Helsingin Sanomien kulttuurijournalismin määrä ja juttujen keskipituus kasvoivat vuosina 2011–2018. Kulttuurisivujen sisällön keskimääräinen laajuus kasvoi vuosikymmenen alusta vuoteen 2018 mennessä puolella broadsheet-sivulla, kun ilmoituksia ei huomioida.
- Fakta
- Tutkijat: Heikki Hellman ja Voitto Ruohonen.
- Tutkimus: Kirjallisuus kohtaa tabloidisaation. Pienempi sivukoko ja Helsingin Sanomien kulttuurijournalismin muutos. Media & viestintä, 42:4, Mevi ry, Tampere 2019.
- Aineisto: Yhteensä 2 715 painetun Helsingin Sanomien kulttuurisivujen juttua vuosilta 2011 ja 2016 sekä kulttuurijuttujen saama palstatila vuosilta 2017 ja 2018.
Tabloidiksi muuttuminen ei lyhentänyt juttuja vaan vähensi lyhyiden juttujen tarjontaa. Juttutyypeistä yleistyi tabloidiksi muuttumisen jälkeen selvimmin essee, kun taas kulttuurista tehtyjen uutisten, kolumnien ja kommenttien määrä väheni.
Helsingin Sanomien kulttuuritoimitusta itsekin vuosina 1989–2005 johtanut Heikki Hellman ja kirjallisuudentutkija Voitto Ruohonen tarkastelevat tutkimusartikkelissaan painetun Hesarin kulttuurijournalismin muutosta tabloidiksi muuttumisen seurauksena.
Vastoin kirjallisuuspiirien yleistä kritiikkiä kirjallisuusarvostelujen määrä ei ole Hesarissa vähentynyt, vaan kirjallisuus on saanut lisää palstatilaa teatterin ja klassisen musiikin kustannuksella. Feature- ja henkilölähtöisen journalismin määrä sekä taiteilijoita esittävien kuvien käyttö lisääntyivät, eli fokus siirtyi osittain taiteesta sen tekijöihin.
Kärjistäen voi sanoa, että kulttuurijournalismissa halutaan nyt kertoa tarinoita kirjailijoiden teosten takaa. Kehitystä vauhdittavat tekijöitä julkisuuteen ja julkkiksiksi työntävät kustantajat.
Tutkimuksen painopiste on tabloidiksi muuttumisessa, vaikka tuloksissa näkyvät myös digitalisaation ja journalismin muutoksen vaikutukset. Kulttuurijuttujen tyyppien määrällisessä vertailussa esimerkiksi näkyy selvästi uutisten väheneminen painetusta lehdestä. Päättelen tämän johtuvan uutisoinnin painottumisesta verkkoon, minkä vuoksi uutisia ei kannata painaa seuraavan päivän lehteen enää samassa laajuudessa.
”Kulttuurijuttujen yleinen vähentyminen on vahvistanut entisestään Helsingin Sanomien kulttuurikritiikkien painoarvoa ja lehden asemaa mielipidejohtajana. Monien mielestä asema on jo liiankin vahva.”
Kulttuurijournalismi on viimeisen kymmenen vuoden aikana vähentynyt maakuntalehdissä selvästi. Sisällöntuotannon ketjuuntumisesta on seurannut, että teoksista kirjoitetaan yhä vähemmän eri kritiikkejä. Tämä vähentää moniäänisyyttä.
Kulttuurijuttujen yleinen vähentyminen on vahvistanut entisestään Helsingin Sanomien kulttuurikritiikkien painoarvoa ja lehden asemaa mielipidejohtajana. Monien mielestä asema on jo liiankin vahva.
Aiemman kulttuurijournalismin tutkimuksen mukaan kulttuurisivuilta halutaan karkottaa elitistisyyden henki. Toimituksissa on päätelty, että korkeakulttuurista kiinnostunut eliitti ei Suomessa ole riittävän suuri kannattamaan koko väestölle suunnatun sanomalehden osastoa. Tämän seurauksena populaarikulttuurin käsittely kulttuurisivuilla on legitimoitunut ja toisaalta korkeakulttuurin käsittely popularisoitunut. Samalla populaarikulttuurin osuutta on lisätty korkeakulttuurin kustannuksella.
Painetun lehden tutkimus kertoo vain osan kulttuurijournalismin tarjonnasta ja sen muutoksesta. Jatkotutkimuksen kannalta olisi kiinnostava tietää, miten kulttuurijournalismin työnjako digijournalismin ja painetun lehden osalta on mielekkäintä tehdä.
Helsingin Sanomia luetaan yhä enemmän älypuhelimen näytöiltä. Diginatiivit ovat tottuneet lukemaan pitkiäkin juttuja näytöltä, kunhan käyttäjäkokemus on hyvä ja juttu mukaansa tempaava.
