Sain vastikään puhelun, jossa soittaja ihmetteli, miksi paperilehdessä ei ole ollut samaa henkilöhaastattelua kuin verkossa. Ikäihmiset kuulemma tykkäisivät.
Aikamme jappasteltuamme kävi ilmi, että soittajan kaipaama teksti oli julkaistu kunnan nettisivuilla, ei Rantalakeudessa. Asia hämmensi.
– Tämmöisiä on totuttu lukemaan paikallislehdestä, hän sanoi.
Kuntien viestintä on monin paikoin irtaantunut perinteisestä mallista, jossa kunnan toiminnasta kerrotaan ylhäältä alaspäin. Kuntaviestintä voi olla vaikka tunteellisia henkilötarinoita, joita levitetään monikanavaisesti. Osa kunnista tuottaa näennäisesti journalismilta näyttäviä juttuja verkossa tai jopa omassa painetussa tuotteessaan.
Toiminta voi kummastuttaa tavallista kuntalaista.
Minua ei haittaa, että kunnat viestivät journalismia lähestyvillä keinoilla. Jos julkinen toimija ajattelee, että henkilöhaastattelu on paras keino tuoda jokin asia esiin, niin olkaa hyvä vain. Ei se vähennä paikallismedian arvoa.
Uskon kuitenkin – alun esimerkistä huolimatta – ihmisten medialukutaitoon ja objektiivisesti tuotetun tiedon voimaan.
Isossa kuvassa kunnat viestivät yhä paremmin – tai ainakin kunnissa satsataan yhä enemmän viestintään. Tätä kirjoittaessani Kuntarekry.fi-palvelussa on viestintä-hakusanalla 13 työpaikkailmoitusta. Esimerkiksi Lappeenrannan kaupunki etsii viestintäassistenttia ja Posion kunta markkinointi- ja viestintäpäällikköä.
Kuntien kasvava viestintäosaaminen on tietysti lähtökohtaisesti hyvä asia. Viestijät ovat paikallislehdille tärkeitä yhteistyötahoja, heidän kauttaan saa usein tärkeitä tietoja tai vaikka haastateltavia.
”Aina kaikki viestijät eivät hahmota, että paikallislehdissä tehdään journalismia, eikä olla kunnan viestinnällisiä jatkeita.”
Paikallislehden näkökulmasta haaste on kuitenkin viestintäosaamisen kirjavuus.
Aina kaikki viestijät eivät hahmota, että paikallislehdissä tehdään journalismia eikä olla kunnan viestinnällisiä jatkeita. Kynnys ottaa paikallislehteen yhteyttä on matala, hyvässä ja pahassa.
Lankoja pitkin tullaan, jos paikallislehti jättää välistä umpitylsän kunnan pönötystilaisuuden. Välillä palaute luisuu asiattomuuksiin. Toimintaa saatetaan verrata erääseen tunnettuun juorulehteen tai viljellään suoranaisia salaliittoteorioita.
Median rooli yhteiskunnallisen vallan vahtikoirana kulminoituu paikallisesti paikallislehtien ja kuntien välille. Myös mediaa saa kritisoida, totta kai. Onpa paikoin käynyt niinkin, että paikallislehden ja kunnan keskusteluyhteys on kokonaan katkennut.
Samaan hengenvetoon on todettava, että meillä on asiat Rantalakeuden alueella hyvin. Olen yrittänyt ottaa avoimen linjan, käydä kuntien viestintäihmisten ja muidenkin henkilöiden kanssa lounailla ja keskustella asioista.
Paksua nahkaa homma toki voi vaatia. Vastassa saattaa olla legioona kunnan työntekijöitä ja paikallispoliitikkoja, joilla jokaisella on oma vahva näkemyksensä siitä, mikä on mennyt pieleen.
Usein tulee kiitostakin, mutta välillä on haastateltu vääriä ihmisiä, valittu epäkelpo kuva ja tungettu vielä liian negatiivinen verbi otsikkoon.
Kun kaikkea tekemistä ohjaavat Journalistin ohjeet, keskustelua on kuitenkin yllättävän helppo käydä. Useimmiten kyse on siitä, ettei journalismin pelisääntöjä yksinkertaisesti tunneta. Kun tietoa sitten saa, mutinoilta katkeaa siivet.
