Kulotusalueen savu näkyi enää jossain horisontissa. Tuli vissiin kuitenkin käännyttyä liian aikaisin vasemmalle. Vilmankairaksi kutsuttu alue on metsäteiden sokkeloa.
Olin pöllyyttänyt sallalaista korpimetsää halkovaa sorapätkää toimituksen luottoratsulla, Toyota Corollalla, jo kilometritolkulla. Piti nöyrtyä ja soittaa yhteyshenkilölle, että tuore päätoimittaja on nyt saattajan tarpeessa. Juttukeikan kohde oli kuin olikin lyhyen matkan päässä harhauttaneesta risteyksestä.
Osansa hutiin saattoi olla sillä, että olin tuona päivänä käynyt jo aamutuimaan keikalla 90 kilometrin päässä Kemijärven toimituksesta. Savukoskella jututin Suomen Malmijalostuksen johtoa. Valtionyhtiön omistamassa, Venäjän rajalla sijaitsevassa Soklissa arvellaan olevan yksi Euroopan suurimmista akkumineraaliesiintymistä.
80 kilometrin päästä Savukoskelta, Sallassa, nappasin marketista eineksiä matkaan ja paluumatkalla Kemijärvelle koukkasin seuraamaan mainittua isoa kulotusta. Kilometrejä sen kesäpäivän juttukeikoilla mahtoi tulla lähemmäs 300.
”Vaikka olin työskennellyt paikallislehdessä, yllätti, miten pienillä resursseilla paikallinen mediakenttä toimii varsinkin pohjoisessa.”
Päätoimitin keväästä 2021 tähän syksyyn asti kaupunkilehti Koti-Lappia, joka ilmestyy Kemijärvellä, Sallassa, Savukoskella ja Pelkosenniemellä. Työ oli antoisaa ja sitä riitti. Tulin tehtävään maakuntalehdestä, jossa oli sellaisia ylellisyyksiä kuin ammattikuvaajat, toimitussihteerit ja uutispäälliköt. Kemijärvellä oli päätoimittaja, yksi toimittaja, kamerat, tietokoneet ja vuosimallin 2000 Corolla.
Vaikka olin työskennellyt paikallislehdessä, yllätti, miten pienillä resursseilla paikallinen mediakenttä toimii varsinkin pohjoisessa. Laiska töitään luettelee, mutta kahden ihmisen toimitus vastaa muun muassa kirjoittamisesta, kuvaamisesta, sosiaalisen median sisällöntuotannosta, verkkojulkaisemisesta, sidosryhmätapaamisista, striimeistä, editoinnista, toimituksen sähköpostista, eri verkon kanavien viesteihin vastaamisesta, kommenttien moderoinnista ja analytiikan seuraamisesta.
Tilanne on suunnilleen samankaltainen kaikissa Lapin paikallislehdissä. Parhaimmillaan toimittajat tekivät myös lehden taiton. Lehteä ei sentään tarvinnut itse jakaa postilaatikoihin. Avustajaverkostoa ei alueelta juuri löydy, sillä vähäisetkin freelancerit ovat työllistettyjä tai heille ei ole varaa maksaa riittäviä juttupalkkioita. Delegointi- tai särkymävaraa ei siis ole.
Monet pienistä julkaisuista raportoivat usean kunnan asioista. Koti-Lapilla se tarkoittaa karkeasti Pirkanmaan kokoista maa-aluetta, jolla on seurattavana neljän itsenäisen kunnan politiikka, virkakoneistot ja kolmas sektori. Osansa ansaitsevat myös esimerkiksi Euroopan suurin sotaharjoitusalue Rovajärvi, porotalous, turismi ja hyvinvointialue.
Työssä on jatkuvasti mietittävä, mihin ehtii tarttua. Se aiheuttaa välillä journalistiseettisiä dilemmoja. Toisaalta paikallisen median matkana on maraton eikä satasen sileä. Vaikka joskus aiheita menee ohi, jatkuva syvälle menevä paikallinen läsnäolo tuottaa uutisvoittoja ja rakentaa yhteisöä tavalla, johon iltapäivälehdet tai netflixit eivät kykene. Tai ainakin niin uskon.
Koti-Lapillekin tuli skuuppeja harvakseltaan mutta tavallaan automaationa, koska alueen mediaseuranta on vähäistä. Esimerkiksi kun Puolustusvoimat ryhtyi tekemään alueella maanvuokrasopimuksia “valmiusrakentamista” eli linnoitusrakennelmia varten, kerroimme siitä ensimmäisenä. Suomen Nato-jäsenyyden jälkeen tällaisten aihepiirien paikallinen seuraaminen vaatisi jo yhden vakitoimittajan.
