiaaliseen mediaan. NPR:n tekemisistä voi ottaa ilmaista oppia, sillä yhtiön Social Media Deskin sivulla kerrotaan hyödyllisiä kokemuksia äänijournalismista.

Kun mieluisa podcastin tekijä löytyy, sen tarjontaa seurataan säännöllisesti. Äänijournalismi on siis varteenotettava tulolähde.

Toki myös verkkolehdet tuottavat äänijournalismia. Esimerkiksi naapurissamme Dagens Nyheter on luonut audio-ohjelmia. Mukana on haastatteluja, keskusteluja ja reportaasityyppisiä esityksiä. Wall Street Journalin podcasteissa on päivittäisuutisia ja viikoittaisia katsauksia muun muassa talous- ja urheiluteemoihin. Guardianilla on audio-osio, jossa tarjolla on paitsi uutisiin liittyviä podcasteja myös äänijuttuja kulttuurista ja urheilusta. El Paísin podcast-osaston jutut yhdistävät tekstiä, kuvaa ja audiota.

Monet lehdet ovat silti vähät välittäneet tästä verkkojournalismin lajista. Uudet näkymät saattavat kuitenkin antaa aihetta uusiin pohdintoihin.

Virikkeenä voi toimia se, että podcastien avulla on mahdollisuus saavuttaa kiinteä yhteys yleisöön. CJR:n Friedman nimittäin perustelee juttutyypin taloudellisia mahdollisuuksia viittaamalla tutkimuksiin, joiden mukaan kuuntelijat ovat taipuvaisia uskollisuuteen. Kun mieluisa podcastin tekijä löytyy, sen tarjontaa seurataan säännöllisesti ja usein. Pod-castit ovat siis potentiaalisesti myös varteenotettava tulolähde medialle kuin medialle. Haitaksi ei ole sekään, että niiden tuottaminen ei ole järin kallista puuhaa.

 

Journalistit yli rajojen

Kun uutisaiheet ovat isoja ja ylikansallisia, yhteistyöllä saadaan näyttäviä tuloksia.

European Journalism Observatoryn julkaisussa kirjoittava Alexandre Léchenet kertoo, että esimerkiksi HSBC-pankin veronkiertouutisen tuottamisessa oli mukana journalisteja 45 maasta. Mukana oli laatulehtiä, kuten Le Monde ja Guardian, mutta dataa penkoivat myös monet näiden toimitusten ulkopuoliset. Apua tuli muun muassa kansainväliseltä tutkivien journalistien järjestöltä.

Yksittäiselle toimitukselle urakat olisivat olleet ylivoimaisia, mutta kun aineistot ovat digitaalisessa muodossa ja verkon kautta jaettavissa halukkaille avustajille, projektit onnistuivat. Léchenet pitää rajat ylittävää journalismia vastauksena niin politiikan kuin rikollisuudenkin globalisoitumiseen. Toimitusten yhteistyö täydennettynä osaavalla joukkoistamisella voisi olla yleisölle eduksi myös kansallisella tasolla.

 

Some nielaisee lehdet

Facebook neuvottelee tiettävästi New York Timesin ja National Geographicin kanssa siitä, että lehtien sisällöt olisivat sosiaalisen median palvelun sisällä. Ei siis vain niin, että Facebook-linkin kautta mennään lehtien omille sivuille.

Eivät verkkolehdet itseään tietenkään lakkauttaisi, mutta yleisövirtojen annettaisiin osin jäädä Facebookiin. Järjestely ei tule olemaan helppo, sillä ratkaistavana on esimerkiksi osapuolten oikeus mainostuloihin ja se, kuka saa käyttöönsä kävijädatan. Kiinnostava kysymys on sekin, millaiseksi lehti tulevaisuudessa miellettäisiin: erilliseksi paketiksi vai eri puolilla verkkoa oleviksi sisällöiksi.

Toinen esimerkki uutismedian ja sosiaalisen media kaveeraamisesta on Washington Postin ja Flipboardin syvenevä yhteistyö.

Post tuottaa vain Flipboardiin sarjan erikoisreportaaseja Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjoista. Tässäkin yhteistyössä perinteinen media asettaa sisältönsä sosiaalisen median suosittuun jakelukanavaan. Lisäksi sisällöt tuotetaan sovelluksen ehdoilla sen formaattiin. Post näyttää olevan vakuuttunut yhteistyöstä, sillä lehden toimituksellinen sisältö on toukokuusta lähtien kokonaisuudessaan Flipboardissa.

 

Tabletit ja phabletit

Juuri kun mediatalot ovat alkaneet oppia tekemään journalismia tableteille, trendiä aletaan kyseenalaistaa. Viime vuoden lopulla tablettien maailmanlaajuinen myynti laski ensimmäistä kertaa. Runsaan kymmenen prosentin lasku ei ole järin suuri, mutta rinnalla nousee älypuhelinten sekä tablettien ja älypuhelinten välimaastoon sijoittuvien phabletien suosio. Ei syytä huoleen, vakuuttaa Inma-julkaisuun kirjoittava Dirk Barmscheidt. Hänen mukaansa mediasisältöjä kannattaa edelleen suunnitella ja jaella tablettien kautta. Lukijoiden tottumus maksaa sovelluksista ja printtiä muistuttava käyttökokemus ovat yhä oivia asioita medioille.

Kommentit