Juttusarjassa journalistit kertovat ideoinnistaan ja luovuudestaan digitaalisen journalismin aikakaudella.

“Minulla on puhelimessani pitkä lista, jonka nimi on Journalistiset juttuaiheet. Kerään aiheita sinne ja otan tarvittaessa tekoon. 

Liikun paljon yksin keskustassa museoissa ja kahviloissa, jolloin pystyn havainnoimaan ympäristöä. Juttukeikoilta tulee poikkeuksetta aina 1–2 uutta ideaa, jotka eivät syntyisi toimistossa tai somea selailemalla. 

Somesta pomppaavat ideat voivat tulla monien toimittajien mieleen, mutta itse ajattelen, että se mitä näen kentällä, on vähän originaalimpaa, sellaista mistä moni ei ehkä tajuaisi kirjoittaa. Oma taustani on kaupan alalta, jossa kohdataan päivittäin satoja ihmisiä, joten näen asioita ehkä vähän eri näkökulmasta kuin toimittaja, joka on valmistunut suoraan tälle alalle. 

Kun esimerkiksi olin Kampin kauppakeskuksessa tekemässä ravintolajuttua, huomasin, että yhdessäkään kerroksessa ei ole penkkejä. Siitä syntyi yksi juttuidea. Samalla huomasin, että kauppakeskukseen ollaan avaamassa uutta ravintolaa. Menin koputtelemaan ovelle ja haastattelin omistajaa ennen varsinaista juttukeikkaani. 

Tykkään tehdä juttuja, joissa ollaan lähellä ihmistä. Kun tein juttua sähköpotkulautailevista nuorista, lähdin omalla pyörälläni liikkeelle, jotta sain sähköpotkulautailijat kiinni ja kuljin samoja reittejä kuin hekin. 

Haastattelun jälkeen pyrin aina kirjoittamaan tekstin mahdollisimman nopeasti, jotta asiat ovat tuoreessa muistissa. Sitten voin siirtyä avoimin mielin seuraavaan työhön.

Ajattelen, että mistä tahansa aiheesta voi saada kiinnostavan jutun. Tapaan säännöllisesti ystäviäni ja tiedän, että niissä keskusteluissa nousevat aiheet kiinnostavat kolmekymppisiä lukijoita.

Analytiikka vaikuttaa vähän salakavalasti. Koska lukuja kuitenkin seurataan päivittäin, siltä ei voi välttyä. En kuitenkaan pidä siitä, että jutut otsikoidaan analytiikka edellä. Siinä voi käydä niin, ettei välttämättä tunnista kollegoiden jutuista, mistä ne edes kertovat. 

Elämässä minua inspiroi muiden ajatteleminen ja se, että yhteiskunnassa on muitakin ihmisiä kuin minä. Perushyvillä käytöstavoilla pääsee jo tosi pitkälle. Minulle on luontevaa ohjata juttuprosessia alusta loppuun niin, että kerron haastateltavalle mitä seuraavaksi tapahtuu ja pidän häneen yhteyttä. Että myös se jutun tekoprosessi olisi haastateltavalle mukava kokemus. 

En välttämättä aina sovi etukäteen, että tulen tekemään vaikkapa kahvilasta juttua, vaan menen paikan päälle ja siitä syntyy sellainen kuin syntyy ex tempore -tekniikalla. Ravintoloitsijat ovat tottuneet nopeaan työtahtiin ja tuntevat oman yrityksensä, eikä 20 minuutin haastattelun antaminen vaikuta heidän päiväänsä. Se on heille ennemmin ilahduttava asia. 

Olen vaihtamassa kaupan alalta journalismin pariin. Journalismi on minulle oikea tapa osoittaa kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita kohtaan. Ihailen esimerkiksi Helsingin Sanomien Katriina Pajaria. Hänkin on opiskellut medianomiksi ja tehnyt kiinnostavaa uraa, ollut esimerkiksi Kiinassa kirjeenvaihtajana pienen lapsen kanssa. On tosi hyvä, että toimittajat eivät ole samasta puusta veistettyjä, vaan tulevat monipuolisesti eri taustoista.”