”Vaikka joskus aiheita menee ohi, jatkuva syvälle menevä paikallinen läsnäolo tuottaa uutisvoittoja.”
Suomessa ei ainakaan Uutismedian liiton muutaman vuoden takaisen arvion mukaan vielä ollut uutiserämaita, sillä tuolloin jokaisen kunnan asioita ilmoitti seuraavansa jokin uutismedia. Paikallinen journalismi on kuitenkin melko ohuen langan varassa. Karrikoiden: Päämediat tekevät uutisensa Helsingistä käsin. Maakuntalehdet vaikuttavat keskittyvän entistä enemmän alueidensa kasvukeskuksiin. Koti-Lapin toimituksen lisäksi Itä-Lapin alueelta säännöllistä uutistyötä maakuntalehteen teki yksi freelancer. Yleisradio seuraa koko laajaa aluetta pääosin Rovaniemeltä.
EU:n alaisen Yliopistollisen Eurooppa-instituutin vuonna 2024 julkaiseman tutkimuksen mukaan journalististen sokeiden pisteiden määrä on kasvanut unionin alueella. Samalla journalistien määrä on vähentynyt merkittävästi. 47 tutkijaa 27 maasta arvioi, että alueita jää ilman journalistista seurantaa, jos paikallisen median ongelmiin ei reagoida pian. Suomi on selvityksen mukaan vähäisen riskin maa, mutta huolta herättää nimikkeiden väheneminen ja markkinan keskittyminen.
Yhdysvalloissa on uutiserämaita ja niiden kehittymistä on seurattu Eurooppaa kauemmin. Osa tutkijoista on havainnut korruption kasvaneen niillä alueilla, joilla ei ole omaa mediaa. Kehityksen arvioidaan eriarvoistavan ihmisryhmien tiedonsaantia ja mahdollistavan heikentyvän mediakentän ohjailemisen ja käyttämisen vallanpitäjien propagandan välineenä. Ei riitä, että valtakunnan media tulee kerran parissa vuodessa reportaasimatkalle.
Jenkkien ja Suomen mediajärjestelmiä ei voi suoraan verrata, mutta esimerkiksi Jyväskylän yliopiston journalistiikan opettaja Panu Uotila on arvioinut, että seuraukset tuntuvat loogisilta. Jos uutisointi alueelta vähenee, ihmiset vieraantuvat hallinnosta ja politiikasta.
Paikallinen lehdistö muodostaa pohjarakenteen, johon suomalainen yhteiskunta on nojannut. Yhdistykset, yritykset ja kuntademokratia ovat saaneet areenan sen kautta. Vallankäyttäjät ovat tienneet, että joku vähän liian lähellä kysyy heiltä tarvittaessa ikäviä kysymyksiä ja julkaisee vastaukset.
Tämän säilyttäminen digitaalisessa muodossa on valtaisa projekti, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan laajaa yhteiskunnallista pohdintaa. Kyselyn perusteella suomalaiset eivät halua uutiserämaita maahansa. Valtioneuvoston linjauksissa ja ministeriöiden ohjeissa vapaa lehdistö nähdään huoltovarmuustekijänä ja disinformaation torjujana. Tehtävästä suoriutuminen alkaa kuitenkin olla hankalaa.
”Vallankäyttäjät ovat tienneet, että joku vähän liian lähellä kysyy heiltä tarvittaessa ikäviä kysymyksiä ja julkaisee vastaukset.”
Tilanteen on aiheuttanut tietysti median taloudellisten toimintaedellytysten muuttuminen. Suomen uutismedioiden tulot ovat reilussa kymmenessä reaalisesti vuodessa puolittuneet. Mainosrahat virtaavat Metalle ja Googlelle. Printissä jakelukustannukset kasvavat tilaajapohjan heiketessä, ja Postin viime vuosien rajut hinnankorotukset iskevät kovaa pohjoisen ja haja-asutusalueiden lehtiin.
Markkinataloudessa toimivan median tekemisen täytyy olla kannattavaa ja siihen yritykset pyrkivät. Johdonmukainen mediatuki Tanskan tai Ruotsin malliin kuitenkin estäisi uutiserämaiden syntymistä kovassa murroksessa. Tällä hetkellä kevyemmän 10 prosentin alv-kannan lisäksi ainoa järjestelmällinen valtion tukimuoto kaupalliselle uutismedialle on väliaikainen jakelutuki, joka sekin rajattiin laissa täysin keinotekoisesti vähintään kolme kertaa viikossa ilmestyvien lehtien jakeluun. Suurin osa paikallisesta mediasta ilmestyy printtinä kerran tai kaksi viikossa ja jäi siis tuen ulkopuolelle sen valuessa käytännössä Postille. Tilanne voitaisiin muuttaa asetuksella, jos poliittista tahtoa löytyisi.