Digitaaliseen kulttuurijournalismiin sopivat erinomaisesti myös uudet, luovat kerrontavat, joissa tekstiä rikastetaan esimerkiksi äänillä, videolla, grafiikalla ja animaatiolla. Rikasteiden hyödyntämisen voi olettaa yleistyvän digityökalujen yksinkertaistuessa ja toimittajien ammattitaidon laajentuessa.
Kirjailijat ja kirjallisuuden tutkijat ovat kritisoineet sanomalehtiä, myös Helsingin Sanomia siitä, että kirjallisuuskritiikin määrä on vähentynyt ja kulttuurijournalismi on henkilöitynyt. Hesarin kulttuuritoimituksen esimies Aino Miikkulainen, miten vastaat kritiikkiin?
- Fakta
- Tekijä: Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies Aino Miikkulainen.
- Kokemus: Helsingin Sanomissa verkkouutispäällikkö vuodesta 2016. Aiemmin Demin toimituspäällikkö vuodesta 2012 ja toimitussihteeri vuodesta 2009. Aamulehden toimittaja vuodesta 2006. Yhteiskuntatieteiden maisteri, Tampereen yliopisto 2009.
– Kulttuurisivujen osuus Hesarissa on pysynyt isona, koska kulttuuri on lehdelle merkittävä painopistealue. Me emme todellakaan halua vähentää kritiikkien määrää ja teemme nykyisin myös isoja esseemäisiä kritiikkejä kirjoista. Lukeminen on suomalaisille tärkeä harrastus, ja kirjallisuus kiinnostaa. Haluamme nostaa lukemista monella eri tavalla.
Tutkimuksen mukaan kirjallisuuspiirien kritiikin toinen puoli pitää paikkansa, eli kirjailijoiden haastattelut ja feature-jutut ovat yleistyneet juttumuotoina. Minkä vuoksi?
– Tarinat kiinnostavat, ja journalismissa tarinallisuus on yleensäkin lisääntynyt. Tähän liittyy myös kirjallisuuden autofiktio-trendi, joka on vahvassa nousussa, eli kirjailijat nostavat itsekin persoonaansa esiin kirjoissaan.
– Kirjailijat ovat usein hyviä haastateltavia, joilla on paljon sanottavaa ja jotka uskaltavat ottaa kantaa. Haluamme tietysti tehdä journalismia, joka kiinnostaa lukijoita. Jos ihminen on pohtinut jotain asiaa kirjan verran, usein hänellä riittää aiheesta sanottavaa myös lehtijuttuun.
Taiteilijat valittavat, että heidän henkilökohtainen elämänsä kiinnostaa usein enemmän kuin heidän taiteensa. Mitä vastaat?
– Ymmärrän valituksen. Mutta jos alamme kertoa syväanalyysin kautta vain teoksista, se kiinnostaa valitettavasti paljon pienempää osaa lukijoista, kuin jutut, joissa tuodaan mukaan myös taiteen tekijä.
– Itse ajattelen, että tuomalla kulttuurijuttuihin lähestyttävyyttä pystymme tekemään kulttuuria tutuksi paljon laajemmalle osalle ihmisiä. Se palvelee myös tekijöitä, koska heidän teoksensa saavat laajempaa huomiota erilaisissa ihmisryhmissä. Juttujen kautta lukija saattaa innostua menemään taidenäyttelyyn tai lukemaan kirjan, jota hän ei olisi muuten lukenut.
Teit gradusi kulttuurijournalismista. Siinä yhtenä tutkimustuloksena oli, että Yle henkilöi ja dramatisoi kulttuuriaiheita suuren yleisön huomion saavuttamiseksi. Millaista on hyvä kulttuurijournalismi?
– Hyvä kulttuurijournalismi on tasapainottelua korkeakulttuurin sekä koukuttavuuden ja yleisen kiinnostavuuden välillä. Kulttuurijournalismia ei haluta tehdä vain oopperasta kiinnostuneelle eliitille vaan sitä tehdään mahdollisimman laajalle osalle ihmisiä.
Kuinka tärkeänä pidät kulttuurijournalismia maksavien tilaajien houkuttelussa ja sitouttamisessa?
– Uskon kulttuurijournalismin tärkeyteen. Uskon, että se, että Hesarissa tehdään kulttuurijournalismia isosti ja laadukkaasti, kiinnostaa suurta osaa lukijoista.
– Kulttuurijournalismissa jokainen juttu ei koskaan kiinnosta kaikkia. Kulttuurin alueeseen kuuluu myös paljon pienelle yleisölle tehtäviä juttuja, jotka ovat meille tärkeitä. Verkossa kuitenkin näkee konkreettisesti, että kulttuuriaiheet kiinnostavat.
