Muistelen usein aikaa, jolloin istuimme kolmen kollegan kanssa lähes päivittäin lounaalla ja piirtelimme lautasliinan kulmaan ajatuksia tulevaisuutemme työpaikasta. Olimme kaikki journalisteja, mutta tulevaisuus oli kaikkea muuta – olihan meille selvää, että sanomalehdistö on kuolemassa ja työpaikka sen mukana. Ehkä jo ensi vuonna olisi pakko keksiä muuta?
Näistä lounaspöydistä on pian 15 vuotta. Emme enää aterioi yhdessä, mutta jokainen meistä on yhä journalismin äärellä töissä. Mainittu työpaikkakin voi ilmeisen hyvin.
Journalistinen mediakenttä on tällä vuosituhannella epäonnistunut täydellisesti yritystoiminnan keskeisimmässä tehtävässä: emme ole kyenneet rakentamaan uskottavaa tulevaisuusnäkymää edes itsellemme. Miltei jokainen journalisti uskoo kyllä journalismiin, mutta moniko uskoo journalismiin kannattavana liiketoimintana?
Samaan aikaan on selvää, että monella yhtiöllä on jo eväitä innostavaan tulevaisuuteen. Media-ala on toki ottanut vastaan housut kintuissa, liian myöhään, paniikissa reagoiden kaikki 2000-luvun mahdollisuudet internetistä somen kautta tekoälyyn. Silti mikä tahansa startup-skenen nouseva toivo pakahtuisi onnesta, jos saisi journalistisilta yrityksiltä edes siivun intensiivisestä yleisösuhteesta, kattavasta asiakasdatasta ja satavuotiaista brändeistä.
”Olemme jämähtäneet kollektiiviseen itsesääliin ja unohtaneet, ettei mikään muukaan toimiala ole säästynyt kulutustottumusten muutoksilta, alustatalouden puristukselta tai kustannusten nousulta.”
Startup-skene ei kuitenkaan pakahdu tai edes tiedä, sillä mediakenttä on tehnyt parhaansa maalatakseen sekä itselleen että ympäröivälle yhteiskunnalle journalismista niin epäkiinnostavaa liiketoimintaa, että useimpien mediayhtiöiden strategia nojaa koko ajan vahvemmin kaikkeen muuhun kuin journalismiin. Aivan kuin olisimme jääneet jumiin 1980-luvulle, jolloin konttoreilla armollisesti vastaanotettiin ilmoituksia ja pikkukunnan tiedotustilaisuuteen liikeni kymmenenkin journalistia. Aivan kuin kuvittelisimme, että vain noiden aikojen tuottojen tasolla olisi mahdollista rakentaa tulevaisuutta.
”Tämä on auringonlaskun ala”, lipsautti eräskin liiketoiminnan vetäjä jo vuosia sitten johdettavilleen. Olemme jämähtäneet kollektiiviseen itsesääliin ja unohtaneet, ettei mikään muukaan toimiala ole säästynyt kulutustottumusten muutoksilta, alustatalouden puristukselta tai kustannusten nousulta.
Alan sisältä noussut laaja kannustus Uuden Jutun kaltaisille uusille toimijoille kertoo siitä, että journalisteilla on valtava tarve toivolle ja tulevaisuususkolle. Samalla se kuitenkin kertoo myös siitä, että oletamme onnistumisen vaativan täysin puhtaalta pöydältä aloittamista.
Kaikkien yhtiöiden rakentama näkymä ei tietenkään ole yhtä synkeä. Itselleni herätyskellona toimi pulahdus Schibstedin markkinapaikkaliiketoiminnan puolelle, sillä se vei keskelle ällistyttävän kasvuhaluista työkulttuuria.
Energia ja innostus olivat käsin kosketeltavia, enkä kuullut muutaman vuoden aikana kertaakaan kenenkään edes spekuloivan sillä, riittääkö firmalla virtaa vuosien päähän. Schibsted Media tulee nyt myös Suomen mediakenttään MTV-kaupan myötä – kenties samalla tulee tuontitavarana tulevaisuususkoa?
Tekijöiden energia kun on ylivertainen kilpailuetu, jota ilman kasvua ei voi rakentaa.