Reuna-alueille voisi miettiä jopa suoraa sisältötukea, jolla olisi mahdollista palkata esimerkiksi toimittajia tai kuvaajia, toimitusten riippumattomuus säilyttäen. Yliopistollisen Eurooppa-instituutin julkaisema tutkimus esittää, että EU-maiden kannattaisi paitsi turvata julkisen mediayhtiönsä paikallinen toiminta myös nähdä journalismi julkisena hyödykkeenä. Eräs toimenpide-ehdotus oli jopa digitaalisista mainoksista saatujen verotulojen ohjaaminen journalismiin.
Medioita taas opastetaan säilyttämään toimittajia ja toimituksia eri alueilla. Verkon pahimpia kilpailijoita, eli globaaleja jättejä, ei välttämättä kiinnosta piskuisen kielialueen 8 000 asukkaan kunnan kaavoitus. Se juuri kuitenkin kiinnostaa paikallista yleisöä.
Journalismia julkaisevat mediayhtiöt eivät ehkä osanneet tai halunneet ennakoida riittävästi murrosta, vaan tuijottivat kenties liiaksi printtiensä ja painotalojensa katteita. Nykyään tukea puolustelisi sekin, että media ei enää lepää laakereillaan, vaan satsaa digikehitykseen ja uusien yleisöjen hankintaan sen mitä yt-kierrosten keskellä ehtii.
Esimerkiksi oman pestini aikana Hilla uusi lehtien ilmeet ja verkkoalustat, lanseerasi Koti-Lapille sovelluksen ja keskitti taiton. Jälkimmäinen vapautti aikaa toimitukselle. Uuden toimitusjärjestelmän hankkiminen taas käänsi tekemisen digiin ensin -malliin. Ja sorateiden pöllyttämistä varten yhtiö hankki leasingilla uuden Corollan (vm. 2021).
Koti-Lapin ansaintamallikin on murroksessa. Lehti palaa vuosikymmenen mainosrahoitteisuuden jälkeen tilattavaksi paikallismediaksi vuodenvaihteessa. Päätöstä vauhditti Postin äkillinen ilmoitus lopettaa osoitteettomien lehtien jakelu koko valtakunnassa. Lähitulevaisuudessa tilattavuus olisi kuitenkin ollut mainosvirtojen vähetessä ja (jakelu)kulujen noustessa käytännössä ainoa keino tulopohjan vahvistamiseksi. Verkon sisällöt olivat jo aikaisemmin tilattavia.
Samaan aikaan talousvaikeudet toivat Hilla Groupiin muutosneuvotteluita, joissa jaettiin potkuja myös toimituksiin. Se taas tarkoittaa väistämättä heikennyksiä sisältöihin.
”Verkon pahimpia kilpailijoita, eli globaaleja jättejä, ei välttämättä kiinnosta piskuisen kielialueen 8 000 asukkaan kunnan kaavoitus.”
Noin vuosi sitten Sallan rajanylitysasemalle alkoi saapua väkeä Venäjältä.
Suomi oli sulkenut ylityspaikkoja ja keskittänyt turvapaikanhaun Sallaan ja Inarin Raja-Jooseppiin. Ensimmäinen hakijoiksi ilmoittautunut ryhmä ylitti rajan kävellen Sallan Kelloselässä kireässä pakkasessa marraskuun lopussa.
Paikallislehdestämme ei ollut ketään paikalla. Raja-asemalle on Kemijärven toimituksesta noin 90 kilometriä. Olin itse valmiudessa lähtemään synnytyslaitokselle niin ikään 90 kilometrin päähän, minne lähtö tulikin, ja ainoa toimittajamme oli kipeänä. Valtakunta seurasi Venäjän järjestämää operaatiota hurjalla kiinnostuksella, mutta me jouduimme turvautumaan Rajavartiolaitoksen X-päivitysten sisältöön. Pian Sallassa oli väkeä Helsingin toimituksista. Harmitti.
Jälkikäteen ajateltuna oli ehkä ihan kelpo suoritus, että mekin kuitenkin uutisoimme rajanylittäijstä verkkoon hyvin pian tapahtumapäivän aikana. Jatkoimme raja-aiheita seuraavina viikkoina ja kuukausina.
Päät lähes kainalossa, erämaan reunalta.
